Type and press Enter.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäen uutuus Ikkunat yöhön oli vuoden ensim­mäinen lukemani kotimainen romaani. En oikein tiennyt siitä sekavahkoa ja salape­räisen kuuloista takakan­si­tekstiä enempää. Yleensä kuitenkin pidän sukupol­vi­ro­maa­neista, joten tartuin kirjaan mielen­kiin­nolla.
Tarina käynnistyy aika hurjalla tavalla: Teresa-niminen nainen tulee tukeh­du­te­tuksi omalla tyynyllään. Ikkunat yöhön ei kuitenkaan ole mikään trilleri, vaikka ajoittain luinkin sitä pienen jänni­tyksen vallassa. Se on psyko­lo­ginen kertomus kolmen sukupolven naisista, joita kaikkia yhdistää paitsi verisiteet, myös sukutila Niitty. Vanhin on Elsi, joka kolmannen lapsen saatuaan sairastuu synny­tyksen jälkeiseen masen­nukseen, joka oli vielä heti sodan jälkeisinä vuosina tunte­maton sairaus. Hänen kahdesta tyttä­restään Astasta ja Arjasta Asta on yksin jatkanut Niityn metsä­tilan asutta­mista. Onneksi poika Roope käy välillä hänen luonaan, vaikka Asta valeh­telee itselleen pärjää­vänsä yksinkin. Kun Roope tuo uuden tyttöys­tä­vänsä Teresan näytille, Asta näkee naisen uhkana. Tarinassa puheen­vuo­ronsa saavat myös Arjan kaupun­gissa asuvat tyttäret Hanna ja Riikka sekä Niityn naapu­ri­ta­lossa lapsuu­tensa viettänyt Jukka.
Melko lyhyessä romaa­nissa on aika määrä henki­lö­hahmoja. Alussa täytyikin pinnis­tellä, että muisti kuka oli kukakin. Henki­löiden tullessa tutum­miksi heidät alkoi kuitenkin pian muistaa. Mennei­syyden Elsi ja nykyi­syyden Asta tulivat eniten liki – Elsi hänen taitavan kuvauk­sensa ja Asta mahdot­toman epämiel­lyt­tä­vyy­tensä vuoksi. Suvun naisten nuorimmat Hanna ja Riikka ovat minusta tylsempiä hahmoja vaikkakin hekin hyvin kirjoi­tettuja. Parhaiten viihdyin mennei­syyden Niityssä ja hahmoissa.
Suvun naisista kaikilla vaikuttaa olevan isoja ongelmia ja ne kietou­tuvat vahvasti Niityn talon ja sen sisällä vietetyn elämän ympärille. Arvasin melko aikai­sessa vaiheessa, että kuka, missä ja mitä, mutta en tiennyt, että miksi. Sitä kysymystä mietin hieman vieläkin. Tarina jätti siis tulkin­nan­varaa, mutta aika sopivissa määrin. Tapah­tumien arvaa­minen ei haitannut, sillä tarina ei ole niinkään juoni- kuin tunnel­ma­ve­toinen.
Yllätyin iloisesti kirjan kielestä ja kerronnan jouhe­vuu­desta. Anteeksi, että yleistän ja kuin olisin jokin asian­tuntija, mutta aika usein tuntuu siltä, että suoma­lai­sessa kirjal­li­suu­dessa leiki­tellään kielellä makuuni vähän liikaa. Tylsä, suora­vii­vainen kerronta ei ole miellyt­tävää luettavaa, mutta ei myöskään liian runol­linen. Ikkunoissa yöhön kieli on juuri eikä melkein tasapai­nossa näiden kahden ääripään välillä.
Kirjan tarina on siis vetävä ja sen hahmot suurim­maksi osaksi mielen­kiin­toisia, mutta jotain jäi kuitenkin uupumaan erinomai­suu­desta. Tarina voisi olla ehkä hieman inten­sii­vi­sempi. Se oli lopulta myös melko tavan­omainen. Erään isomman tapah­tuman uskot­tavuus jäi sekin kaiher­tamaan hampaan­koloon.

✩✩✩
Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön
WSOY 2014, 269 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

2 comments

  1. Kuulostaa hyvältä. Olen varannut kirjan kirjastosta…odotellaan..

    1. Toivot­ta­vasti sinäkin pidät kirjasta, vielä vaikka minuakin enemmän :)