Type and press Enter.

Linda Boström Knausgård: Helios­ka­ta­strofi

Minä itkin. Kyyneleet olivat sekä lämpimiä että kylmiä. Ne olivat lämpimiä isälleni, jota en enää koskaan saisi tavata. Oliko se niin? Oliko se totta? Kaivauduin syvälle itseeni ja esitin kysymyksen uudelleen: Tapai­sinko enää ikinä isääni? Ruotsa­laisen Linda Boström Knausgårdin pienois­ro­maani Helios­ka­ta­strofi alkaa mysti­sellä kuvauk­sella siitä, kun kirjan minäkertoja, pieni tyttö, … View Post Linda Boström Knausgård: Helios­ka­ta­strofi

Lukuisa kolme vuotta!

Rakas blogini täytti eilen kokonaiset kolme vuotta! Ei kyllä tunnu yhtään siltä, ihan kuin olisin blogannut vasta vuoden.  Kolmeen vuoteen on mahtunut paljon iloa ja surua sekä tietysti paljon ihania ja mielen­kiin­toisia kirjoja. Ilman omaa kirja­blo­giani ja etenkin toisten kirja­blogeja tuskin olisin tullut lukeneeksi niitä kaikkia. Kiitän myös kaikista blogiini … View Post Lukuisa kolme vuotta!

Susan Fletcher: Meriha­rakat

He tulivat Stack­poleen meren tähden. He kaipa­sivat sitä, niin kuin arvelen jokaisen joskus kaipaavan jotakin, jota ei osaa nimetä, mutta jonka tuntee sisim­mässään. Isä sanoi aina: Meri… kaihoisana, kuin se olisi vain unelma, joka hänellä oli kerran ollut, poikasena. Hän sanoi: Haistatko? Muste­kalan lonke­roita ja puunsälöjä, köyttä ja välkeh­dintää ja … View Post Susan Fletcher: Meriha­rakat

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Kun lähestyy Fetknop­penia laivalla, näkee ensim­mäisenä ranta­kalliot, pyöreät kuin lapsen selkä. Ne valuvat mereen, joka hakkaa niitä vasten valko­pit­sisinä aaltoina. Kallioiden halkea­missa kukkii täplinä kelta­mak­sa­ruoho, siitä saari on saanut nimensä. Alkukesän valossa se näyttää paksusti tupsu­te­tuilta sivel­ti­men­ve­doilta. Fetknop­penin kalliot vivah­tavat punaiseen ja samaa veren­punaa hehkuu kaikkialla ojissa. Jos kaivaa kaivon, … View Post Leena Parkkinen: Galtbystä länteen