Type and press Enter.

Sarah Waters: Vieras karta­nossa

En voi uskoa, kuinka nopeasti minun hitaalla lukutah­dillani sain päätökseen Sarah Watersin liki 600-sivuisen tiilis­kiven, alle viikossa! Ja yli puolet kirjasta luin kahden päivän aikana! Syynä nopeaan lukutahtiin lienee ollut vetävä juoni ja vuoden vaihtu­minen. Halusin saada tämän kirjan vielä mahdu­tettua vuoden 2011 kirjojen listalle ja voin sanoa, että Vieras karta­nossa oli huikai­sevan hieno lopetus tälle kirja­vuo­delle!

Kirjan tarina lähtee verkkai­sesti liikkeelle. On toisen maail­man­sodan jälkeinen aika Englannin maaseu­dulla, tarkemmin sanoen Lidcoten pienessä kylässä. Kirjan kertoja on seudun tohtori Faraday, joka kutsutaan yhteen alueen mahta­vimpaan kartanoon, Hundreds Halliin, Ayresin perheen palve­li­ja­tytön luokse potilas­käyn­nille. Faraday on käynyt karta­nossa viimeksi pikku­poikana, kolmi­sen­kym­mentä vuotta sitten, ja on silmiin­pis­tävää kuinka huonoon kuntoon kartano on sinä aikana joutunut. Puutarha on villiin­tynyt, seinien rappaus halkeillut, huone­ka­lujen verhoilu kulunut. Ayresin suvun mahtavuus on muren­tunut muuttuvan maailman mukana. Britti­läisen luokkayh­teis­kunta alkaa olla aikansa elänyt.

Tuo yksi potilas­käynti johtaa tohtori Faradayn syvään ystävyyteen Ayresin perheen kanssa — hieman sopimat­to­malla tavalla, kun ajattelee vielä nipin napin pystyssä olevaa luokkayh­teis­kuntaa. Mutta tohtori ei osaa kuvitel­lakaan minkä­laisten tapah­tumien keskelle joutuukaan tutus­tuessaan perheeseen ja Hundreds Halliin. Karta­nossa alkaa tapahtua hyvin outoja asioita.

Vieras karta­nossa on todella karmiva kirja. Minulle tuli siitä myös surul­linen olo: vanha, arvokas ja rapistuva kartano, varaton perhe, kaikki ne onnet­to­muudet, joista he joutuvat kärsimään ja tohtori Faradayn epämiel­lyttävä hahmo, joksi hän muuttuu tarinan edetessä. Kirja on karmiva ja surul­linen kuitenkin miellyt­tä­vällä tavalla, samaan tapaan kuin Richard YatesinRevolu­tionary Road.

Kirja on paksu ja sen tarina etenee hyvin hitaasti. Muiste­lisin joissakin blogiar­vioissa olleen moitetta siitä, mutta itse nautin hitaasta tunnel­masta. Se sopii kirjan maisemaan. Tiivis­tä­määnkään en kirjaa lähtisi. Jossain kirjan puoli­välin tienoilla olin tiivis­tä­misen kannalla, mutta saatuani kirjan luettua loppuun, en varmaan muuttaisi sitä mitenkään. Luulen, että sen tunnelma särkyisi ja kärsisi siitä.

1900-luvun alkupuo­lis­kolle sijoit­tuvat, britti­läiset luokkayh­teis­kun­ta­ker­to­mukset ovat hirveän kiinnos­tavia. Siksi olen monien muiden tavoin hulluna Downton Abbey -tv-sarjaan (jos et ole sitä vielä katsonut, katso!). Downton Abbeyssä ei kuitenkaan ole mukana mitään yliluon­nol­li­suuksia, kun taas Vieras karta­nossa -kirjassa on ja se tekee kirjasta vielä kutkut­ta­vamman. Outojen tapah­tumien ollessa käynnissä en voinut millään irrottaa katsettani kirjasta. Ehkä se siksi etenikin niin nopeasti!

Vieras karta­nossa vakuutti minut lukemaan muutkin Watersin suomen­netut kirjat (Silmän­kääntäjä ja Yövartio). Onkohan niissäkin mukana yhtä kutkut­tavaa jänni­tystä ja mielen­kiin­toisia henki­lö­hahmoja?  

Kirjan lukeneita kehotan kurkkaamaan Järjellä ja tunteella -blogin Susan juoni­kes­kus­teluun täällä! Päädyin samaan loppu­tu­lokseen kirjan tapah­tu­mista kuin suurin osa keskus­te­li­joista. Tässä kirjassa kun on vielä se hyvä puoli, että kirjailija ei kerro sinulle mitä oikeasti tapahtui vaan voit tulkita sen itse miten haluat.

Sarah Waters: Vieras karta­nossa
(The Little Stranger, 2009)

Suom. Helene Bützow
Tammi 2011
592 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

9 comments

  1. Kiitos kun muistutat tästä kirjasta =) Kovin moni on pitänyt.

    Ja perään OTT-tunnustus: Jaja-siskot, jonka voitin arvon­nassasi, on edelleen kesken… en tiedä mikä siinä oikein mättä; periaat­teessa hyvä muttei kuitenkaan sillä tavalla pakottava että saisin loppun? Ehkä se siitä, alan kantaa käsilau­kussa mukana! =)

  2. Minäkin pidin tästä kovasti. Pidin Watersin luomasta verkkai­sesta tunnel­masta, peribrit­ti­läi­syy­destä, kerronnan tasoista ja luokkayh­teis­kunnan kuvauk­sesta. Pidin niin, että nostin omalle vuoden 2011 suosikki“listalleni”. :)

  3. Kirja kuuluu minunkin tämän vuoden ehdot­tomiin suosik­keihin.

  4. Booksy, Jaja-siskot oli tahmea minul­lekin. Sama tunne kuin sinul­lakin, periaat­teessa ihan hyvä, muttei kuitenkaan niin hyvä, että sitä olisi vähääkään ahminut. Mutta osasyynä oli englannin kieli, se oli minulle hieman liian hankalaa, kun en aina ymmär­tänyt asioita! Minusta tuntuu myös siltä, että ehkei Jaja-siskot ole parikymp­pisen kirja. Luulen, että hieman vanhemmat, 30+?, tykkäävät siitä ehkä enemmän. Luen mielen­kiin­nolla arviosi sitten siitä!

    Katja, kirjan tunnelma on niin lujasti minussa yhä kiinni (ei ole kummakaan, kun tänään sen luin loppuun!), että se varmasti päätyy minunkin vuoden 2011 suosikkien joukkoon!

    Sonja, mistähän minä seuraa­vaksi löydän jonkin yhtä hienon ja vahvan teoksen? Naurattaa jo valmiiksi, sillä ajattelin tänä iltana aloittaa Sydämen mekaniikan, jota on aika paljon parjattu blogeissa. Odotukseni ovat siis hyvin korkealla… :D

  5. Hmmmn, tunnun ilmei­sesti kuuluvan niihin harvoihin, joka ei tästä kirjasta pitänyt. Tai siis oli tämä ihan hyvä, mutta sen suuremmin en vakuut­tunut. :O

  6. On tämä kyllä pakko lukea ensi vuonna, kun niin moni on kehunut. Kiitos arviostasi. :)

  7. Minä taas olen lukenut tätä kirjaa onnet­toman hitaasti. Pidän tästä valta­vasti, mutta en silti parissa kuukau­dessa ole päässyt kuin puoleen väliin :D Toki nytkin kirja on kirjas­tossa, koska on niin suosittu kirja kyseessä :/

  8. Kirja kuulostaa tosi ihanalta! Minä katsoin aikanaan (tai siis äskettäin kun se eka tuotan­to­kausi yleltä tuli) D. Abbeyn ekan jakson, mutta sitten unohdin tallentaa muut tai jotain. Korjasin kuitenkn tilanteen välipäivinä hakemalla ekan tuotan­to­kauden dvd:nä kotiin, nyt pitää kattoa se äkkiä että ehtii yleltä tulevan toisen kauden seuraan :).

  9. noora, taidat tosiaan olla vähem­mis­tössä! On kuitenkin mielen­kiin­toista, kun jokin suuresti tykätty kirja ei jotakuta niin sytytäkään. Minulle kävi niin Pulkkisen Totta-kirjan kanssa, se kun tuntuu olevan aika tykätty kirja.

    Jossu, lue ihmeessä!

    ANNI, oi voi :D Minäkin olen yleensä hirveän hidas näinkin paksujen kirjojen kanssa eikä se aina liity siihen, että kirja olisi tylsä. Jostain syystä tämä kuitenkin veti kovasti puoleensa enkä voinut lopettaa lukemista!

    Tessa, ihana se juuri onkin, niin hyvä! Ja Downton Abbey, ah! Harmi, että kolmas kausi alkaa Englan­nissa vasta ensi syksynä.