Type and press Enter.

Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

“Joka ikiseen paikkaan jossa ihminen on kulkenut jää muisto hänestä. Se on useim­mille näkymätön mutta ne, jotka tuntevat tuon ihmisen ja rakas­tavat häntä, näkevät sen kuvan aivan selvästi mielessään kun he kävelevät ohi. Niin kauan kuin nuo rakas­tavat ihmiset ovat olemassa, niin kauan säilyy myös kuva, myös silloin kun itse kulkija on kuollut. Sen vuoksi kaduilta kohoaa joskus lämpöä meidän kävel­les­sämme niitä pitkin. Siitä me muistamme kaikki ne ihmiset jotka ovat siellä kävelleet, rakas­taneet ja vihanneet ja toivoneet ja kärsineet. Muista se, Henriette kiltti: niin kauan kuin joku tietää meidän kulkeneen täällä ja niin kauan kuin joku muistaa meitä lämmöllä, kadut kantavat meidän nimeämme.”
Vuosien 1905–1939 välille sijoittuva Kjell Westön Finlandia-palkittu teos Missä kuljimme kerran on ylistys­laulu tuon ajan Helsin­gille ja sen asutta­mille ihmisille. Tarinan päähen­ki­löitä ovat rikkaiden suomen­ruot­sa­laisten sukujen vesat Lucie ja Cedi Lilliehjelm sekä Eccu Widing kuin myös työläis­perheen poika Allu Kajander. Tarina keskittyy siis enimmäkseen heidän elämäänsä, mutta päähen­ki­löiden kautta lukija tutustuu myös moniin heidän ystäviinsä ja sukulai­siinsa. Ja tietysti histo­rial­liseen Helsinkiin, joka sen asukkaista tuntuu yhtä aikaa sekä vieraalta että kodilta, muuttu­valta että paikoilleen jämäh­tä­neeltä.
Tarinan käänne­kohtia ovat vuoden 1918 sisäl­lissota, joka luo varjonsa monen kirjan henkilön elämään pitkiksi ajoiksi, iloinen 1920-luku, jolloin jazz saapuu myös Helsinkiin, sekä 1930-luvun tapah­tumat, jotka tuovat mukanaan niin laman kuin Lapuan liikkeen. Levoton sukupolvi tempautuu mukaan tapah­tumien pyörteisiin. 1930-luvun lopulla häämöttää jo toinen suuri sota, mutta Westö kertoo tästä vaiheesta tarinan henki­löiden elämässä enää vain lyhyesti kirjan epilo­gissa.
Minulle lähei­sim­miksi hahmoiksi nousivat Lucie ja Eccu. Lucie ihastutti minua itsenäi­sellä elämän­tyy­lillään ja vamppi­mai­sella asenteella. Hän vaikuttaa ylpeältä ja kenties sitä onkin, mutta välittää silti lähim­mäi­sistään. Eccu puolestaan on uhri, jolle tekee välillä mieli karjaista, että ryhdis­täydy, mies!, mutta hänen tapansa toimia pystyy silti ymmär­tämään. Muut hahmot jäävät hieman Lucien ja Eccun varjoon tai he eivät ainakaan herät­täneet minussa niin paljon tunteita. Paitsi Cediä inhosin melkein alusta pitäen eikä hänen kohta­lonsa lopulta hetkaut­tanut suuntaan taikka toiseen. Köyhempään luokkaan kuuluva Allu Kajander oli hänkin hieman epämiel­lyttävä tyyppi. Sivuhah­moista Ivar Grandell, sosia­lis­tisia aatteita kannattava ja kirjoit­ta­misen taitava hieman vanhempi mies, jäi parhaiten ja positii­vi­sella tavalla mieleeni. Hänen suustaan on tämän kirjoi­tuksen alussa oleva lainaus.
Missä kuljimme kerran herätti minussa aluksi risti­rii­taisia tunteita. Välillä pidin tarinasta ja siitä miten kerronta eteni, välillä tylsistyin hitaisiin kohtauksiin. Mutta loppua kohden tarina parani parane­mistaan ja sen henkilöt alkoivat tulla lähei­sim­miksi. Histo­rial­liset tapah­tumat ja niiden vaiku­tukset yksit­täisiin ihmisiin kiinnos­tivat minua silti kautta koko kirjan. Mielessäni oli kuitenkin yhä heinä­kuussa lukemani Anna Korte­laisen Ei kenenkään maassa, jonka tapah­tumat sijoit­tuvat samoille vuosi­kym­me­nille kuin tämä Westön kirja, ja koska sekin käsit­telee histo­rial­listen tapah­tumien vaiku­tuksia yksit­täisiin ihmisiin, olin ehkä siksi paikoi­tellen tylsis­tynyt. Westön kirja on minusta kuitenkin parempi, sillä se ottaa paremmin huomioon suuret linjat ja kirjassa on enemmän päähen­ki­löitä, minkä johdosta se on moniu­loit­tei­sempi. Westön kerron­takin miellytti minua enemmän.
Veikkaisin, että Missä kuljimme kerran olisi ollut vielä parempi lukuko­kemus, jos asuisin (tai olisin asunut) Helsin­gissä. Westön kuvai­lemat paikat eivät aina olleet minulle tuttuja. Mutta kaiken kaikkiaan kirja on hieno ja se onnistui ravis­te­lemaan ja kosket­tamaan. Siitä ei tule suosik­kejani, mutta nautin sen lukemi­sesta oikein paljon.
Missä kuljimme kerran on 27. lukemani kirja TBR 100 -listaltani.
Kirja on luettu myös muun muassa seuraa­vissa blogeissa: Nenä kirjassa, Sivujen viemää, Täällä toisen tähden alla ja Jokken kirja­nurkka.
✩✩✩✩
Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått, 2006)
Suom. Katriina Savolainen
Otava 2006, 589 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Kiva, että pidit! Minulla tämä tosiaan odottelee hyllyssä ja pian haluaisin tämän lukea. Aion kyllä lukea ensin Leijat Helsingin yllä :)

    1. Ehkä uskallan joskus lukea jonkun muunkin Westön kirjan :) Nyt alkaa vain tuntua siltä, että Suomen (sota-ajan) historiaa käsit­te­levän kirjal­li­suuden kiintiö on tälle vuodelle täynnä. Luin eilen loppuun taas yhden aihetta käsit­te­levän kirjan, vaikkakin eri näkökul­masta. Huh, ehkä tosiaan loppu­vuo­delle jotain aivan muuta :D

  2. Luin kesällä Leijat ja aion ehdot­to­masti lukea tämän. Pidän Westön tavasta kertoa ja luoda henki­lö­hahmoja.

    1. Yhdyn kyllä täysin tuohon, että Westö on taitava kertoja ja hänen luomansa henki­lö­hahmot todella kiinnos­tavia, siis jo pelkästään tämän kirjan perus­teella! Leijat taitaa olla minulle se seuraa­vaksi kiinnos­tavin Westö.

  3. Kiva että luit ja tykkäsit! Westö on mahtava kirjailija, ja tämä on yksi suosik­ki­kir­jojani häneltä. Ehkä jopa suosikki ;).

    1. Tämä oli tosiaan mielen­kiin­toinen kirja, oikein hyvä! Mutta Suomen (sota-ajan) historiaa käsit­te­levän kirjal­li­suuden kiintiöni taitaa olla vähäksi aikaa täynnä :)

  4. Mulla tekis mieli lukea Westöä, mutta jotenki on semmonen aavistus (jota tämäki postaus vahvisti), että ne on niin tunnel­moivia ja hitaita, semmosia, jotka pitäs nauttia ajan kanssa, että on ehkä parempi lykätä Westö suosiolla gradun jälkeiseen elämään – joka luonnol­li­sesti tulee olemaan täynnä aurin­gon­pais­teista vapaa-aikaa ja tilaa hitaille, maalauk­sel­li­sille kirjoille… :D

    1. Hah :D Voisin ehkä suosi­tella siirtämään Westön tuotannon tuonnem­maksi, ainakin jo kandin ja Joyce Carol Oatesin Blondin (= järkky tiiliskivi) yhdis­tä­mistä seuranneen kokemuksen perus­teella. Toivotaan gradun jälkeisen elämän olevan sinulle auvoista tai sitten sinun täytyy suosiolla jättää kirjailija vaikkapa ensim­mäiseen tulevaan lomaan :D