Type and press Enter.

Hannah Kent: Burial Rites

I remain quiet. I am deter­mined to close myself to the world, to tighten my heart and hold what has not yet been stolen from me. I cannot let myself slip away. I will hold what I am inside, and keep my hands tight around all the things I have seen and heard, and felt. The poems composed as I washed and scythed and cooked until my hands were raw. The sagas I know by heart. I am sinking all I have left and going underwater. If I speak, it will be in bubbles of air. They will not be able to keep my words for themselves. They will see the whore, the madwoman, the murderess, the female dripping blood into the grass and laughing with her mouth choked with dirt. They will say “Agnes” and see the spider, the witch caught in the webbing of her own fateful weaving. They might see the lamb circled by ravens, bleating for a lost mother. But they will not see me. I will not be there.

Agnes Magnúsdóttir, Pohjois-Islan­nissa asuva palvelija, on syytettynä Illugas­ta­dirin maati­lalla tapah­tu­neesta kahden miehen brutaa­lista murhasta. Hänet siirretään kesällä 1829 odottamaan kuole­man­tuo­miotaan, julkista mestausta, Kornsássa asuvan perheen luokse. Perhe ei olisi halunnut tunnettua murhaajaa kotiinsa, mutta määräykset ovat määräykset. Agnes uppoutuu maatilan töiden pariin ja ainoa, jolle hän kertoo elämästään, on nuori pappi, joka käy välillä Agnesin luona tehtä­vänään rukoilla hänen kanssaan. Vähitellen myös maatilan perhe tottuu Agnesiin ja kuulee, mitä murhayönä lopulta tapahtui.  

Hannah Kentin esikoisteos Burial Rites on tosita­pah­tumiin pohjautuva histo­rial­linen romaani. Sen tapah­tu­ma­paikat ovat tosia, Agnes ja kaksi muuta murhista syytet­tyinä olleet henkilöt ovat tosia, murhat ovat tosia. Siksipä ei ole mikään salaisuus, että Agnes todella lopulta teloi­tettiin julki­sesti, viimeisenä naisena Islan­nissa vuonna 1830. Siitä ei ilmei­sesti ole varmuutta, että oliko Agnes lopulta syyllinen murhiin vai ei, mutta Kent kertoo kirjassaan yhden­laisen näkemyksen tapah­tu­mista.

Jouluni sujui aivan ihanasti Burial Ritesin parissa. Tarina etenee hitaan nautin­nol­li­sesti, mutta mielen­kiinto sitä kohtaan pysyy koko ajan yllä. Vaikka loppu­rat­kaisun tietääkin jo etukäteen, ei kirjan lumo perustu ollenkaan siihen. Ensin­näkin Kent kirjoittaa hyvin kauniisti, raa’asti. Ihan kuin olisin ollut läsnä kylmässä, vetoi­sassa huoneessa tai istunut lämpimän takka­tulen ääressä kuunte­le­massa Agnesia hänen kertoessaan elämästään. Myös se, miten Kent kuvailee Islannin karua luontoa ja maan oloja 1800-luvun alussa tulee ihan iholle asti. Luonto onkin kuin yksi kirjan henki­löistä.  

Oli mielen­kiin­toista upota Agnesin ajatuksiin. Miten piinaavia ne ovat varmasti olleet, kun on tiennyt päiviensä olevan vähissä, kuole­vansa pian. Miten sitä on tottunut taas työsken­te­lemään maati­lalla, tuntenut melkein olevansa osa perhettä, ja sitten viedään pois, pää poikki. Miten oma elämä on vain kaikkien muiden kerto­musten varassa ja kaikki mitä itse sanot, väännetään niin, että olet muiden silmissä vain entistä enemmän paha.  

Burial Rites oli melko rankka ja koskettava lukuko­kemus. En malttanut enää eilisiltana jättää kirjaa kesken, vaan luin sen yöllä loppuun. Loppu, Agnesin kohtalo, sai minut melkein nieles­ke­lemään kyyne­leitä. Kent kuvailee Agnesin ajatuksia ja käytöstä niin hirveän kosket­ta­vasti. Käänsin kirjan viimeisen sivun aikamoisen onnel­lisena niin hienosta lukuko­ke­muk­sesta.  

Burial Rites on ehdot­toman suosi­teltava, etenkin histo­riasta ja rauhal­li­sesta kerron­nasta pitäville. Toivot­ta­vasti kirja myös suomen­net­taisiin.

Hannah Kent: Burial Rites
Little, Brown and Company 2013
322 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

6 comments

  1. Oho, minulla juoksivat kylmät väreet selkä­piissä jo tätä lukiessa! Kiitos bloggauk­sesta, ehdot­toman mielen­kiin­toi­selta vaikuttava kirja.

    1. Vau, sitten sinun totisesti täytyy tutustua kirjaan lähemmin! Se oli ehdot­to­masti yksi suosik­kejani viime vuodelta.

  2. Vaikut­taapa kiinnos­ta­valta! Toivot­ta­vasti tämä suomen­netaan tai sitten täytyy oikeasti viimein petrata tuota englantia :D

    1. Turun kirjas­tossa vaikuttaa olevan tosi hyvä valikoima englan­nin­kie­lisiä kirjoja ja paljon uutuuksia, joten kynnys kokei­le­miseen on ainakin niiltä osin matala. Näköjään tämäkin kirja löytyy sieltä! Oon aika kade, Oulun kirjas­tossa on minusta huono englan­nin­kie­listen uutuuksien valikoima, joten usein joudun ostamaan kirjan ihan omaksi asti.

      Ei tässä kirjassa oman arvioni mukaan kovin vaikeaa englantia käytetä. Jos ymmärsit postauksen alussa olevan lainauksen, uskoisin, että ymmärrät loputkin. :) Ainahan niitä outoja sanoja tulee vastaan kirjassa kuin kirjassa, mutta eipä se jarruta lukemista ollenkaan, kun kuitenkin ymmärtää sen pointin. Ja katson aina jonkun vieraan sanan sanakir­jasta, jos se toistuu kirjassa usein, ja sittenhän sen jo pian muistaakin ja muistaa vaste­deskin, joten pakos­takin sanava­rasto alkaa laajeta ja englan­niksi lukeminen on taas astetta helpompaa. :)

  3. Tämä teos herätti kyllä monia kysymyksiä. Mietin sitäkin, miten ihmeel­listä on, että lähes parisataa vuotta tapah­tumien jälkeen kuole­maan­tuo­mittu islan­ti­lainen nainen saa äänensä kuuluviin austra­lia­laisen esikois­ro­maanin kautta.

    1. Se olikin hyvin mielen­kiin­toista! Aika sattuman kauppaa, että Kent päätyi Islantiin vaihto-oppilaaksi ja kuuli kirjan päähen­kilön tarinan ja päätti vielä kirjoittaa siitä kirjan.