Type and press Enter.

Joyce Carol Oates: Blondi

         

  

Apua apua!
Apua Elämä lähestyy

Hei, tiedättekö tunteen, kun joku kirja on niin läkäh­dyttävä lukuko­kemus, ettei siitä osaa oikein sanoa mitään? Useim­miten käy niin, että kirja on niin huono tai mitään­sa­no­maton, ettei siitä tee mieli sanoa mitään, mutta joskus taas kirja on niin hyvä ja vaikuttava, ettei sanoja vain tahdo löytyä. Jo tovin lukulis­tallani ollut ja melkoisen palan alkuvuo­destani vienyt Joyce Carol Oatesin Blondi oli juuri sellainen. Mutta minä yritän sanoa jotain.
Blondi on rohkea, fiktii­vinen kuvaus kenties maailman tunne­tuimman filmi­tähden Marilyn Monroen elämästä. Se alkaa siitä mistä Norma Jeane Bakerin elämä alkoi, eloku­va­teat­te­rista. Eloku­va­teat­terin jälkeen ei ollut enää paluuta. Norma Jeane asuu kahdestaan studiolla filmin­leik­kaajana työsken­te­levän äitinsä Gladysin kanssa. Isä on vain kasvot eloku­va­ju­lis­teessa. Eräänä päivänä Gladys yrittää kylvettää Norma Jeanea tulikuu­massa vedessä ja hänet viedään mieli­sai­raalaan. Norma Jeane joutuu orpokotiin.
Elämä vie Norma Jeanen valtion holho­kista lapsi­mor­sia­meksi, sitten Radio Planen tehtaalta valoku­va­mal­liksi ja Miss Alumii­ni­tuot­teeksi 1945. Saamiensa eloku­va­roolien myötä Norma Jeanesta tulee Marilyn Monroe, tuo kaikkien huulilla oleva tyhmäksi huoraksi haukuttu vetype­rok­si­di­blondi. Monroen eloku­vaura ei ole pitkäi­käinen, kuten se ei oikeas­sakaan elämässä ollut. Julma eloku­va­teol­lisuus, Marilynin sekoilut lukemat­tomien miesten kanssa, hänen epävar­muu­tensa itsestään, lapset­tomuus ja uhkapeli lääkkeiden ja viinan kanssa jättävät häneen jälkensä, lopul­li­sesti vuonna 1962.
Joyce Carol Oates on taas onnis­tunut kirjoit­tamaan jotain todella hienoa ja korostan vielä, rohkeaa. On kunnian­hi­moista (ja ehkä joidenkin mielestä myös kysee­na­laista) kirjoittaa joskus eläneestä, kaikkien tunte­masta ihmisestä, mutta fiktii­vi­sesti. Blondia ei pidä ottaa totena, vaikka niin moni asia siinä onkin totta. Sitä, mitä Marilyn Monroen päässä liikkui, mitä ja miten hän tunsi ja koki, ei voi tietää kukaan, mutta Oates kirjoittaa niin, että se kaikki olisi voinut olla totta. Ehkä niin todella olikin? Voin ainakin kuvitella, että Marilyn oli kaiken sen vetype­rok­sidin ja seksikkään ulkomuo­tonsa alla änkyttävä ja arka, mutta älykäs nainen. Voin myös kuvitella, miten sekä julki­sessa että hänen yksityi­sessä elämässään aiheu­tuneet asiat haavoit­tivat häntä ja saivat hänet käyttäy­tymään itsetu­hoi­sesti.

Oates piirtää kuvan myös hyvin rakkau­den­ja­noi­sesta Marily­nista. Voisi sanoa hänen olevan riippu­vainen rakkau­desta, jota hän ei lapsuu­dessaan juuri saanut osakseen. Miehet ovat hänelle Isukkeja, mutta kukaan ei koskaan pysty rakas­tamaan Marilynia oikealla tavalla. Kukaan ei koskaan aivan ymmärrä häntä. Ehkä Marilyn ei sitä lopulta edes toivo­nutkaan.

Marilyn Monroen kuole­masta on erilaisia teorioita. Oates on valinnut niistä yhden. Mielen­kiin­toista on, vaikka yritinkin välttää Blondin lukemista minään elämä­kertana, että mitä kaikkia asioita Oates kertoo ja mitä ei. Kaikki eivät ole totta, mutta jotkut ovat. Jotkut asiat täytyy lukea rivien väleistä. On myös vaikut­tavaa, miten kirjan Marilynin ääni muuttuu hänen aikansa valuessa loppuun. Kerron­nasta tulee sekavampaa ja hengäs­tyt­tä­vämpää.

En ole koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnos­tunut Marilyn Monroesta, mutta Blondia luin mielelläni. Marilyn alkoi vaikuttaa melko kiehto­valta persoo­nalta, niin fiktii­visenä kuin myös todel­li­suu­dessa eläneenä. Kokonai­suutena Blondi on hyvin vaikuttava kirja, todel­linen taidon­näyte Oatesilta. Ehkä pitkän, jossain määrin väsyt­tä­vänkin (ei tosin itse kirjasta johtuen väsyt­tävän) lukuru­peaman takia tai jostain muusta syystä se ei kuitenkaan yllä ihan täydel­lisen lukuko­ke­muksen tasolle. Voin kuitenkin suosi­tella kirjaa varauk­setta ihan kaikille, niillekin, jotka eivät liiemmin ole kiinnos­tu­neita Marilyn Monroesta. Kannattaa vain varata aikaa ja varautua siihen, että kirjan jälkeen olo voi olla jonkin aikaa surul­linen ja ahdis­tunut.

Blondi muissa kirja­blo­geissa: Nannan kirja­kimara, rjellä ja tunteella, Tea with Anna Karenina, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Täällä toisen tähden alla ja Nenä kirjassa

✩✩✩✩
Joyce Carol Oates: Blondi (Blonde, 2000)
Suom. Kristiina Drews
Otava 2012, 943 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

12 comments

  1. Kirjoitat tästä niin hyvin, että mieleni tekisi heti tarttua Blondiin, vaikka hyvä kun olen vielä selvinnyt edes Sisareni, rakkaani -rupea­masta. Oates kyllä kirjoittaa jotenkin niin, että ei hetkeäkään epäile, etteikö se voisi olla totta. Tai eikö se voisi olla ainakin niin paljon totta kuin mikä tahansa muukin teoria.

    Ja ihana pitkästä aikaa lukea sinun kirjoittama arvio <3

    1. Blondille täytynee järjestää hetkeksi aikaa ellet sitten hurahda siihen ihan kokonaan ja lue sen parilla ahmai­sulla. :) En sitäkään ihmet­telisi, koska kirja on hyvin, hyvin mielen­kiin­toinen. Taattua Oatesia, mutta silti vähän erilainen päähen­kilön vuoksi.

      Oli ihana palata blogin pariin! Ihana tunne, kun nyt on ihan eri tavalla aikaa lukea ja blogata!

  2. Yritin joskus tätä lukea, koska Marilyn Monroe! Mutta en päässyt kirjan tyyliin yhtään mukaan, ja kesken jäi.

    1. Oates kirjoittaa melko perin­poh­jai­sesti ja käyttää paljon aikaa kuvailuun, joten en ihmettele, että siihen saattaa väsähtää jo alkumet­reillä. Mutta jos joskus siltä tuntuu, kokeile toki uudelleen!

  3. Onpa innostava kirjoitus, kuten Katri toteaa; tekisi mieli tarttua Blondiin välit­tö­mästi!

    1. Kirjojen tuput­ta­minen on lempi­puu­haani itse kirjojen lukemisen ohella, joten hyvä, että tämä innosti. :) Toivot­ta­vasti sinäkin pidät Blondista!

  4. Olen hulluna sekä Marilyniin että Oatesiin, joten tämä kirja on listallani. Marily­nissa on tiettyjä asioita, joita naisen ei ole helppo sivuuttaa…

    Hänen ajatuk­sistaan saa aika paljon selkoa lukemalla Marilyn Monroe: Väläh­dyksiä, sirpa­leita. Sitten on mitään salaa­maton elämän­kerta, joka löytyy oikeasta palkistani alhaalta, nyt just en nimeä muista, ja siinä kerrotaan mitä Marilyn todella koki lapsena ja varhais­teininä.

    On kiinnos­tavaa verrata kahta saman ajan näytte­lijää, Monroeta ja Kellyä, miten heidän lapsuu­den­ko­tinsa vahvuus toisella ja toisella sen heikkous ja tragediat, tekivät sen, että Grace Kelly ilmoitti eloku­vayh­tiölle, että illat ovat hänen omansa ja hän lepäsi, kun taas Monreolla ei ollut mitään itsetuntoa tähän ja hänen piti yökaudet liehua yöker­hoissa ja ties missä ja silti olla kuvauk­sissa aamuisin yhtä varhain kuin Kelly. Tämä vain kurio­si­te­te­tiina.

    Yritin jo viime suvena ehtiä lukemaan Blondin, ja taas aion. Kirjoitan heinä­kuulle Blondi. Sinäkin olet tästä vaikut­tunut, monet ovat olleet, tämä on luettava.

    1. Voi, ehdot­to­masti raivaat Blondille tilaa viimeistään kesällä! Luulen, että myös sinä vaikutut kirjasta.

      Sanoitpa hyvin tuon, että Marily­nissa on tiettyjä asioita, joita naisen ei ole helppo sivuuttaa. Olen samaa mieltä.

      Blondin myötä kiinnos­tukseni oikeaa Marilyn Monroeta kohtaan kyllä nousi, vaikken aiemmin ole ollut hänestä erityisen kiinnos­tunut. Voisin jossain vaiheessa lukea tuon Väläh­dyksiä, sirpa­leita. Kiitos vinkistä!

  5. Ps. Minulla on sinulel blogissani haaste! :)

    1. Kiitos haasteesta Katri, vastaan siihen viikon­lopun aikana!

  6. Mainio ajoitus meillä, tosiaan! Blondi oli minul­lekin huikea, mutta ihme kyllä en kärsinyt sen kanssa kirjoit­ta­mis­vai­keuk­sista. Niin kyllä helposti käy parhaiden kirjojen kanssa, tunnistan oireen.

    1. Luulisi, että erityi­sesti niitä huikeita lukuko­ke­muksia osaisi hehkuttaa, mutta joskus tosiaan käy niin, ettei vain löydä sanoja kuvaamaan niitä vaikka kuinka haluaisi! Rasit­tavaa tämä kirja­blog­gaa­minen aina välillä. :)