30.5.2018

Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing


Jesmyn Wardin romaani Sing, Unburied, Sing on roikkunut tbr-listallani pienen tovin sen voitettua viime vuonna vuoden parhaimmalle amerikkalaiselle kirjalle annettavan National Book Awardin. Ehkä ihan ansaitusti, sillä Sing, Unburied, Sing on varsin kiinnostava ja monitasoinen romaani.

Sing, Unburied, Sing alkaa pieneltä mississippiläiseltä paikkakunnalta, syvältä Yhdysvaltojen etelästä. Siellä asuvat kolmetoistavuotias Jojo pikkusisarensa Kaylan, äitinsä Leonien ja isovanhempiensa kanssa. Isä Michael on vankilassa huumekaupan takia. Jojolla on nuoreen ikäänsä nähden paljon vastuuta kannettavanaan, sillä hänen isovanhempansa ovat jo iäkkäitä ja isoäiti on vakavasti sairas eikä äiti Leonie ole kovin kiinnostunut lapsistaan, vaan viettää aikaansa enimmäkseen töissä ja käyttämällä huumeita. Pienestä Kaylasta huolehtiminen jää lähes kokonaan Jojon vastuulle.

Jojon isä Michael on vapautumassa vankilasta, joten Leonie päättää lähteä lastensa ja ystävänsä kanssa hakemaan miestään kotiin. Menneisyys päättää kuitenkin näyttäytyä heille aaveiden muodossa. Leonie on menettänyt veljensä Givenin ja käyttäessään huumeita veli palaa muistuttamaan hirveästä kohtalostaan. Michaelin serkku ampui Givenin kuoliaaksi hävitessään metsästysreissulla tehdyn vedonlyönnin. Serkku pääsi vähällä, sillä hän oli valkoinen ja Given musta. Toinen tarinassa esiintyvä aave näyttäytyy Jojolle kun he ovat hakeneet tämän isän vankilasta. Suunnilleen Jojon kanssa samanikäinen Richie kuoli ollessaan samaisessa vankilassa Jojon isän kanssa vuosikymmeniä aikaisemmin. Richien aave lähtee Jojon perheen mukaan, kun he lähtevät ajamaan vankilasta takaisin kotiin, sillä hän ei pysty saamaan rauhaa ennen kuin voi ymmärtää, mitä hänelle tapahtui.

Tarinassa olevien aaveiden vuoksi Sing, Unburied, Sing saa maagisen realismin piirteitä. Aaveiden läsnäolo tarinassa onkin ehkä romaanin kritisoiduin tai eniten mielipiteitä jakanut asia, mutta minusta niiden avulla tuodaan aika kekseliäällä tavalla esiin, miten nykypäivän Amerikan mustien elämä on vain jatkumoa aiempien sukupolvien kokemuksille ja miten rasismia ja epätasa-arvoisuutta on siellä koettu ja koetaan. Menneisyyden painolasti on raskas. Mieleeni jäivät elävästi kuvaukset esimerkiksi vankilan mailla työskentelevistä Richiesta ja Jojon isoisästä, joiden asemat vankilassa perustuvat tietenkin ihonväriin. Heidän asemissaan tapahtuu kuitenkin myös vaihtelua, sillä Jojon isoisä pääsee myöhemmin asemaan, joka on yleensä varattu vain valkoihoisille vangeille. Mieleen jäi myös perheen kotiinpaluu, jonka aikana poliisi pysäyttää heidät ja kohtelee heitä hyvin asiattomasti esimerkiksi uhkaamalla välittömästi Jojota aseella, kun tämä laittaa käden taskuunsa, ja puhuttelemalla heitä törkeällä tavalla, mitä tuskin olisi tapahtunut, jos he kaikki olisivat olleet valkoihoisia.

Minulle romaanissa kiinnostavinta ja tärkeintä olivat juuri edellä mainitut teemat. Kuitenkin toisen puolen romaanista muodostavat perhesuhteet, joita käsitellään varsin liikuttavalla tavalla. Leonie ja Michael eivät ole kiinnostuneita lastensa hyvinvoinnista. Nuorempi Kayla on käytännössä täysin Jojon hoidettavana eikä hän toisaalta edes halua olla vanhempiensa lähellä, vaan tahtoo aina Jojon syliin. Kaylan ripustautuminen isoveljeensä, Jojon liian äkkinäinen aikuistuminen ja lasten jatkuva nälkä ovat riipaisevaa luettavaa. Leonie ja Michael ovat käytännössä kiinnostuneita vain toisistaan, mikä ei toisaalta sekään ole kovin helppoa. Leonien perheenjäsenet ovat mustia, mutta Michael on valkoinen, ja etenkin Michaelin vanhemmat eivät halua olla tekemisissä Leonien tai Leonien ja Michaelin lasten kanssa.

Tuntuu kuitenkin, että Sing, Unburied, Sing yrittää käsitellä vähän liian monia eri asioita ja teemoja yhdellä kertaa. Rasismi ja epätasa-arvoisuus, perhesuhteet, Leonien konflikti Michaelin vanhempien kanssa, Jojon aikuistuminen, isovanhempien osuus tarinassa, huumeidenkäyttö, aaveet – paljon eri asioita yhteen romaaniin. Se oli ehkä juuri siinä reunalla, ettenkö olisi kallistunut pitämään tästä vähemmän kuin pidin. Nytkään tämä ei ollut täysi kymppi, mutta herätti kuitenkin paljon ajatuksia ja tunteita, ja tästä oli jotenkin helppo pitää. Kiinnostava, ajan hermolla oleva romaani kiinnostavalta kirjailijalta.

Muissa blogeissa: Reader, why did I marry him?

––

Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing
Scribner 2017, 289 s.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti