30.5.2018

Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing


Jesmyn Wardin romaani Sing, Unburied, Sing on roikkunut tbr-listallani pienen tovin sen voitettua viime vuonna vuoden parhaimmalle amerikkalaiselle kirjalle annettavan National Book Awardin. Ehkä ihan ansaitusti, sillä Sing, Unburied, Sing on varsin kiinnostava ja monitasoinen romaani.

Sing, Unburied, Sing alkaa pieneltä mississippiläiseltä paikkakunnalta, syvältä Yhdysvaltojen etelästä. Siellä asuvat kolmetoistavuotias Jojo pikkusisarensa Kaylan, äitinsä Leonien ja isovanhempiensa kanssa. Isä Michael on vankilassa huumekaupan takia. Jojolla on nuoreen ikäänsä nähden paljon vastuuta kannettavanaan, sillä hänen isovanhempansa ovat jo iäkkäitä ja isoäiti on vakavasti sairas eikä äiti Leonie ole kovin kiinnostunut lapsistaan, vaan viettää aikaansa enimmäkseen töissä ja käyttämällä huumeita. Pienestä Kaylasta huolehtiminen jää lähes kokonaan Jojon vastuulle.

Jojon isä Michael on vapautumassa vankilasta, joten Leonie päättää lähteä lastensa ja ystävänsä kanssa hakemaan miestään kotiin. Menneisyys päättää kuitenkin näyttäytyä heille aaveiden muodossa. Leonie on menettänyt veljensä Givenin ja käyttäessään huumeita veli palaa muistuttamaan hirveästä kohtalostaan. Michaelin serkku ampui Givenin kuoliaaksi hävitessään metsästysreissulla tehdyn vedonlyönnin. Serkku pääsi vähällä, sillä hän oli valkoinen ja Given musta. Toinen tarinassa esiintyvä aave näyttäytyy Jojolle kun he ovat hakeneet tämän isän vankilasta. Suunnilleen Jojon kanssa samanikäinen Richie kuoli ollessaan samaisessa vankilassa Jojon isän kanssa vuosikymmeniä aikaisemmin. Richien aave lähtee Jojon perheen mukaan, kun he lähtevät ajamaan vankilasta takaisin kotiin, sillä hän ei pysty saamaan rauhaa ennen kuin voi ymmärtää, mitä hänelle tapahtui.

Tarinassa olevien aaveiden vuoksi Sing, Unburied, Sing saa maagisen realismin piirteitä. Aaveiden läsnäolo tarinassa onkin ehkä romaanin kritisoiduin tai eniten mielipiteitä jakanut asia, mutta minusta niiden avulla tuodaan aika kekseliäällä tavalla esiin, miten nykypäivän Amerikan mustien elämä on vain jatkumoa aiempien sukupolvien kokemuksille ja miten rasismia ja epätasa-arvoisuutta on siellä koettu ja koetaan. Menneisyyden painolasti on raskas. Mieleeni jäivät elävästi kuvaukset esimerkiksi vankilan mailla työskentelevistä Richiesta ja Jojon isoisästä, joiden asemat vankilassa perustuvat tietenkin ihonväriin. Heidän asemissaan tapahtuu kuitenkin myös vaihtelua, sillä Jojon isoisä pääsee myöhemmin asemaan, joka on yleensä varattu vain valkoihoisille vangeille. Mieleen jäi myös perheen kotiinpaluu, jonka aikana poliisi pysäyttää heidät ja kohtelee heitä hyvin asiattomasti esimerkiksi uhkaamalla välittömästi Jojota aseella, kun tämä laittaa käden taskuunsa, ja puhuttelemalla heitä törkeällä tavalla, mitä tuskin olisi tapahtunut, jos he kaikki olisivat olleet valkoihoisia.

Minulle romaanissa kiinnostavinta ja tärkeintä olivat juuri edellä mainitut teemat. Kuitenkin toisen puolen romaanista muodostavat perhesuhteet, joita käsitellään varsin liikuttavalla tavalla. Leonie ja Michael eivät ole kiinnostuneita lastensa hyvinvoinnista. Nuorempi Kayla on käytännössä täysin Jojon hoidettavana eikä hän toisaalta edes halua olla vanhempiensa lähellä, vaan tahtoo aina Jojon syliin. Kaylan ripustautuminen isoveljeensä, Jojon liian äkkinäinen aikuistuminen ja lasten jatkuva nälkä ovat riipaisevaa luettavaa. Leonie ja Michael ovat käytännössä kiinnostuneita vain toisistaan, mikä ei toisaalta sekään ole kovin helppoa. Leonien perheenjäsenet ovat mustia, mutta Michael on valkoinen, ja etenkin Michaelin vanhemmat eivät halua olla tekemisissä Leonien tai Leonien ja Michaelin lasten kanssa.

Tuntuu kuitenkin, että Sing, Unburied, Sing yrittää käsitellä vähän liian monia eri asioita ja teemoja yhdellä kertaa. Rasismi ja epätasa-arvoisuus, perhesuhteet, Leonien konflikti Michaelin vanhempien kanssa, Jojon aikuistuminen, isovanhempien osuus tarinassa, huumeidenkäyttö, aaveet – paljon eri asioita yhteen romaaniin. Se oli ehkä juuri siinä reunalla, ettenkö olisi kallistunut pitämään tästä vähemmän kuin pidin. Nytkään tämä ei ollut täysi kymppi, mutta herätti kuitenkin paljon ajatuksia ja tunteita, ja tästä oli jotenkin helppo pitää. Kiinnostava, ajan hermolla oleva romaani kiinnostavalta kirjailijalta.

Muissa blogeissa: Reader, why did I marry him?

––

Jesmyn Ward: Sing, Unburied, Sing
Scribner 2017, 289 s.

26.5.2018

Syksyn 2018 uudet kirjat

Useimmat kotimaiset kustantamot ovat nyt julkistaneet tiedot ensi kesän ja syksyn uutuuskirjoistaan. Jälleen näyttäisi riittävän luettavaa, ehkä ennätysmäisen paljon tai sitten makuni on laajentunut entisestään. Jälkimmäisestä saattaisi kieliä ainakin se, että mukana on jopa kaksi runokokoelmaa. Tässä 50 tärppiä ensi syksylle.

A U L A  &  C O

Lucia Berlin: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia : Siivoojan käsikirja, osa 2 (elokuu)
...koska viime vuonna julkaistun ensimmäisen osan novellit olivat jo täyttä timanttia.

A V A I N


Krista Launonen: Ofelian suru (lokakuu)
...koska minua kiehtoo, millaisia merkityksiä taiteen ja ihmisten henkilökohtaisten kokemusten välille voi syntyä.

B A Z A R


Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta (elokuu)
...koska Sapiens katsoi menneisyyteen, Homo deus tulevaisuuteen ja 21 oppituntia maailman tilasta nykyhetkeen.

F A B R I I K K I  K U S T A N N U S

Laia Jufresa: Umami (syksy)
...koska romaani rakentuu useista eri kertojista ja sijoittuu Meksikoon.

Yoko Tawada: Muistelmat lumessa (syksy)
...koska romaanin päähenkilöt ovat jääkarhuja.

G U M M E R U S


Minna Rytisalo: Rouva C. (syyskuu)
...koska tarvitsemme lisää romaaneja, jotka ottavat kantaa tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta ja Lempi oli hurmaava.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (syyskuu)
...koska pidän nuorista naisista ja kaupunkilaisarjesta kertovista (esikois)romaaneista.


Anna Kortelainen: Hyvä Sara! (syyskuu)
...koska Sara Hildénin elämä kuulostaa ainutlaatuiselta.

Päivi Alasalmi: Riivatut (lokakuu)
...koska kotimaista kauhua ei ole liiaksi.

I N T O


Jelena Tsižova: Naisten aika (elokuu)
...koska romaani kuvaa monen eri sukupolven naisten elämää Venäjällä.

Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja muille) : Kertomuksia rohkeista naisista Minna Canthista Almaan (syyskuu)
...koska vaikka vähän vierastan ideaa kirjoittaa vain rohkeista tai sellaisiksi kerrotuista naisista, olen utelias, miten tämä maailmalla suosittu konsepti näkyy meillä.

K O S M O S

Eveliina Nieminen: Late Bloomers : Short stories of people overachieving without achieving (elokuu)
...koska suomalaisen kirjoittajan englanninkielisten novellien ja kauniin kuvituksen yhdistelmä on jotain erilaista.

Ina Westman: Henkien saari (elokuu)
...koska saaristo ja romaanin käsittelemät aiheet – parisuhde ja sen osapuolten vieraantuminen toisistaan – kiinnostavat aina.

L I K E


Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku (kesäkuu)
...koska mukana täytyy olla vähintään yksi scifikirja ja tämä sukeltaa vieläpä suoraan feminismin ja rotusorron syövereihin.

Asko Sahlberg: Haudallasi, Adriana (syyskuu)
...koska romaani lupaa pakottaa lukijan pohtimaan ihmisyyden rajoja.

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä (syyskuu)
...koska romaani herätti ilmestyessään kohua varsin kyseenalaisella tarinallaan ja no, ristiriitaisia tunteita herättävä Knausgård.


David Lynch & Kristine McKenna: Tilaa unelmoida (lokakuu)
...koska Lynch on mahtava visionääri ja kiehtova persoona.

M I N E R V A

Katja Tikka, Elina Maaniitty & Iisa Aaltonen: Punaisten lyhtyjen Helsinki : prostituutio pääkaupungin historiassa (syyskuu)
...koska en ole vielä lukenut prostituution historiaan liittyvää tietoteosta.

O P P I A N

Ronald Firbank: Oikkuja (lokakuu)
...koska 1900-luvun alku ja Lontoon taiteilijapiirit.

Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa (lokakuu)
...koska Bly oli ensimmäisiä tutkivia journalisteja ja kirja sisältää kiinnostavaa mielenterveyden historiaa.

O S U U S K U M M A

Saara Henriksson: Avaruusajan unelmia (lokakuu)
...koska scifinovelleja ainakin osittain merellisissä maisemissa.

O T A V A

Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa (elokuu)
...koska lapsuus vuoden 1918 sisällissodassa.

David Grossman: Hevonen meni baariin (syyskuu)
...koska yllätyksellinen romaani lapsuudesta ja perhetragediasta.


Edward St Aubyn: Toivoa sopii : Patrick Melrosen tarina IV-V (syyskuu)
...koska kaksi viimeistä osaa purevasta ja oivaltavasta viisiosaisesta Patrick Melrosen tarinasta.


Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (syyskuu)
...koska kertova tietokirja 1800-luvun naistutkimusmatkailijoista.

S & S

Peter Sandström: Äiti marraskuu : kahdeksan pohdintaa (elokuu)
...koska Sandström kirjoittaa omalakisesti ja romaani kertoo miehestä ja hänelle tärkeistä naisista.

Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia : 70 suomalaista esikuvaa (elokuu)
...koska tietokirja suomalaisista vaikuttajanaisista.


Ida Salminen & Riikka Salminen: Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa (elokuu)
...koska satumuotoon rakennettuja tositarinoita tunnetuista ja vähemmän tunnetuista suomalaisista tytöistä.

Sabine Forsblom: Betinka (syyskuu)
...koska auktoriteetteja potkiva romaani 1970-luvulla elävästä työväenluokkaisesta teinitytöstä.


Rachel Cusk: Ääriviivat (syyskuu)
...koska Cusk kirjoittaa omaäänistä, muun muassa kertomisen ja vallan välistä suhdetta tarkastelevaa proosaa.

Kai Aareleid: Korttitalo (lokakuu)
...koska sodanjälkeinen Viro ja virolainen kirjallisuus on minulle vielä varsin tuntematonta aluetta.

S I L T A L A

Taina Haahti: Siperian unia (elokuu)
...koska romaani miehestä, joka ryhtyy työkseen manipuloimaan todellisuutta.

Aki Ollikainen: Pastoraali (elokuu)
...koska upea Nälkävuosi, luonto ja maagisuus.


Vilja-Tuulia Huotarinen: Niin kuin minä heidät näin (syyskuu)
...koska yhdenpäivänromaani koulumaailmasta, haudatuista muistoista ja salaisuuksista.

Niina Repo: Vyöry (syyskuu)
...koska sijoiltaan nyrjähtävä todellisuus ja outoja tapahtumia.

Tua Forsström: Merkintöjä (syyskuu)
...koska runoja menetyksestä.

T A M M I


Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu : Kun nykyhetkestä tuli second handia (heinäkuu)
...koska Aleksijevitš, jonka aiempia kirjoja en ole vielä edes lukenut, ja tavallisten venäläisten kuvauksia Neuvostoliiton hajoamisesta.

Jennifer Egan: Manhattan Beach (syyskuu)
...koska historiallinen romaani poikkeuksellisesta naisesta.


Tara Westover: Opintiellä (syyskuu)
...koska muistelma naisesta, joka kasvoi perheessä, joka odotti maailmanloppua eikä uskonut koulutukseen tai lääketieteeseen.

Maria Turtschaninoff: Maresin voima (syyskuu)
...koska kolmas osa hienoon fantasiatrilogiaan (vaikka toinen osa on vielä lukematta).


Kazuo Ishiguro: Surullinen pianisti (lokakuu) kirja julkaistaankin vasta maaliskuussa 2019, voih!
...koska Ishiguro on ihastuttavan monipuolinen kirjailija ja haluan lukea hänen kaikki teoksensa.

T E O S

Tiina Rajamäki: Vieras maisema (elokuu)
...koska tämä on yksi harvoja syksyllä julkaistavia novellikokoelmia – vieläpä esikoinen – ja läheiset ihmissuhteet, niiden puutteet ja vaikeudet.

Kati Rapia & Juha Hurme: Pyrstötähti ja maailmanlopun meininki – Suomenniemen ensimmäisen tähtitieteilijän elämä ja seikkailut (syyskuu)
...koska omalaatuiselta ja hauskalta vaikuttava tekstiä ja kuvaa yhdistävä teos Suomen ensimmäisestä tähtitieteilijästä.

Mia Franck: Pommipuutarha (syyskuu)
...koska en muista aiemmin lukeneeni romaania Ruotsiin lähetetyistä sotalapsista.

Aris Fioretos: Nelly B:n sydän (syyskuu)
...koska historiallinen romaani, Saksan ensimmäinen naislentäjä ja rakkaus.

Sara Ehnholm Hielm: Ja sydän oli minun (lokakuu)
...koska esseitä kirjoittamisesta, kirjoista ja unelmista.

W S O Y


Tommi Kinnunen: Pintti (elokuu)
...koska Kinnunen kirjoittaa hyviä tarinoita eikä tämä vaikuta olevan poikkeus.


Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin (elokuu)
...koska nuoren tekijän runoja läsnäolosta ja poissaolosta.

Ville Similä & Mervi Vuorela: Ultra Bra : Sokeana hetkenä (elokuu)
...koska Ultra Bra teki aivan ihanaa musiikkia.


Katja Kettu: Rose on poissa (syyskuu)
...koska Ketun kirjat herättävät aina kutkuttavan tunteen ja tämä romaani on osaksi jotain uutta.

–––

Mitä syksyn kirjoja sinä odotat eniten?

13.5.2018

Samanta Schweblin: Fever Dream


It's the worms. You have to be patient and wait. And while we wait, we have to find the exact moment when the worms come into being.
Why?
Because it's important, it's very important for us all.

Amanda-niminen nainen makaa kuolemaisillaan pienen kyläsairaalan osastolla. Hänen vierellään on poika nimeltä David, joka pyytää Amandaa muistelemaan tapahtumia, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen. Amandan ja Davidin vuoropuhelun myötä viime päivinä sattuneet asiat alkavat hiljalleen purkautua.

Amanda on ollut tyttärensä Ninan kanssa lomailemassa pienessä syrjäisessä kylässä ja tutustunut siellä Davidin äitiin Carlaan. Carla kuitenkin kertoo Amandalle järkyttävän asian: hänen poikansa David on sairastunut aiemmin hyvin vakavasti ja Carla on vienyt tämän paikallisen parantajan luokse. Ainoa keino parantaa poika oli jakaa hänen sielunsa kahtia eikä David ole sen jälkeen ollut enää entisensä.

Samanta Schweblinin kansainvälisen Man Booker -palkinnon ehdokkaanakin ollut pienoisromaani Fever Dream (suom. Houreuni, 2018) on nimensä mukaisesti kuin painajaisuni. Se saa ihokarvat nousemaan pystyyn ja vilkuilemaan ympärilleen. Siinä on todella jotain hyvin hermostuttavaa. Se on myös hyvin outo romaani, jonka maailmasta ja tapahtumista ei saa kunnolla otetta. Sekin vähän hermostutti, mutta samalla myös ihastutti. Siinä on jotain samaa kuin esimerkiksi David Lynchin hienoissa ohjaustöissä, kuten vaikkapa Twin Peaksissa.

Fever Dream kestää erilaisia tulkintoja. Sen voisi kai laskea ekokauhuksi, sillä kylän vesistö on saastunut jollain tuntemattomalla myrkyllä, joka sairastuttaa alueen ihmisiä ja eläimiä. Tuo sama myrkky sairastuttaa lopulta myös Amandan ja hänen tyttärensä. Jokin näkymätön ja tuntematon uhka herättää meissä helposti kauhun tunteita. Fever Dreamia voi myös lukea kertomuksena vanhemmuudesta ja sen voimasta, vanhemman suhteesta omaan lapseensa. Vanhemmat eivät aina pysty suojelemaan lapsiaan, sillä asioita vain tapahtuu. Liika suojelunhalu taas voi olla jopa tuhoavaa.

Tai ehkä kaikki oli vain unta tai jotain muuta?

En oikein vieläkään tiedä, mitä ajattelisin Schweblinin romaanista, vaikka olen miettinyt sitä jo pidemmän aikaa. Se oli omalla tavallaan lumoava ja kauniisti kirjoitettu. Outous oli kiehtovaa, mutta se myös etäännytti. Fever Dream kestäisi kieltämättä useamman lukukerran.

Samanta Schweblin on vieraana kahden viikon kuluttua järjestettävillä Helsinki Lit -kirjallisuusfestareilla. Tänä vuonna festarivieraiden joukossa on vaikka keitä kiinnostavia tyyppejä ja olenkin sopivasti viime aikoina lukenut heidän kevään uutuuskirjojaan. Tässä pieni lista:

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois
Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald: Scandorama

Lisäksi haluaisin vielä lukea (mutta en varmaan ennätä ennen festareita, en ainakaan kaikkia) Kim Leinen Kuilun, Domenico Starnonen Solmut ja Morten Strøksnesin Merikirjan. Hirveän kiinnostavia vieraita siis luvassa!


––

Samanta Schweblin: Fever Dream
(Núcleo del disturbio, 2014)
Kääntänyt Megan McDowell
Riverhead Books 2017, 183 s.

8.5.2018

Helmet-lukuhaaste 2018: puolivälikatsaus

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste on edennyt nyt puoliväliin (25/50), joten on väliarvion aika. Olen pikkuisen edellä aikataulua, mutta se on ihan hyvä, sillä haaste alkaa mennä vaikeammaksi eikä siihen sovi enää mikä tahansa luettu kirja. Tähän mennessä vuotta olen lukenut 33 kirjaa, joten valtaosa on kuitenkin uponnut haasteeseen hyvin.

Katsotaanpa, mitkä kohdat olen saanut jo täytetyiksi!


1. Kirjassa muutetaan
Elin Willows: Sisämaa

2. Kotimainen runokirja
Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald: Scandorama

13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota

15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
Han Kang: The White Book

16. Kirjassa luetaan kirjaa
Nina LaCour: We Are Okay


17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset

19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois

21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu : tutkielma ihmisyyden valtavirrasta

23. Kirjassa on mukana meri
Richard Lloyd Parry: Ghosts of the Tsunami – Death and Life in Japan's Disaster Zone

24. Surullinen kirja
Max Porter: Surulla on sulkapeite


25. Novellikokoelma
Elizabeth Strout: Anything is Possible

26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
Henry Oinas-Kukkonen: Finalaska – Unelma suomalaisesta osavaltiosta

30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
Reetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918

33. Selviytymistarina
Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta
Elisabeth Åsbrink: 1947 – Mistä historiamme alkaa?

36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja

39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
Jenny Zhang: Sour Heart

40. Kirjassa on lemmikkieläin
Johan Bargum: Syyspurjehdus


42. Kirjan nimessä on adjektiivi
Rafael Donner: Ihminen on herkkä eläin

43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina

46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
Daphne du Maurier: Rebecca

47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
Mariko Tamaki & Jillian Tamaki: This One Summer

49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
Chloe Benjamin: The Immortalists

Näistä alkuun tuntui vaikealta vain kohta 13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa, mutta Ebba Witt-Brattströmin Vuosisadan rakkaussota sopi siihen täydellisesti, sillä kirja koostuu vain naisen ja miehen keskenään käymästä dialogista. Muuten olen näköjään täyttänyt vain helppoja kohtia, mistä päästäänkin sitten niihin loppuihin... No, lopuissakin on mukana vielä joitakin hyvin helppoja kohtia ja sellaisia, joihin uskoisin jo tietäväni mitä luen, mutta ne vain ovat vielä lukematta. Muutamat ovat kuitenkin todella vaikeita ja olisi kiva, jos osaisitte vinkata niihin jotain sopivaa!


3. Kirja aloittaa sarjan / En vielä tiedä, mitä tähän luen, mutta ei ole kovin vaikea. En vain lue usein kirjasarjoja, hyviä ja mielellään lyhyitä (niin yksittäinen kirja kuin koko sarja, en kaipaa nyt mitään kymmenenosaista paksua fantasiasarjaa) sellaisia.
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen / Tämä on niin paha! Ja olen vieläpä melko tiukkis tämän suhteen eli vaatimuksena mahdollisimman yksivärinen kansi, jossa vain teksti saa olla eri värillä. Vinkkejä, kiitos!
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja
11. Kirjassa käy hyvin
12. Sarjakuvaromaani
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä / Siis apua, lyö ihan tyhjää. En halua lukea elokuvan tekemiseen liittyvää tietokirjaa. Missä kaunokirjallisessa teoksessa olisi edes suht keskeisenä asiana elokuvan tekeminen?
20. Taiteilijaelämäkerta / Tähän olisi helppo lukea esimerkiksi Tove Janssonin elämäkerta ja se toki kiinnostaakin, mutta tuleeko teille muita kiinnostavia taiteilijaelämäkertoja?
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
29. Kirjassa on lohikäärme / Ainoat, jotka tähän keksin ovat Hobitti ja Game of Thrones – enkä edes tiedä, missä määrin jälkimmäisessä esiintyy tai edes puhutaan lohikäärmeistä, koska olen vain katsonut tv-sarjaa. Hobittia en ehkä jaksa lukea. Tämän kohdan suhteen olen itselleni armollinen, lohikäärmeen ei tarvitse olla erityisen keskeinen asia. Vinkkejä?
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan / Tämä on kiva kohta, mutta ei tule mitään kirjaa mieleen. Harry Potterit toki olisi tähän täydellinen, mutta en aio lukea niitä tänä vuonna uudestaan. Suosituksia?
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi / Vaikeahko, mutta yritän selvitä tästä itse, koska en nyt tässä viitsi alkaa jakamaan kaikkien perheenjäseneideni nimiä.
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
44. Kirja liittyy johonkin peliin / Tähän keksin vain Ernest Clinen Ready Player Onen ja sen luenkin, jos ei tule muuta mieleen.
45. Palkittu tietokirja
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Otan siis etenkin noihin tummennettuihin kohtiin mielelläni suosituksia vastaan, mutta toki myös muihin saa vinkata sopivaa luettavaa. Missä vaiheessa teidän Helmet-haasteenne ovat ja mitkä kohdat tuottavat eniten päänvaivaa?

6.5.2018

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois


Ennen naimisiin menoani uskoin, että rakkaus pystyy mihin vain. Pian opin, ettei se kestänyt neljän lapsettoman vuoden painoa. Jos taakka on liian raskas ja pitkäaikainen, jopa rakkaus taipuu, rakoilee, uhkaa särkyä ja joskus myös särkyy. Mutta vaikka se menisi tuhansiksi pirstaleiksi, se ei tarkoita, ettei se olisi enää rakkautta.

Olen kuullut nigerialaisen kirjailijan Ayòbámi Adébáyòn esikoisromaanista Älä mene pois niin paljon hyvää sen viimevuotisesta Baileys-ehdokkuudesta lähtien, että voitte usko, että odotin sen suomennosta kuumeisesti. Aikomukseni oli lukea se jo englanniksi, mutta suomennos ehti ensin.

Älä mene pois kertoo Yejide-nimisestä naisesta, joka on toivonut lasta jo parin vuoden ajan. Myös Yejiden mies Akin haluaa lapsen, kuten myös tämän koko suku anopista lähtien. Lasta ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta kuulu, joten taloon tuodaan uusi nainen, Akinin toinen vaimo. Yejidesta tulee ensimmäinen vaimo, epäonnistuja. Elämä muuttuu katkeraksi ja epätoivoiseksi. Yejiden on pakko saada lapsi ennen uutta vaimoa, hinnalla millä hyvänsä.

Heti romaanin ensimmäiseltä sivulta käy ilmi, että Yejide ja Akin ovat jossain välissä eronneet toisistaan. Romaanin jännite rakentuukin siitä, miten tähän tilanteeseen on päädytty: mistä syystä Yejide ja Akin ovat eronneet ja saivatko he lopulta lasta? Romaani palaa ajassa taaksepäin ja tarina alkaa vuorotella Yejiden ja Akinin kertojaäänien välillä. Lukija saa siis tietää molempien näkökulmat asioiden kulkuun. Tarina ei kuitenkaan keskity pelkästään Yejiden tuskaan saada lapsi, vaan siinä on myös muuta. Siitä kaikki kuitenkin lähtee liikkeelle.

Näiden asioiden lisäksi Älä mene pois on romaani naiseudesta ja äitiydestä, niiden yhteydestä. Onko naiseus yhtä kuin äitiys? Tuleeko naisesta nainen vasta kun hän on saanut ensimmäisen lapsensa? Entä jos hän ei saa koskaan lasta? Yejidelle lapsen saamisesta tulee pakkomielle. Hän turvautuu erilaisiin poppaskonsteihin tullakseen raskaaksi ja kaikki menee lopulta niin pitkälle, että erään lahkon menoihin osallistumisen jälkeen Yejide kuvittelee niin kovasti olevansa raskaana, että hänen kuukautisensa loppuvat, rinnat alkavat aristaa ja vatsa turpoaa. Edes ultraäänitutkimuksessa todettu tyhjä kohtu ja jo vuoden kestänyt "raskaus" ei saa häntä luopumaan kuvitelmastaan.

Älä mene pois on kerronnaltaan aika kepeää ja menevää luettavaa, vaikka se käsitteleekin ikäviä asioita, kuten lapsettomuutta ja parisuhteen ongelmia hyvin kipeästi. Alun humoristinen sävy saa pian paljon tummempia piirteitä. Taustalla häilyy 1980-1990-lukujen Nigerian yhteiskunnallinen tilanne ja sotilaalliset vallankaappaukset, mutta vain häilyy. Niistä asioista olisi ollut mukava lukea enemmänkin, mutta nyt ne jäivät osittain vain roikkumaan ilmaan.

Odotin, että Älä mene pois olisi hyvin yllätyksellinen romaani, sillä olin kuullut, että se sisältää lähes uskomattomia käänteitä. Kyllä, se sisältää yllätyksiä, joita ei osaa ennakoida, mutta jostain syystä ne eivät oikein kiinnostaneetkaan minua. En jotenkin löytänyt sitä samaa aaltopituutta kirjan kanssa, en oikein osannut asettua siihen kerronnan kepeyden ja raskaiden aiheiden välimaastoon. Kiinnostavaa Adébáyòn romaanissa on silti äitiyden ja naiseuden välisen yhteyden pohdinta ja naisen asema 1900-luvun lopun Nigeriassa, ne saivat minut jatkamaan lukemista ja nauttimaan kirjasta.


Helmet-lukuhaaste 2018: 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta

––

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois
(Stay With Me, 2017)
Suom. Heli Naski
Atena 2018, 300 s.

2.5.2018

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja


Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin
anna se takaisin
anna takaisin se
minkä sait kuolleelta
kun kuollut oli elävä
kun kuollut oli sydämesi
anna se takaisin ruusulle,
mantereelle, talvipäivälle
pojalle joka tarkkailee sinua
hupun varjosta

Tanskalaisen Naja Marie Aidtin teos Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja on musertava kirja. Se kertoo siitä, kun kirjailijan poika Carl kuoli vasta 25-vuotiaana hypättyään huumepsykoosissa ikkunasta katuun. Se kertoo kauheasta surusta, sellaisesta, jota on mahdoton ymmärtää ellei ole menettänyt omaa lastaan ja vielä yhtä hirvittävällä tavalla.

Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin on fragmentaarinen romaani. Se koostuu niin Aidtin omista kuin myös muiden kirjailijoiden runoista, erilaisista tekstikatkelmista, jotka joskus ovat kuin muistiinpanoja tai pieniä välähdyksiä, muistoista Carlin elämän varrelta, Carlin omista lyhyistä teksteistä sekä teoksen läpäisevästä kertomuksesta Carlin kuolemasta, mitä ennen sitä, sen aikana ja sen jälkeen tapahtui. Jälkimmäisissä teksteissä on paljon toistoa, niissä palataan usein taaksepäin, kerrotaan samoja asioita kuin aiemminkin. Ehkä se on tapa tavoittaa suru ja keino tuntea sitä (samoin kuin teoksen fragmentaarisuuskin), ikään kuin koko ajan kerrata mielessään sitä mitä on tapahtunut. Aidt puhuukin usein siitä, miten vaikeaa kuolemasta ja surusta on kirjoittaa. Kirjoitus ja kieli eivät merkitse kuoleman rinnalla enää yhtään mitään.

Fragmentaarisuuden lisäksi teos hyppii ajassa edestakaisin. Jos se etenisi kronologisesti ja ilman pysähdyksiä, se olisi epäilemättä liian raskas – niin lukijalle kuin olisi ollut myös Aidtille itselleen. Hengähdystaukojenkin kanssa teos on raskas ja sitä on vaikea lukea. Vietin sen kanssa useamman päivän, sillä en vain pystynyt lukemaan sitä montaa sivua kerralla. Aidtin lauseet ovat niin raastavia, että tunsin välillä kuin tukehtuvani ja ajatukseni lähtivät harhailemaan, koska en halunnut ajatella ja tuntea sitä surua, jota Aidt on kokenut.

Aidt tunnetaan ennen kaikkea runoilijana ja sen huomaa, sillä teos on täynnä niin Aidtin omia kuin muiden tunnettujen kirjailijoiden ja runoilijoiden runoja. Teoksen nimikin – Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – on katkelma Aidtin kuolemasta kertovasta runosta, jonka hän kirjoitti Carlin ollessa kuusitoistavuotias. Ihan kuin se olisi ollut ennustus. Järkyttävän surun kohdatessaan ihminen alkaa usein etsiä menneisyydestään merkkejä, jotka kertoivat tragedian lähestymisestä. Usein niitä myös löytyy, sillä ihmisellä on tunnetusti hyvä mielikuvitus.

Tätä on suru. Keskeneräisiä lauseita ja ajatuksia. Edestakaisin poukkoilevia muistoja, pakonomaista kertaamista. Huutamista, kauniita sanoja. Mahdotonta kuvailla, mutta Aidt pääsee siinä todella lähelle, ehkä jopa perille asti.


Helmet-lukuhaaste 2018: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

––

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin – Carlin kirja
(Har døden taget noget fra dig så giv det tilbage – Carls bog, 2017)
Suom. Katriina Huttunen
S&S 2018, 159 s.