Type and press Enter.

Astrid Lindgren: Ronja, ryövä­rin­tytär

Astrid Lindgrenin Ronja, ryövä­rin­tytär kuuluu muun muassa Tove Janssonin Muumien ohella niihin kirjoihin, jotka luen ensim­mäistä kertaa vasta aikui­siällä. Lindgre­niltä olen tainnut lapsena lukea vain Peppi Pitkä­tossua ja Eemeliä.
Pieni ryövä­rin­tytär Ronja syntyy vanhem­milleen Matiak­selle ja Lovii­salle keskellä myrkyisää ukkosyötä Matiak­sen­lin­nassa, jota ympäröi ihana ja salape­räinen metsä. Ukkonen on niin raju, että se salamallaan repii Matiak­sen­vuoren linnan kahtia jättäen jälkeensä syvän kuilun. Tätä ei jäädä mureh­timaan, koska lapsi on kauan kaivattu. Ryövä­reiden suku voi jatkaa ryövää­mistään tulevai­suu­des­sakin. 
Ronjasta kasvaa pian nokkela ja rohkea tyttö, joka rakastaa viettää aikaansa linnaa ympäröi­vässä Matiak­sen­met­sässä. Kerran linnan katolla hän tapaa toisen ihmis­lapsen, pojan, jonka nimi on Birk. Birk on Borka­ryö­vä­reitten poika, niiden, jotka ovat verivi­hol­lisia Matiaksen joukkojen kanssa. Käy ilmi, että Borkan väki on muuttanut Matiak­sen­linnan toiseen puoliskoon, aivan liian lähelle vihol­lista. Kaikesta huoli­matta Ronja ja Birk ystävys­tyvät.
Ronja, ryövä­rin­tytär on suloinen satu niin pienen tytön seikkai­luista kuin ystävyy­des­täkin. Se kertoo opetta­vai­sella tavalla myös anteek­sian­nosta ja siitä, ettei tarvitse pelätä. Matias opettaa Ronjalle, ettei kannata pelätä metsää ja sen otuksia, sillä ne aistivat pelkosi ja voi käydä huonosti. Matiak­sen­metsä onkin täynnä mitä oudoimpia taikae­läimiä: ajattaria, jotka voivat repiä sinut rieka­leiksi tai viedä vuorille luoliinsa, kakkiaisia, jotka yleensä ovat kilttejä sekä pönthiit­tisiä ja männiäisiä. Näiden kaikkien kanssa Ronja joutuu tekemisiin.
Yllätyin siitä, kuinka paljon Ronja, ryövä­rin­tyt­tä­ressä on käytetty kirosanoja! En tiedä, onko se taval­lista Lindgrenin kirjoissa, sillä en muista, kiroil­laanko Peppi Pitkä­tos­sussa tai Eemeleissä. Hemmetti-sanan käyttö ei vielä ihmetyt­tänyt, mutta kun vastaan alkoi tulla paskiaista, paskaa, paska­päätä ja saatanaa, niin johan tuli hassu olo! Onko se ominaista tuon (1981) ja vanhemman ajan lasten­kir­joille, että niissä on yleisesti kirosanoja vai onko tämä Lindgrenin oma juttu?
Mietin kirjaa lukiessani myös sitä, että onhan Ronja nyt aika raakaa luettavaa (tai kuunnel­tavaa) kovin pienille lukijoille. Monia voivat pelottaa Matiak­sen­metsän pelot­tavat otukset, jotka uhkaavat vuodattaa sinusta veret ulos, Ronjan tunne siitä, että hänen isänsä on hyljännyt hänet tai kuolema, joka aika ajoin väijyy taka-alalla. Minua alakou­lui­käisenä ei varmaankaan olisi häirinnyt lukea Ronjaa, olinhan tuijo­tellut Kubrickin Hohtoa ja muita kauhue­lo­kuvia varmaan 7-vuoti­aasta saakka (enkä kasvanut kieroon). Mutta ajat taitavat nykyään olla erit ja lasten­kir­jatkin siisti­tympiä ja pumpu­li­sempia?
Minkä ikäisen sinä luit Ronja, ryövä­rin­tyt­tären? Jos olet lukenut sen lapsena, järkyttikö kirjan kieli ja tapah­tumat sinua? Järkyt­tääkö teksti vieläkin?
Kirjan viimei­sillä sivuilla oli mielen­kiin­toinen lainaus Suomen Kuvalehden kirja-arvos­te­lusta 11.12.1981: “Ronja on sekä koului­käisen että alle koului­käisen lapsen kirja, sopivan, muttei liian jännittävä, runol­linen ja hauska yhtäaikaa.” 
Jos sinulla on omia lapsia, niin minkä ikäisenä luit/lukisit heille kirjan tai annoit/antaisit heidän lukea sen itse? Sensu­roi­sitko tekstiä, jos lukisit sitä lapsellesi? Mikä ylipäänsä on sopiva ikä Ronjalle vai riippuuko se lapsesta? Sopiiko kirja jo alle koului­käi­selle?
Ronja, ryövä­rin­tytär myös teatte­ri­la­valla Suomen­linnan kesäteat­te­rissa 14.6.–27.8.2011!

Astrid Lindgren: Ronja, ryövä­rin­tytär (Ronja rövar­dotter, 1981)
Suom. Tuula Taanila, kuvitus Ilon Wiklund
WSOY 1994, 240 s.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

14 comments

  1. En muista, minkä ikäisenä luin Ronjan ensim­mäisen kerran, mutta veikkaisin ala-asteen puoli­väliä. Silloin en muista kiinnit­tä­neeni huomiota kirjan kieleen, mutta nyt kun luin kirjan omille lapsille, piti tosiaan pysyä skarppina ja sensu­roida.
    Pojille (3v. ja pian 5v.) ei tullut kirjasta paina­jaisia tai pelkoja, vaikka ovatkin melko herkkiä. Tosin nuorempi nukahtaa melkko lailla saman tien kun pääsee sänkyyn, joten ehkä se ei itse tarinasta paljoa kuullutkaan…

    Minulla on sellainen käsitys, että 80-luvulla lapsille kerrottiin melko suoraan asioista lapsille. Ainakin lasten­kir­joissa alettiin kertoa yksin­huol­ta­ja­per­heiden lapsista (Mikko Mallikas), eikä siitä vanhempien erosta tehty mitään isompaa numeroa. Mutta en muista törmän­neeni yhtä ronskiin kielen­käyttöön kuin Ronjassa. Paitsi Koko kaupungin Vinskissä tai Vinski ja Vinsen­tissä käytettiin sanaa pallipää, joka on mielestäni ruma sana.

  2. Minäkin veikkaan lukeneeni Ronjaa ensi kerran ehkä 9–10-vuotiaana. En kyllä muista hätkäh­tä­neeni kirosa­noista. Alle koului­käi­sille teksti on mielestäni liian hurjaa.

    Kävin katso­massa Suomen­linnan teatte­rie­si­tyksen kesäkuussa, ja olin aivan ällis­tynyt, kun monet olivat tuoneet esitykseen jopa neljä­vuo­tiailta näyttäviä lapsia. Esityksen ikäraja oli muistaakseni seitsemän vuotta. Vaikka näytelmä perustuu lasten­kirjaan, ei se todel­lakaan ole mitään pikku­lap­sille suunnattua lässy­tystä. Olin katso­massa esitystä ystäväni kanssa jolla on kolme­vuotias lapsi, ja hän sanoi ettei missään tapauk­sessa olisi ottanut lastaan mukaan näytelmään. Nyt katso­mossa näki, kun pienimmät yrittivät haudata päätään vanhempien kainaloon kun jännitti liikaa, tai eivät ymmär­täneet pitkää kestoa.

    Joten tämä lasten­kirja sopii koului­käi­sille lapsille ja sitä vanhem­mille, ja ehdot­to­masti aikui­sille. :)

  3. Minulle äiti luki Ronjan ääneen joskus aika pienenä, ennen kouluikää jo ehkä. Äiti taisi selittää alussa, että ryövärit puhuu näin, mutta pienet tytöt ei saa puhua niin. :D Äiti kertoi mietti­neensä pitäisikö kieltä sensu­roida, mutta ei sitten tehnyt niin. Enkä muista, että kieli olisi mitenkään ihmeemmin jäänyt mieti­tyt­tämään.

  4. Oi, Ronja, oma ehdoton Lindgren-suosikkini! <3

    Itse olen lukenut Ronjan ensim­mäistä kertaa koului­käisenä, 8 — 11-vuotiaana. Oikein sopiva tarina sinne seuduille — itse luetta­vaksi. Sen jälkeen satu on saanut useita uusintoja luettuna ja katseltuna teatte­reissa.

    Olen lukenut Ronjan myös omalle 4-vuoti­aalle pojalleni, joka rakastui satuun aivan pohjiaan myöten. Kieli (tai siis ne paskapäät ja muut) tuntui itsestä aluksi aika sopimat­to­milta, mutta annoin mennä, ja hienosti pärjä­simme. Edes hemmetti, jota kirjassa viljalti käytetään, ei tarttunut.

    Poikani sanoi ajattarien olevan varsin pelot­tavia, mutta saduissa saa ollakin jänni­tystä. Ne eivät ole jääneet mieleen, sen sijaan Karhu­luola ja Helve­tin­kolun yli hyppi­minen ovat — ne ovat leikeissä mukana tuon tuosta. Poikani samastui erityi­sesti Birkiin. :-)

    Olen käynyt kummi­tyt­täreni kanssa katso­massa kesäteät­te­rissa Ronjan, kun tyttö oli n. 5-vuotias. Sillä näytök­sellä ei ollut ikärajaa, ja teksti olikin mukau­tettu sellai­seksi, että se sopi kaikille. Näytös ei ollut ollenkaan pelottava, vaan kertoi erimie­li­syyk­sistä, ystävyy­destä ja selviy­ty­mi­sestä. Muistaakseni sillä kertaa tarinaa oli myös jotenkin lyhen­netty, mutta se silti toimi hienosti.

    Minusta itsestäni Ronjassa on hienoa se, että siinä on syvät ja vaikeatkin tunteet lujasti ja peitte­le­mättä esillä.

  5. En yhtään muista, minkä ikäinen olen ollut lukiessani Ronja Ryövä­rin­tyt­tären. Veikkaisin ehkä myöhäistä ala-astetta, 10–12 vuotta. Ja tällainen pelkuri kun olen, niin parhaiten mieleen on jäänyt pelottava hokema: “männiäiset kaikki, repikää ja raastakaa”. Se kaikuu yhä päässäni sillä samalla tahdilla kuin ensi kertaa sen lukiessani. Toista kertaa en ole Ronjaa lukenut. Mutta se ei tarkoita sitä, että olisin jollain tapaa trauma­ti­soi­tunut. Tästä ehkä inspi­roi­tu­neena voisin napata sen hyllystäni ja lukea uudelleen, uusin silmin.

    Olen miettinyt paljon tuota kirjojen sensu­rointia lapsille. Pohdin sitä viime talvena töissä, kun lapsille luettiin nukka­rissa Muumia ja kun menin päästämään nukut­tajan pois ja istuksin siellä tunnin, niin luin itsekseni sitä samaista Muumia. Ja jo siinä tuntui olevan useampia kohtia, mitkä itsestäni tuntui ehkä vähän sopimat­to­malta lukea jonkun muun päiväkoti-ikäiselle lapselle.

    Paitsi että jos ikinä saisin lapsia, niin en kyllä sensu­roisi. Jos kirja tuntuisi jollain tavalla sopimat­to­malta, niin ei sitä tarvitsisi lukea ollenkaan. Tai sitten sen voisi lukea sitten kun lapsi olisi vähän kasvanut.

    Ihan sielua särkee tuo näytelmä. Sen yhden ainoan kerran kun olen Suomen­lin­nassa käynyt, niin siellä olisi ollut noin hieno mahdol­lisuus. Jotenkin se vain jäi käyttä­mättä. En tiedä olisiko matka­seuraa kiinnos­tanut.

  6. Kiitos kaikille jo tähän astisista kommen­teista! Kiva kuulla teidän mieli­pi­tei­tänne siitä, että minkä ikäiselle lapselle Ronja sopii.

    Maija, minäkin varmaan sensu­roisin tai jättäisin kokonaan lukematta Ronjan, jos minulla olisi 3–5-vuotiaita lapsia. Mutta totta kai se riippuu lapses­takin, että minkä­laisiin satuihin on tottunut ja miten pelkää eri asioita. Toiset varmasti tiedos­tavat jo varhain, että satu on satua, toiset taas voivat ottaa sen liian todesta. Mukavaa kuitenkin, että poikasi eivät saaneet mitään paina­jaisia :–)

    Oi voi, pallipää :D Se on rumuu­dessaan vielä sellainen sana, joka voi helposti jäädä lapsen mieleen, kun se kuulostaa lausuttuna niin pöhköltä. Minä oikeasti ihan hämmästyin kuinka rajua kieltä Ronjassa käytettiin, en ole ennen törmännyt moiseen lasten tai nuortenkaan kirjoissa. Mutta ennen se tuntuu olleen salli­tumpaa.

    Salla, mielen­kiin­toista huomata, että osa ei tunnu itse lapsena hätkäh­täneen Ronjassa käytettyä kieltä, mutta varovat nyt aikuisena lukemasta ainakaan niitä kirosanoja lapsilleen. Olen samaa mieltä siitä, että itse en kirjaa lukisi alle koului­käi­selle. En pelkästään kirosa­nojen takia, vaan tiettyjen pelot­tavien kohtausten ja hurjien otustenkin takia. Riippuu toki lapsesta, mutta nyt ajateltuna.

    Näytelmää katsomaan en myöskään veisi kovin pientä lasta. Aika hurjaa, että siellä oli jopa 4-vuotiaita (tai sen ikäisen näköisiä). Luulen, että näytelmä (tai elokuva) saattaa pelottaa enemmän kuin kirja, kun siinä on visuaa­linen puoli myös läsnä.

    peikko­neito, minusta on vähän kaksi­piip­puinen juttu, että sensu­roiko kieltä vai ei, kun lukee kirjaa lapselle. Kirosanat nyt on helppo jättää pois, mutta toisaalta oppii se lapsi pian ne kirosanat muual­takin. Kirjan tapah­tumien sensu­roi­minen taas on vähän hanka­lampi asia. Jotkut lapset kestää, jotkut eivät. Minusta lapsi on ihan hyvä tutus­tuttaa pelot­ta­vampiin ja vaikeampiin teemoihin, mutta jos on kovin arkajalka, ehkä sen voi tehdä vaikka vuoden myöhemmin. Mutta ihana, “ryövärit puhuu näin, mutta pienet tytöt ei saa puhua niin” :DD

    Paula, onpa hienoa, että pärjä­sitte noin hyvin! Minuakin mieti­tyt­täisi lukisinko 4-vuoti­aalle Ronjaa, sensu­roi­matta siis. Riippuisi varmaan lapsesta. Rohkeam­malle ehkä uskal­tai­sinkin :–) Luulta­vasti ne kirosanat eivät edes jäisi mieleen, kuten ei pojal­le­sikaan, vaan enemmän muut tapah­tumat. Ja olen täysin samaa mieltä siitä, että saduissa täytyy olla mukana jänni­tystä! Ronjassa sitä on sopivasti.

    Janninna, joo hyi “männiäiset kaikki, repikää ja raastakaa”! Jos olisin lukenut Ronjan pienenä, niin tuo lause tuntuisi varmaan nyt vielä inhot­ta­vam­malta kuin silloin pienenä :D Kaikkien otusten sanomat asiat tuntuivat minusta hurjim­milta tässä kirjassa.

    Minäkään en mielelläni sensu­roisi kirjaa. Ehkä kirosanoja, mutta ennemmin luen kirjan sitten kun lapsi on hieman vanhempi. Mitenkään kriti­soi­matta kenenkään valintoja tietenkään. Kaikkien perheet, vanhemmat ja lapset, ovat niin erilaisia, joten mitään yhtä oikeaa ikää lukea Ronjaa ei ole :–)

    Harmi, kun missasit näytelmän. Minus­takin olisi kiva nähdä juuri se, joka nyt pyörii Suomen­lin­nassa!

  7. En muista, milloin itse luin Ronjan ensi kerran, mutta ihastuin siihen heti. Enkä järkyt­tynyt kirosa­nois­takaan. Kirosa­nojen viljely ei mielestäni ole mitenkään tyypil­listä Lindgre­nille. Ryövä­reillä on tietysti omanlai­sensa kieli.

  8. Me luimme Ronjaa koko luokan voimin tokalla luokalla. Muistan vain jo siltä ajalta, että kirja nousi suosi­kikseni (varmaankin sen jänni­tä­vyyden vuoksi), mutta paina­jaisia en siitä muistaakseni saanut.

    Minkä ikäisille lapsille? Ehkä itse vanhempana odottaisin ainakin siihen asti, että lapsi osaa itse lukea, onhan tuo kuitenkin aika synkkä ja jännittävä perheen pienim­mille.

  9. Hei Laura

    Blogissani on uusi Koulu­laisen tieto­haaste, eli tieto­kirja-haaste ja haastan sinut mukaan. Olisi kiva, jos haluaisit osallistua.

  10. Taava, eli Ronja on kielensä puolesta poikkeus Lindgrenin tuotan­nossa? Mielen­kiin­toista! Mutta onhan kuitenkin totta, että ryövä­reiden kuvit­telisi käyttävän rumaa kieltä :–)

    Kiitos haasteesta ja enköhän siihen osallistu (ensim­mäinen lukuhaaste ikinä!) :–) Tulen vielä blogiisi ilmoit­tau­tumaan ja kyselemään lisätietoja.

    Riina, aika nuorena luitte kirjan! Luettai­siin­kohan nykyään tokaluo­kalla Ronjaa? En tiedä.

  11. Minäkin olen lukenut Ronjan ensim­mäistä kertaa joskus ala-asteella. En muista, että kirosanat olisivat silloin ihmetyt­täneet sen kummemmin.

    Luin kirjan uudestaan muistaakseni lukioi­käisenä ja jotenkin “löysin” sen uudemman kerran. Vanhempana siitä sai jotenkin paljon enemmän irti ja nyt se on suosikki-Lindgrenini. :)

  12. Ronja, ryövä­rin­tytär kuuluu ehdot­to­masta lempi­kir­joihini. Tämä kirja on hyllyssäni sekä suomen- ja ruotsin­kie­lisenä sekä kissani on saanut nimen Ronjan mukaan. :) Enköhän ole ollut aika pieni, kun äitini on tämän minulle ensim­mäistä kertaa lukenut ja toden­nä­köi­sesti ala-asteella, kun olen saanut kirjan omaksi ja lukenut itse. Ei minulle ole jäänyt mieleen, että minä erikoi­sesti olisin järkyt­tynyt, vaikka kyllähän Ronja, ryövä­rin­tytär on vielä aikuisena luettu­nakin tunteisiin vetoava kirja. Minusta on vaikea arvioida, lukisinko Ronjasta lapsilleni, koska en ole äiti, mutta enköhän minä lukisi. Enemmän minä järkytyin lapsena Roald Dahlin “Kuka pelkää noitia” -kirjasta, tai no elokuvan olen nähnyt niin pienenä, että näin siitä paina­jaisia, vaikka en katsonut sitä edes loppuun. Onhan Ronjassa surul­lisia kohtia, mutta vaikka tuon kielen suhteen, enköhän vain kertoisi lapsilleni, että sellainen kieli ei ole soveliasta. Kyllä niitä kirosanoja kuitenkin kuulee sen verran telkka­rista ja vaikkapa mistä.

    1. Minus­takin on vaikeaa pohtia sitä, että lukisinko tätä lapselleni (tai toisen lapselle), kun sitä lasta ei ole ja minkä ikäiselle lapselle. Varmaan koului­käi­selle voisin lukea tai antaa itse lukea, sitä nuoremman kanssa pitäisi miettiä. Mutta tokihan se riippuu myös lapsesta.

      Ehkä se vain näin vanhempana tuntuu niin hurjalta kieleltä lapselle, vaikkei lapsi siitä mitään traumoja saisikaan tai alkaisi huudella kylillä kirosanoja. Ja tosiaan, kyllä ne kirosanat oppii muual­takin, ennemmin tai myöhemmin :)

  13. tutustuin kirjaan ekalla luokalla, opettaja luki sitä luokalle ääneen kirosa­noineen päivineen. ei siinä mikään järkyt­tänyt ketään luokalta, sen sijaan suurin osa piti tarinasta jännit­tä­vyyden ja kaikkien outojen otusten vuoksi. ja kirosa­nathan ovat luonnol­lisia, ryövä­rithän ovat vähän räävä­suita :D