Type and press Enter.

Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin – 1. Rakkaus

Vuoteessa makaava nuori mies on avannut silmänsä. Katse vaeltelee levot­to­masti edesta­kaisin katossa. Hän hikoilee. Hän hengittää. Sinnik­käästi, pelok­kaasti. Hengit­tä­minen on rasit­tavaa. Hän makaa kämmenet ylöspäin käänty­neinä, kuin rukouk­sessa. Hän vaikeroi. Hän on kovin väsynyt ja valtavan peloissaan. Kyyneleet valuvat pitkin hänen kasvojaan. Hän itkee itkemästä päästyään.
Tukholma vuonna 1982. “Homosek­si­tau­diksi” tai “homoru­toksi” kutsuttu sairaus on saapunut Ruotsiin, mutta kukaan ei tiedä siitä vielä oikein mitään. Eivät myöskään Koppo­mista Tukholmaan muuttava nuori Rasmus tai Jehovan todistaja Benjamin. Rasmus on tullut Tukholmaan itsenäis­tymään ja etsimään vapautta, jota ei pienellä kotipaik­ka­kun­nallaan voinut saada. Benjamin taas on ikänsä ollut harras Jehovan palvelija, mutta kun hän saapuu maallisen Paulin ovelle, hänen koko elämänsä muuttuu. Lopulta joulu­aaton iltana Rasmus ja Benjamin kohtaavat toisensa.
Ruotsa­laisen Jonas Gardellin kolmio­saisen kirja­sarjan Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin ensim­mäinen osa Rakkaus on kertomus nuoruu­desta, itsensä ja oman paikkansa etsimi­sestä, Tukholman homoyh­tei­söstä ja HI-viruksen saapu­mi­sesta Ruotsiin kahden, toisiinsa rakas­tuvan nuoren miehen näkökul­masta. Kurkis­tukset heidän lapsuu­teensa ja hetket, jolloin Gardell kertoo miten 1980-luvulla yhteis­kunta suhtautui homosek­su­aa­leihin ja HI-virukseen, syven­tävät tarinaa vielä lisää.
Gardellin kirjan alkua­se­telma on hyvin mielen­kiin­toinen. Rakkaus­ta­rinan sijaan minua kiinnosti lähtö­koh­tai­sesti paljon enemmän, että minkä­lainen suhtau­tu­minen naapu­ri­maas­samme on aikoinaan ollut homosek­su­aa­leihin, miten heidän vapau­tu­mi­sensa on edennyt ja minkä­laisia ajatuksia HIV on alkujaan herät­tänyt niin homojen kuin hetero­jenkin keskuu­dessa. Gardell kuvaa näitä asioita kosket­ta­valla tavalla, välillä heittäen kylmää, kovaa faktaa tiskiin, välillä kuvaillen tarinan henki­löiden suhtau­tu­mista asiaan. Jälkim­mäistä ei tässä ensim­mäi­sessä osassa ehdi olla vielä paljoa, sillä kirja päättyy ennen kuin HIV:tä on vielä kunnolla ehditty noteerata. 
Ja nyt kirjan luettuani nämä lähtö­koh­tai­ses­tikin minua eniten kiinnos­taneet asiat jäivät päälli­mäisinä mieleeni, ei Rasmus tai Benjamin. He ovat kyllä suhteel­lisen mielen­kiin­toisia henki­lö­hahmoja, mutta jäävät silti jollakin tapaa hieman etäisiksi. Odotin myös kirjan olevan koskettava, mutta varmaan juuri etäisten henki­lö­hah­mojen takia kosket­tavuus jäi nyt kokematta. Gardell kyllä kirjoittaa HI-viruksen tulosta ja homosek­su­aalien asemasta kosket­ta­valla tavalla, mutta ei niin, että nenäliinoja olisi tarvittu. Toivon kuitenkin, että kirja­sarja paranee näiltä osin seuraavien osien myötä.
Lukiessani kirjaa mietin myös siinä homosek­su­aa­leista annet­tavaa stereo­tyyp­pistä kuvaa. Se häiritsi ennen kuin aloin ajatella aikaa, jota kirjassa eletään. Ehkä stereo­tyyp­pinen kuva homomie­hestä, joka harrastaa vain irtosuh­teita, on jatku­vasti himokas eikä halua tai kykene löytämään pysyvää parisuh­detta oli todel­li­suutta 1980-luvun Ruotsissa, jolloin homojen vapau­tu­minen ja “kaapista ulos tuleminen” oli jo aluillaan. Kontaktin ottaminen toiseen oli helpompaa kuin ennen julki­sil­lakin paikoilla, kahvi­loissa ja yöker­hoissa. Enää homosek­su­aa­lisuus ei ollut sairaus. Omasta seksu­aa­li­sesta suuntau­tu­mi­sesta kerrottiin ehkä hieman helpommin. Asia on mielen­kiin­toinen ja odotan, että siihen paneu­dutaan myös seuraa­vissa kirjoissa.
Gardellin teos kärsii jonkin verran toistosta. Joskus toisto on hyvä tehokeino, mutta tämän kirjan kohdalla se oli makuuni hieman häirit­sevää. Suomen­noskaan ei ollut täysin virhee­töntä. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin iloinen, että luin kirjan, vaikkei sen henkilöt ja varsi­nainen tarina minua kiinnos­ta­neetkaan niin paljon kuin sen piirtämä kuvaus ajasta ja silloi­sesta homojen asemasta.
Huom! Kirja-arvontaan voi osallistua vielä ensi maanan­taihin klo 23.59 asti!
✩✩✩
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyne­leitä paljain käsin – 1. Rakkaus
(Torka aldrig tårar utan handskar – 1. Kärleken, 2012)
Suom. Otto Lappa­lainen
Johnny Kniga 2013, 294 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Minä pidin tästä kirjasta todella paljon, mutta sarjan kakkos­osasta ehkä vielä vähän enemmän. Se oli ehkäpä hieman kosket­ta­vampi kuin tämä eka osa. Mutta nämä ovat ihan suosik­ki­kir­jojani, ja Gardell minulle tärkeä kirjailija ihan teini­vuo­sista asti joten olen ehkä vähän jäävi kommen­toimaan ;).

    1. Hyvä kuulla, että toinen osa on kosket­ta­vampi, ehkä se on sitä minul­lekin. :) Itselleen tärkeän kirjai­lijan tai kirjan kohdalla sitä on tosiaan aika jäävi sanomaan melkein yhtään mitään! Minul­lekin esimer­kiksi John Irving on sellainen. Hänen kirjoissaan on aina jotain hyvää. :)

  2. Kiitos plokkauk­sestasi, sillä nyt tiedän kirjan sisäl­löstä paremmin. Olen jostakin syystä vieras­tanut koko kirjaa, vaikka sillä on todella kaunis nimi. Ehkä kuvit­telin kirjan sisällön erilai­seksi.

    1. Kiva kuulla ja rohkeasti vain kirjan pariin! Tämä ensim­mäinen osa oli kyllä hyvä ja luulen, että seuraavat osat (jotka muuten suomen­netaan molemmat ensi vuoden aikana, toinen keväällä, toinen syksyllä) ovat kenties vielä parempia!

  3. Minä pidin kirjasta paljon ja koin kirjan kosket­ta­vak­sikin. Minuakin hieman häiritsi kirjan stereo­typ­pinen homohah­mo­telma, mutta toisaalta eihän kirjaan ole voitu tuoda koko kirjoa ja loppujen lopuksi hahmot kuitenkin olivat melko erilaisia keskenään. Jo ihan pääparia ajatellen.

    Ja tuohon aikaan ei varmaan ole oikein voinut mitään kovin pysyvää parisuh­detta yrittää pitää yllä, kun oltiin kuitenkin vainottuja. Paljon parempi elää esimer­kiksi vaimon kanssa ja harrastaa vain satun­nai­sesti miesten kanssa seksiä — tai pysyä sinkkuna ja sama homma. Olisi varmana ollut vaikea peitellä parisuh­detta. Itse en kokenut hahmoja erityisen “himok­kaiksi”, mutta kyllähän asia vaatii paljon ajattelua ja toimia, jos edes pari kertaa kuukau­dessa haluaa seksiä, kun ei sitä välttä­mättä ole niin vain saata­villa. Tai tällaisia minulle nyt tuli mieleen :D

    1. Pääparin erilai­suu­desta keskenään pidin kyllä! Jehovan todis­tajan herää­minen omaan seksu­aa­liseen identi­teet­tiinsä oli mielen­kiin­toista luettavaa.

      Ihan totta tuo huomiosi. Varmas­tikin näin on ollut, että vakituisen parisuhteen ylläpi­tä­minen on ollut tuolloin vaikeaa, sillä se on täytynyt yrittää pitää salassa. Yhdessä asuvista miehistä ajateltiin varmaan vaikka ja mitä, naisilla sen suhteen oli helpompaa. Mitä tuohon himok­kuuteen tulee, niin minua häiritsi hieman se, että Rasmus oli koko ajan etsimässä seksiä. Kadulla hän tuntui hyppivän jatku­vasti vieraiden miesten kyytiin ja viettäessään joulua uusien kaverei­densa kanssa hän tuntui vain ajatte­levan, että kenenkäs näiden kanssa nyt tänään menisin sänkyyn, tuolta saisi varmaan hyvää seksiä, mutta tuo toinen on kyllä paremman näköinen! No, ehkä nuo seikat voi laskea kännin, nuoruuden tai uutuu­den­vie­hä­tyksen piikkiin. :)

  4. Guillou paneutuu tähän aiheeseen 1900-luvun alun Englannin aristo­kratian piirissä trilo­giansa toisessa osassa Keikari. Silloinen luokkayh­teis­kunta, ensim­mäinen maail­mansota nimenomaan Afrikassa, modernin taiteen herää­minen Englan­nissa kontra Ranska luovat miljöötä kahden miehen sitou­tu­neeseen parisuh­teeseen.

    1. Kuulos­taapa mielen­kiin­toi­selta! Minun täytyy kyllä pian etsiä käsiini tuon trilogian avausosa ja kokeilla, mitä siitä pidän.