17.9.2018

Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan


Elena Favillin ja Francesca Cavallon Iltasatuja kapinallisille tytöille (Good Night Stories for Rebel Girls) aloitti rohkeista tytöistä kertovien kirjojen trendin ja nyt se on rantautunut myös Suomeen. Tänä syksynä on julkaistu vähintään kolme Favillin ja Cavallon teoksen kaltaista kirjaa, joissa esitellään joukoittain itsenäisiä ja rohkeita suomalaisnaisia. Halusin lukea niistä ainakin jonkin, mutta en oikein osannut päättää minkä. Kun Into Kustannuksesta sitten ehdotettiin yhteistyötä heidän kirjansa tiimoilta, päätin kokeilla sitä.

Taru Anttosen ja Milla Karppisen toimittama Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan on toteutettu joukkorahoituksella. Sitä onkin ollut tekemässä yhteensä 24 kirjoittajaa ja 41 kuvittajaa (ja toki myös sadat mesenaatit, sillä kuka vain sai osallistua kirjan tekoon ehdottamalla siihen sopivaa henkilöä ja lahjoittamalla rahaa). Sankaritarinoita tytöille oli ilman yhteistyötäkin minua kolmesta vaihtoehdosta ehkä eniten kiinnostavin juuri suuren tekijäjoukkonsa vuoksi: teksteihin ja kuviin tulee ihanan paljon vaihtelua niin monen eri tekijän ansiosta.


Sankaritarinoita tytöille pitää sisällään yhteensä 60 eri naisen tarinat, jotka on kirjoitettu satumuotoon. Yleensä tällaiset naisista kertovat kirjat onkin suunnattu lapsille ja nuorille, mutta niin, että aikuisetkin viihtyvät naisista kertovien lyhyiden tarinoiden parissa. Nämäkään sankaritarinat eivät tuntuneet lapsellisilta, vaikka tietysti yksinkertaistetuilta, joten niitä luki aikuinenkin mielellään. Kaikista naisista kerrotaan kahdella aukeamalla: kuvan, kahden sivun mittaisen tarinan ja yhden infosivun verran.

Kirjan tarkoituksena on nostaa esiin erilaisia ja eri aikoina eläneitä naisia, jotka ovat kulkeneet omia polkujaan ja saaneet aikaan jotain hienoa tai tärkeää. Siksi he ovat kaikki sankareita. Heidän tarinansa saattavat rohkaista tyttöjä tavoittelemaan omia unelmiaan. Joukossa on hyvin monenlaisia eri naisia: he edustavat monia eri ammattialoja, he ovat hyvin eri-ikäisiä, osa heistä on entuudestaan tuttuja, osa ei ollenkaan. Mukana on myös vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä, mikä on hyvä juttu.


Näitä itsenäisistä ja rohkeista naisista kertovia kirjoja on kritisoitu muun muassa siitä, minkälaisen mallin ne antavat tyttöydelle ja naiseudelle – tai miten ne pikemminkin jatkavat jo olemassa olevaa mallia tai käsitystä tyttöydestä ja naiseudesta. Tämänkin kirjan otsikossa olevat sanat "sankari" ja "rohkea" ovat toki ihan hyviä pyrkimyksiä sinänsä (ja niitä on hyvä korostaa siinä kontekstissa, että tyttökin ja nainenkin voi olla sankari ja rohkea, ei vain pojat ja miehet), jos niitä haluaa tavoitella. Kaikki tytöt ja naiset eivät kuitenkaan halua. On myös ok olla jotain muuta.

Ja mitä sankaruus ja rohkeus ovat? Näistä kirjoista voi helposti saada sellaisen käsityksen, että ne ovat ennen kaikkea jotain suurta ja poikkeuksellista, esimerkiksi jokin maailmaa mullistava keksintö tai arvostettu asema politiikan huipulla. Sankari voi olla myös arkielämässä, vaikka vain olemalla sinä itse. Sankaritarinoita tytöille pitää sisällään jonkin verran tällaisia perinteisiksi katsottuja sankaritarinoita, mutta myös enemmän sellaisia arjen sankareita. Tämä oli asia, jota vähän pelkäsin kirjaan tarttuessani, mutta onneksi siihen valitut henkilöt ovat keskenään todella erilaisia (vaikka ihan kaikkien mukanaoloa en ymmärtänyt). Totta tietysti on myös se, että sankarit myyvät. Jos kirja olisi täynnä vain täysin tuntemattomien naisten tarinoita, myisikö se? No, minua voisi kiinnostaa sellainen, jos se vain olisi hyvin toteutettu, mutta ehkä suurta yleisöä ei.


Sankaritarinoita tytöille ei ole täysin ongelmaton kirja, mutta mikään ei voi olla täydellistä. Se sisältää monipuolisen joukon keskenään hyvin erilaisia ja erilaisista lähtökohdista tulevia naisia, joiden tarinoita oli todella kiinnostava lukea. Teki ihan mieli ottaa enemmän selvää joistakin heistä! Kirja on myös visuaalisesti todella kaunis ja laadukas.

Kaikki kirjassa esiteltävät henkilöt sekä kirjan kirjoittajat ja kuvittajat löydät Inton sivuilta.

P. S. Instagram-tilini (@lukuisa) puolella voit osallistua Into Kustannuksen kanssa järjestämääni arvontaan, jossa yksi onnekas voittaa itselleen oman kappaleen Sankaritarinoita tytöille -kirjasta! Sinnepä siis!


––

Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille) – Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan
Into Kustannus 2018
256 s.

16.9.2018

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu


Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on kertomus yhdestä kesästä, erosta toipumisesta, levottomuudesta, haahuilemisesta, sipsien syömisestä ja yrityksestä löytää oma tiensä. Kolmekymppiselle päähenkilölle kaikki on vähän vaikeaa, mikään ei tunnu onnistuvan. Työn etsiminen ei tuota tulosta, Tinder-treffit eivät johda mihinkään ja on pakko pummata rahaa vanhemmilta ja syödä kavereiden laskuun. Välillä täytyy vain maata tyhjän parvekkeen lattialla ja kuunnella Linnanmäeltä kantautuvia ilonkiljahduksia.

Savonlahden romaani on riemastuttava. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi edellä olevan kuvauksen tai romaanin ensimmäisten sivujen perusteella. Tunne syntyy romaanin edetessä. Vaikka kerronta on varsin toteavaa ja lakonista, se on sitä hyvin humoristisella tavalla (jos sellainen kuiva, ironinen ja musta huumori vain osuu omaan nauruhermoon). Helsingin Sanomien haastattelussa Savonlahti kertoo huumorin olevan hänelle tärkeä keino käsitellä vaikeita asioita. Samastun!

Istuin pöytäni ääreen, avasin läppärin ja otin itsestäni 23 Photo Booth -kuvaa, joista itkin jokaisessa. Mietin kaikkea sitä, mitä olin syksyltä odottanut ja mitä voisin siltä enää saada. Syyskuu oli vasta alussa. Sen jälkeen tulisi lokakuu, lokakuun jälkeen tulisi marraskuu, marraskuun jälkeen tulisi joulukuu ja niin edelleen. Mittaamaton määrä kuukausia ilman poikaystävääni, tästä illasta aina elämäni loppuun asti.

Vaikka olen itsekin kolmekymppinen kaupungissa asuva nainen, on Savonlahden romaanin päähenkilön elämä Tindereineen ja elämäntyyleineen kuitenkin aika kaukana omastani. Jostain syystä kuitenkin samastuin häneen, sen huumorin ja itseironisuuden lisäksi. Päämäärättömyyden tunne ja epävarmuus ja epämääräiset suunnitelmat tulevaisuuden suhteen ovat minullekin tuttuja asioita.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on tässä ajassa kiinni oleva romaani. Se ottaa kantaa kiiltokuvamaiseen elämään, sellaiseen, jota mielellään esitellään blogeissa ja Instagram-tileillä, mutta mitä se harvoin, jos koskaan, on. Se sanoittaa ne ongelmat, joista ei yleensä haluta puhua, kuten työttömyydestä, rahavaikeuksista, yksinäisyydestä, päämäärättömyydestä ja mielenterveysongelmista. Romaanin päähenkilökin kokee usein riittämättömyyden tunnetta ja paineita tehdä tai olla sitä tai tätä, usein vain siksi, että kuuluisi olla ja tavoitella jotain tiettyä, ennalta määrättyä.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu osoittautuikin odotettua syvällisemmäksi romaaniksi, kannen hempeydestä ja sipseistä huolimatta.


Helmet-lukuhaaste 2018: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin

––

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Gummerus 2018
304 s.

13.9.2018

Angie Thomas: Viha jonka kylvät


Angie Thomasin Viha jonka kylvät oli Kahden naisen lukupiirimme ensimmäinen nuorten- tai nuorten aikuisten kirja, miten sen nyt haluaakaan määritellä. Minusta se solahtaa hyvin molempiin ikäryhmiin ja sopii myös vanhemmallekin aikuiselle. Pidimme siitä molemmat todella paljon!

Viha jonka kylvät kertoo Starr-nimisestä 16-vuotiaasta teinitytöstä, joka on palaamassa väkivaltaisiksi äityneistä bileistä kotiin lapsuudenystävänsä Khalilin kanssa. Poliisi pysäyttää heidät ja ampuu Khalilin siksi että hän on musta. Ensin Natasha, sitten Khalil. Starr on menettänyt poliisin luodeille jo kaksi ystäväänsä. Starr ei haluaisi puhua asiasta mitään, kenellekään, saati ryhtyä oikeustaistoon, mutta on kuitenkin Khalilin kuoleman ainoa silminnäkijä, poliisin lisäksi. Lopulta Starr huomaa, että hänen täytyy puhua. Jos ei itsensä, niin yhteisönsä puolesta, kaikkien mustien puolesta valkoisten harjoittamaa valtaa vastaan.

"Kuuntele! The Hate U – you – Give Little Infants Fucks Everybody. T-H-U-G L-I-F-E. Se meinaa, että se miten nuoria tässä yhteiskunnassa kohdellaan kostautuu sit, kun me pannaan kaikki vituiksi. Tajuatko?"

Järkyttävien tapahtumien lisäksi kirjassa kuvataan, ikään kuin vastapainona, myös Starrin, 16-vuotiaan teinin arkielämää, kuten ensirakkautta, ystävyyttä ja sen rakoilua, kouluelämää, perheenjäsenten välisiä suhteita, koripalloa ja niin edelleen. Tällä tavoin aihe ei tuntunut niin raskaalta. Ja niinhän se tietysti on, että arkielämä usein jatkuu suhteellisen normaalina, vaikka tapahtuisikin jotain järkyttävää. Se, että myös arkielämä ja myös siihen sisältyvät hauskat tilanteet saavat kirjassa niinkin suuren roolin, tuntui siis varsin luonnolliselta.

Viha jonka kylvät on vaikuttava romaani. En voi koskaan täysin ymmärtää sitä: en voi koskaan ymmärtää sen päähenkilöiden elämää ja kokemia asioita, koska olen itse etuoikeutettu keskiluokkainen ja valkoihoinen ihminen. Mutta tällaisten kirjojen avulla opin ymmärtämään edes himpun verran enemmän omaa etuoikeutettua asemaani ja suhdettani muihin. Painosanalla muihin, sillä sellaiseksihan rodullistetut ihmiset on totuttu näkemään suhteessa valkoiseen itseen, niinä muina. Uskon Thomasin romaanin olevan tärkeä etenkin ruskeille nuorille, mutta myös valkoisille se on silmiä avaavaa luettavaa.


Helmet-lukuhaaste 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

––

Angie Thomas: Viha jonka kylvät
(The Hate U Give, 2017)
Suom. Kaijamari Sivill
Otava 2018, 397 s.

8.9.2018

3 x kesän kevyet: Kirjosieppo, Niin kuin me olisimme kauniita & Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia


Kesän aikana luin kolme kevyttä ja viihteellistä romaania. Kepeä viihdekirjallisuus ei ole heiniäni, mutta joskus tekee vain mieli nollata aivot. Olin myös utelias tietämään, millaista viihdekirjallisuutta juuri nyt julkaistaan, sillä luen sitä niin vähän. Seuraavassa lyhyesti tästä kolmikosta, jonka sain itselleni kesällä ennakkoon. Kaikki kirjat löytyvät jo kauppojen ja kirjastojen hyllyiltä.

Hanna Velling: Kirjosieppo

Mitä tapahtuu, kun vakiintunut parisuhde päättyy yllättäen? Velling on tarttunut esikoisromaanissaan tuttuun aiheeseen viihteellisen ja romanttisen romaanin keinoin, ja kertoo päähenkilönsä Annan kautta, miten elämä jatkuu, kun jäljelle jäävät pieni lapsi, koira, vuokra-asunto, yt-neuvottelut ja särkynyt sydän.

Kepeä ote, lyhyet luvut ja yksinkertainen kieli saavat sivut kääntymään nopeasti, mutta mitään omaperäistä tai erityisen mieleenpainuvaa romaani ei sisällä. Tarina unohtuu saman tien kun suljen kirjan kannet, henkilöhahmot ovat yksinkertaisia, huvittavankin naiiveja, eikä heidän välisensä dialogi ole oikein missään välissä uskottavaa.

Ehkä Kirjosieppo maistuu hyvin viihdekirjallisuuden ystäville, mutta muiden kannattaa kiertää se kohtalaisen etäisyyden päästä.


Hanna Velling: Kirjosieppo
Bazar 2018, 252 s.


Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita

Phillipsin romaani täytti kesän jännärikiintiöni. Kyllä, se täyttyy jo yhdellä kirjalla, ja vuoteen mahtuu maksimissaan pari lisää. Niin kuin me olisimme kauniita (nimi, jonka merkitystä en ymmärrä, vaikka saatettiinhan sitä toki avata jossain välissä kirjaa, en vain enää muista) on klaustrofobisia tuntemuksia aiheuttava jännäri, jonka tapahtumat sijoittuvat vain muutamaan tuntiin eläintarhan aitojen sisäpuolelle.

Joan ja hänen nelivuotias poikansa ovat lähdössä eläintarhasta kotiin juuri sen sulkemisaikaan, mutta portilla oleva näky saa Joanin kääntymään takaisin ja piiloutumaan. Pystyykö hän suojelemaan poikaansa niin kauan aikaa kuin tarvitsee? Pystyvätkö he olemaan piilossa?

Niin kuin me olisimme kauniita vaikuttaa lupaavalta ja jännittävältä, mutta se lässähtää nopeasti. Romaaniin, jossa suurimmaksi osaksi vain piileskellään pienen lapsen kanssa, on vaikea saada aikaan jännitettä eikä sitä löydy tästäkään. Kolmesataa sivua on yksinkertaisesti liikaa; tarina olisi paljon tehokkaampi novellimittaisena. Ja sitten kun romaanissa lopulta tapahtuu jotain, se ei onnistu yllättämään.


Gin Phillips: Niin kuin me olisimme kauniita
Suom. Jaakko Kankaanpää
S&S 2018, 304 s.


Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Ranskalaisen Dianen mies ja tytär ovat kuolleet vuosi sitten auto-onnettomuudessa ja Diane on ollut siitä asti sulkeutuneena neljän seinän sisälle. Lopulta hän havahtuu ja päättää muuttaa Irlantiin, jonne hänen miehensä olisi niin kovasti halunnut viedä perheensä. Ihastuttava ja pieni irlantilaiskylä sulkee Dianen lempeästi syleilyynsä, mutta sitten naapurissa asustava harvinaisen töykeäkäytöksinen valokuvaajamies ottaa Dianen silmätikukseen. Dianen on vastattava samalla mitalla.

Martin-Lugandin romaanin nimestä voi helposti päätellä minkälaista kirjallisuutta se edustaa. Nimi on imelä, mutta alun perusteella kuvittelin jo löytäneeni itselleni sopivan viihdekirjan. Päähenkilö ei alussa vaikuttanut ihan aivottomalta ja dialogi oli välillä jopa ihan nokkelaa ja tietysti Ranska ja Irlanti! Mutta kun päästiin sinne Irlantiin, juoni alkoi muotoutua hyvin ennalta-arvattavaksi ja liian saippuasarjamaiseksi. Dianen aivotkin putosivat varmaan lentomatkalla Ranskasta Irlantiin.

Ja jos etsit romaania, jossa todella on kyse kirjoista ja lukemisesta, tämä ei ole nimestään huolimatta oikea valinta: päähenkilö vain omistaa Ranskassa samannimisen kirjakahvilan ja valtaosa tapahtumista sijoittuu Irlantiin. Lisäksi kirjassa tupakoidaan ihan liian paljon.


Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Suom. Kirsi Tanner
Bazar 2018, 218 s.