Type and press Enter.

Katja Kettu: Kätilö

Katja Ketun suunnat­toman suosion saavut­tanut Kätilö, joka myös palkittiin Blogis­tanian Finlan­dialla ja Runeberg-palkin­nolla, kiinnosti minua aiheen ja teemojen vuoksi mielet­tömän paljon. Kielletty rakkaus Lapin sodan alkuvaiheen Suomessa. Suoma­lainen nainen, joka rakastuu SS-upseeriin. Tarina siitä, mihin kaikkeen ihminen pystyy rakkauden vuoksi.

Lapin sodan tapah­tu­mista ei liene kirjoi­tettu kovin paljon romaaneja ja vielä vähemmän Lapissa olleista vanki­lei­reistä ja suoma­laisten ja saksa­laisten välisistä romans­seista. Minä en ole lukenut aiemmin yhtäkään Lapin sodasta kertovaa kauno­kir­jal­lista kirjaa ja senkin vuoksi aihe oli äärim­mäisen kiehtova. En yleensä kärsi liioista ennakko-odotuk­sista muiden mieli­pi­teiden ja blogiar­vioiden johdosta. Päätän vain, etten ota sitä asennetta ja luen arvioita varoen. Niin tein Kätilönkin suhteen. Mutta vaikka olisinkin odottanut tältä paljon, tuskin olisin pettynyt. Niin kovan vaiku­tuksen Kätilö minuun teki.

Sävyltään Kätilö on hyvin suruvoit­toinen, harmaa. Toivoa on lähinnä niinä hetkinä kun kirjan päähenkilö Villi­silmä kiemur­telee rakkau­dessa ja sen kaipuussa. Mustaakin mustempaa on vanki­lei­rillä ja Operaatio Navetassa. Mustuu­dessa mitataan se mihin rakkaus voi yltää ja se tuntuu inhot­ta­valta mutta todelta. Nykyaikana, länsi­mai­sessa hyvin­voin­ti­val­tiossa kasva­neena, sitä on mahdo­tonta ymmärtää.

Ketun käyttämää kieltä on joissakin arvioissa hieman kriti­soitu. On totta, että Kätilöä lukiessa törmää kaikkiin mahdol­lisiin ihmisen ruumii­nosiin ja eritteisiin kaikilla mahdol­li­silla nimillä kuvail­tuina. Onko näitä tehokeinoja sitten liikaa, se on ehkä makuky­symys. Minä en osaa päättää. Ne eivät kuitenkaan alkaneet ärsyttää minua, osa jopa huvitti niin kovasti, että purskahdin nauramaan ääneen ja sitten täytyikin miettiä, että onko tämä nyt ihan soveliasta nauraa tällai­sessa kohtauk­sessa. Ketun käyttämä kieli on muutenkin omape­räistä ja rikasta, sillä siinä yhdis­tyvät yleis­kieli ja Lapin hauska murre.

Kätilö on siis kuvaus sekä sota-ajasta että rakkau­desta. Aluksi en viehät­tynyt rakkaus­ta­ri­nasta, mutta pikku­hiljaa kirjan edetessä se alkoi näyttää muulta kuin rumalta. Enemmän minua kuitenkin kiinnosti itse sota-aika ja kaikki ne ihmiset, jotka joutuivat siinä olemaan mukana, halusi­vatpa sitä tai eivät. Opin Lapin sodasta myös uusia asioita, uusia puolia.

Tiedät­tehän, että joskus se, miten kirja loppuu, on lukijalle äärim­mäisen ratkaiseva ja tärkeä seikka. Omasta mielestä huono loppu voi johtaa siihen, että kirjasta tykkääkin paljon vähemmän mitä oli ikään kuin aikomus. Onko loppu avoin vai ei, päättyykö se onnel­li­sesti vai surul­li­sesti. Kätilöhän on tosipoh­jainen kertomus, joten se tietenkin osaltaan sanelee lopun, mutta joka tapauk­sessa tarinan loppu on hieno kaikessa yksin­ker­tai­suu­dessaan.

Katja Kettu: Kätilö
WSOY 2011
348 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

8 comments

  1. Olet aivan oikeassa: Väärä loppu voi pilata loista­vankin lukuko­ke­muksen. Minus­takin Kätilön loppui palvoi kirjan kokonais­tasoa eli se oli tyylikäs.

    Tässä kirja, joka on tehnyt ja tekee aivan omanlaistaan suoma­laisen kirjal­li­suuden historiaa.

    1. Tyylikäs on juuri osuva sana kuvaamaan loppua. Heti kun luin viimeisen sivun, mietin, että tähänkö se nyt loppui, mutta sitten tulikin sellainen fiilis, että oikeastaan tämähän olikin oikein hyvä lopetus. Mitään ei jäänyt hampaan­koloon.

      Kätilöä on moni verrannut Puhdis­tukseen. En itse ole vieläkään lukenut Puhdis­tusta, mutta siltä osin voin jo nyt allekir­joittaa vertauksen, että molemmat varmasti jäävät suoma­laisen kirjal­li­suuden histo­riaan ja ovat vielä joskus oman aikansa klassikkoja.

  2. Hauskaa että pidit tästä. Itse en tosin ihan löytänyt samoja juttuja. Juuri tässä mietin, että olen jo onnek­kaasti unohtanut miten tämä edes loppui hahas :D

    1. On jostain syystä hirveän hankalaa edes eritellä miksi pidin tästä niin paljon. Kieli oli hauskaa, tunnelma tiheä, henkilöt mielen­kiin­toisia, se sota-ajan kuvaus… Kätilön maailmaan yksin­ker­tai­sesti vain upposi!

  3. Mie en pitänyt lopusta. En tiedä miksi, ehkä siinä oli liikaa yhdis­ty­mistä, eroamista ja tragediaa. Kätilö asettui miulle ihan ok ‑asteikkoon — vähän enemmän karsintaa ja kieli­kuvien siisti­mistä niin olisin pitänyt enemmän. Mutta niin kuin totesitkin, makuasioita. :)

    1. Ymmärrän niin tuon kielen ja kieli­kuvat, siis että ne voivat olla joillekin pieni tai suurem­pikin kompas­tuskivi. Esimer­kiksi Riikka Pulkkisen Totassa minua tökki se kieli­kuvien paljous ja ns. liian kaunis kieli. Kätilössä taas kielen runsaus ei häirinnyt ollenkaan. Hassuja juttuja :)

  4. Minulla Kätilö on vielä lukematta, vaikka pyrinkin aikalailla lukemaan myös ns. pinnalla olevaa kirjal­li­suutta.

    Oli mielen­kiin­toista lukea näkemyksesi kirjan kielestä. Juuri sen ympärillä käyty keskustelu on ollut yksi syy jättää kirja vielä kauppaan. Olen salaa vähän tiukka­pi­poinen, en tiedä nautti­sinko lukea niin ronskia kieltä ja sanastoa, jota itse omassa puheessani pyrin välttämään. Toisaalta juuri tuo kielen rikkaus, yleis­kielen ja murteen luonteva sekoit­ta­minen houkut­telisi tarttumaan kirjaan.

    Saapa nähdä, maltan­kohan kuitenkaan jättää lukematta kun niin paljon olen tästä kirjasta kuullut.

    1. Suosit­telen ainakin kokei­lemaan :) Ronski kieli voi tehdä tiukkaa jos sitä inhoaa, mutta asennoiduin siihen itse huumorin ohella myös ajatellen sitäkin näkökulmaa, että sillä taval­lahan sitä siihen aikaan puhuttiin. Siksi kieli alkoi kuulostaa korvissani aika nopeasti vallan luonnol­li­selta :)

      Sinul­lahan onkin kiva uusi blogi! Tulen lukijaksesi :)