18.7.2018

Maggie Nelson: Argonautit


Se, mitä ei voi ilmaista, voi sisältyä – ilmaisemattomana! – ilmaistuun, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä pelottavammalta tuntuu tämä tyhjyys, tämä kaunopuheisuus niistä, joita rakastan eniten. (Cordelia.)

Maggie Nelsonin erittäin kehuttu Argonautit on saatu vastikään myös suomeksi, huippua! Tiesin ennakolta lähinnä, että se kertoo Nelsonin ja hänen muunsukupuolisen aviopuolisonsa välisestä suhteesta, ja siinä pohditaan (sukupuoli-)identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Ja kyllä, näitä asioita kirja tosiaan käsitteleekin, mutta myös niin paljon enemmän.

Argonautit ei ole helppo kirja, todettakoon se jo heti alkuun. Sitä voisi kutsua autofiktioksi, tietokirjaksi, esseeksi, muistelmaksi, elämäkerralliseksi romaaniksi, rakkaustarinaksi, tunnustukselliseksi kirjallisuudeksi, päiväkirjaksi tai taideteoreettiseksi ja -filosofiseksi teokseksi. Kaikki nämä pätevät mielestäni Argonautteihin, se on oikea genrehybridi! Ihanaa, kun tällaiset eri tyylilajeja yhdistelevät teokset ovat nyt niin sanotusti in, sillä lajien sekoittamisessa on jotain loputtoman kiinnostavaa ja kutkuttavaa.

Nelson käsittelee Argonauteissa hirveän monia eri asioita, kuten esimerkiksi kirjallisuutta ja kirjoittamista, äitiyttä, sukupuolen moninaisuutta, identiteettiä, queeria, feminismiä, parisuhdetta, rakkautta, seksiä, taidetta, perhettä ja filosofiaa. Joukossa on lukuisia hyvin ajankohtaisia, kirjallisuudessa ja keskusteluissa nyt paljon esiintyviä teemoja, kuten esimerkiksi äitiys ja sukupuoli-identiteetti. Ja tästä kaikesta Nelson kirjoittaa varsin fragmentaariseen, sinne tänne poukkoilevaan ja rönsyävään tyyliin. Teksti on vieläpä kuorrutettu lukuisten eri ajattelijoiden sitaateilla, jotka on merkitty marginaaliin. Tyyli ihastuttaa, mutta myös vihastuttaa. Käsiteltäviä asioita on yhtä aikaa liikaa ja juuri sopivasti. On ihanaa lukea, minkälaisia ajatuksia Nelsonilla on kaikista niistä teemoista ja miten ne kytkeytyvät toisiinsa ja Nelsonin elämään ja lopulta minuun ja koko universumiin, mutta luonnollisesti toiset aiheet kiinnostivat enemmän kuin toiset: hurmaannuin eniten (sukupuoli-)identiteetin ja taiteen kysymysten pohdinnoista.

Kun ruumiini valmisti miespuolista kehoa, minusta tuntui, että miehen ja naisen ruumiin välinen ero liukeni entisestäänkin, olemattomiin. Valmistin kehoa, joka oli erilainen, mutta tytön kehokin olisi ollut eri keho. Pääasiallinen ero oli siinä, että keho jonka tein, luiskahtaisi lopulta ulos minusta ja olisi omansa. Radikaalia läheisyyttä, radikaali ero. Niin ruumiissa kuin sen ulkopuolellakin.

Argonauteissa on hienoa myös se, miten asiat rinnastuvat siinä toisiinsa. Yksi kirjan läpi vahvasti kulkevia teemoja on Nelsonin aviopuoliso Harry Dodgen muuttuminen ulkoisesti maskuliinisemmaksi ja Nelsonin raskauden tuoma yhtäaikainen muutos naisellisemmaksi. Heidän rinta rinnan tapahtuva muutoksensa taas vertautuu kauniisti kreikkalaisen mytologian Argoon, laivaan, jolla muinaiset sankarit, argonautit, purjehtivat. Pitkän merimatkan aikana Argo puretaan ja rakennetaan osa osalta kokonaan uudelleen, mutta satamaan saapuessaan se on yhä sama laiva. Teoksen lopussa taas kuvaukset Nelsonin synnytyksestä ja Harryn äidin kuolemasta kulkevat rinnakkain. Syntymä ja kuolema, vähän kulunutta, mutta toimii silti yllättävän hyvin.

Argonautit on täynnä kiinnostavia ajatuksia ja oivalluksia. On vaikea kuvitella, ettei siitä saisi mitään irti, yhtään mitään pohdittavaa. Se on todella avoin ja rehellinen, tunnustuksellinen jopa. Nelson pohtii siinä asioita monesta näkökulmasta ja myöntää virheensä ja erheensä, mikä on aina hyvä. En kestä teoksia (tai ihmisiä) joissa halutaan tai jopa kuvitellaan olevan aina oikeassa ja joissa kerrotaan/tehdään/ajatellaan vain oikeita ja hyviä asioita.

Argonauteista löytää varmasti jokaisella lukukerralla jotain uutta, joten toivottavasti palaan siihen vielä tulevaisuudessa.


Helmet-lukuhaaste 2018: 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta

––

Maggie Nelson: Argonautit
(The Argonauts, 2015)
Suom. Kaijamari Sivill
S&S 2018, 205 s.

4 kommenttia :

  1. Tämä oli kyllä ehdottomasti yksi vuoden tärkeimpiä kirjoja minulle. Ja juuri se paljas erehtyväisyys, kyky tarkastella myös itseään kaikkien muiden tarkastelun lomassa hurmasi jotenkin erityisesti. Argonautit on ollut minulla nyt kuukauden putkeen yöpöydällä, olen aina silloin tällöin palaillut säännöllisin väliajoin lukemaan uudelleen hiirenkorvilla merkittyjä lempikohtiani. Todennäköisesti tulen tekemään sitä vielä pitkään, ihan hetkeen kirjaa ei raaski hyllyyn muiden sekaan laittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Nelsonin avoimuus ja rehellisyys sekä kyky tarkastella itseään ja asioita eri näkökulmista teki vaikutuksen. Tähän tosiaan tekee mieli palata vielä uudelleen joskus myöhemmin!

      Poista
  2. Ihana teksti! Tämä odottelee hyllyssä, josko pääsisin sen pariin pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri <3 Toivottavasti luet tän pian, olisi kiinnostavaa kuulla ajatuksiasi tästä.

      Poista