15.7.2018

Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja


"-- Usein hautasimme kaatuneet metsään, puiden alle... Näiden tammien alle. Näiden koivujen... En vieläkään voi mennä metsään. Etenkään sellaiseen, jossa kasvaa vanhoja tammia tai koivuja... Sellaisissa paikoissa en pysty olemaan..."
Olga Vasiljevna Korž, ratsuväkieskadroonan lääkintäaliupseeri

Jos mietitään vaikuttavimpia kirjoja, jotka olen tähän mennessä elämääni lukenut, Svetlana Aleksijevitšin Sodalla ei ole naisen kasvoja kuuluu tuohon joukkoon. Kirkkaasti. Sitä, mistä vaikuttavuus nousee, on välillä vaikea pukea sanoiksi. Aleksijevitšin kirjan kohdalla vaikutuin eniten sen muodosta. Sodalla ei ole naisen kasvoja voisi kuvailla dokumentaariseksi romaaniksi tai journalistiseksi reportaasiksi. Ensimmäisessä termissä sana romaani on vaikea, sillä eihän Aleksijevitšin teos romaani ole, vaan siinä on kyse aivan oikeista ihmisistä ja heidän muistoistaan. Ne on vain puettu hieman romaanimaiseen muotoon. Toinen termi taas ei ole riittävä, sillä tämä teos on enemmän kuin reportaasi. Aleksijevitš kirjoittaa sielujen ja tunteiden historiaa. 

Aleksijevitš kiersi vuosien 1978-2004 välillä haastattelemassa puna-armeijassa toisen maailmansodan aikaan palvelleita naisia. Hän nauhoitti keskustelut ja kokosi ne kirjaksi. Sodalla ei ole naisen kasvoja on kuin suuri kuoro, jossa naisten äänet osin sekoittuvat toisiinsa, mutta samanaikaisesti ne kertovat aivan ainutlaatuisista kokemuksista. Useille naisille on yhteistä heidän vilpitön intonsa ja palava isänmaallisuuden tunteensa sotaan lähdettäessä. Monet halusivat suoraan etulinjaan, sotimaan siinä missä miehetkin, ja osa sinne myös pääsi. Yhteensä puna-armeijassa palveli noin 800 000 naista, hyvin erilaisissa tehtävissä. Useita haastatelluista yhdistää myös viimeistään sodan jälkeen noussut inho sotaa ja tappamista kohtaan. Useat naisista eivät myöskään saaneet minkäänlaista arvostusta osakseen sodan jälkeen. Heidät saatettiin palkita kunniamerkein, mutta unohdettiin sitten. Heitä saatettiin jopa hyljeksiä, sillä kukapa nyt haluaisi tehdä tarkempaa tuttavuutta sodassa palvelleen naisen kanssa, sehän on EPÄNAISELLISTA, suorastaan LUONNOTONTA. Sota on aina ollut miesten kokemus.

"Naisten sodalla on omat värinsä, omat tuoksunsa, oma valonsa ja omat tunteensa. Omat sanansa. Siinä ei ole sankareita tai uskomattomia urotekoja. Siinä on vain ihmisiä omassa epäinhimillisen inhimillisessä toimessaan."

Aleksijevitš on tehnyt mielettömän työn haastatellessaan lukemattomia sodassa palvelleita naisia. Kuten yllä oleva sitaatti kertoo, naisten muistot keskittyvät harvemmin sankareihin tai urotekoihin. Muistoissa on tietynlaista lämpöä, paljon yksityiskohtia, sellaisia, joita ei ehkä oleta kuulevansa kysyttäessä sodasta. Taivaalta tippuvia lintuja, auringossa hohtavia kamomillaniittyjä, korvissa soiva vehnän havina. Kauniisti kuvattuja asioita. Siltikään kirjasta ei tule olo, että tässä jotenkin glorifioidaan sotaa, ei missään nimessä. Kauniiden asioiden rinnalla kulkee myös ne järkyttävät asiat. Oikeasti aivan hirveät, sellaiset, jotka tekevät pahaa ja tuntuu hirveältä jatkaa, mutta silti on pakko jatkaa, koska haluaa antaa kaikille naisille mahdollisuuden kertoa.

Sodalla ei ole naisen kasvoja ilmestyi alunperin vuonna 1985 ja suomeksi vuonna 1988. Tämä vuonna 2017 julkaistu laajennettu painos ja uusi käännös sisältää silloisen sensuurin poistamia kohtia ja uusia lisäyksiä.


Helmet-lukuhaaste 2018: 45. Palkittu tietokirja

––

Svetlana Aleksijevitš: Sodalla ei ole naisen kasvoja
(У войны не женское лицо, 1985)
Tammi 2017 (1988)
423 s.

8 kommenttia :

  1. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Yleensä toisesta maailmansodasta lukemani kirjat tai katsomani leffat tai sarjat ovat saksalaisten, brittiläisten tai jenkkien näkökannalta tehtyjä. Täytyypä tutustua tähän teokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Tai sitten ne ovat olleet miesten kertomia tarinoita. Tässä kirjassa on vielä erilainen näkökulma sotaan. Toki naisten kertomuksissa ja muistoissa kuvataan myös itse sotaa, mutta paljon myös kaikkea siitä ympäriltä ja ennen kaikkea sitä, millaisia t u n t e i t a sota herätti. Suuren suuri suositus!

      Poista
  2. Olen lukenut Aleksijevitšin toisen suuren dokumenttiromaanin Tšernobylista nousee rukous. Se oli järkyttävän hieno. En ole vielä jaksanut/uskaltanut tarttua tähän toiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tuo Tšernobyl on puolestaan minun lukulistallani ja toivottavasti ehdin lukea sen pian ennen kuin ilmestyy Aleksijevitšin seuraava suomennettu teos (ilmeisesti jo ensi kuussa!).

      Poista
  3. Tämä teki minuunkin suuren vaikutuksen, ja vielä suuremmin vaikutuin Tšernobylista nousee rukous -kirjasta. Aleksijevitš osaa todella antaa historialle ihmisen äänen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, se täytyykin lukea pian! Vaikutuin tässä suuresti pelkästään jo kirjan rakenteesta ja muodosta, siitä miten Aleksijevitš päätyi tällaiseen upean moniääniseen ratkaisuun.

      Poista
  4. Tämä on ikuisella ja alati paisuvalla lukulistallani. Täytyy hakea vihdoin kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Niin hirveä, mutta niin vaikuttava teos.

      Poista