1.4.2018

Vuoden ensimmäisen neljänneksen luetut kirjat


Ihana huhtikuu. Kevät jo tuoksuu ilmassa. Talvi on ollut täällä pohjoisemmassa Suomessa monen vuoden tauon jälkeen ihan kunnon talvi lumimäärineen ja pakkasjaksoineen, mutta nyt pakkaset ovat laantuneet ja aurinko lämmittää jo niin paljon, että se on parhaimmilla paikoilla alkanut sulattaa jo lumia pois. Onneksi aurinko on paistanut täällä jo pitkään suurimman osan viikosta, sillä saan niin paljon lisää energiaa tuosta valon määrästä.

Muutenkin alkuvuosi on mennyt aivan hyvin, vaikka kärsin alkuvuodesta muutaman viikon oudoista allergiaoireista, joille ei löytynyt selitystä (johtuivat ehkä töissä jostakin tai ehkä ei) ja helmikuussa minulla oli keskittymisvaikeuksia vähän kaiken suhteen, sillä piti hoitaa erinäisiä asioita ja oli paljon ajateltavaa. Jälkimmäinen jakso heijastui vähän myös lukemiseen. Maaliskuu on kuitenkin ollut pelkästään hyvä kuukausi, mihin on saattanut vaikuttaa vähän se, että olen ollut viimeiset kaksi viikkoa lomalla ja sain uusia töitä. Ja se kevään tulo, tietenkin.

Tammikuu
Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
Nina LaCour: We Are Okay
Virginia Woolf: Mrs. Dalloway
Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset
Johan Bargum: Syyspurjehdus
Han Kang: The White Book
Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas

Helmikuu
Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina (postaus tulossa)
Daphne du Maurier: Rebecca
Arundhati Roy: The God of Small Things

Maaliskuu
Elizabeth Strout: Anything is Possible
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu
Jenny Zhang: Sour Heart
Chloe Benjamin: The Immortalists (postaus tulossa)
Elin Willows: Sisämaa


Luin alkuvuoden aikana yhteensä 22 kirjaa. Se tekee yhteensä 5380 sivua, joka on 245 sivua per kirja. Tavoitteeni on tänä vuonna lukea vähintään 70 kirjaa, mikä tällä tahdilla tulee ylittymään reippaasti. Ihanaa! Kaiken lisäksi luin paljon todella hyviä kirjoja, vain muutama floppasi. Tammikuussa rakastuin Åsbrinkin, Salmen & Koutaniemen ja Kangin kirjoihin, helmikuun helmiä olivat Tikkasen ja du Maurierin kirjat, ja maaliskuussa suurimman vaikutuksen tekivät Stroutin, Parryn ja Willowsin teokset. Näistä useat jättivät minuun ehkä jopa pysyvän jäljen: vaikuttavin saattoi olla Parryn Ghosts of the Tsunami, joka on aivan upea tietokirja. Niitä floppeja olivat taas Voutilaisen, Greben, Kosolan ja Benjaminin kirjat.

Miten vuodelle asettamani haasteet ovat käynnistyneet? Sain viime kuussa suoritettua loppuun viime vuoden Helmet-lukuhaasteen, josta minulla puuttui vuoden vaihtuessa enää vaivaiset kolme kirjaa. Nyt voin keskittyä pelkästään tämän vuoden haasteeseen, johon olen lukenut nyt 19 kirjaa (16 blogattua).

Hurjan Hassun Lukijan lanseeraama Sarjakuvahaaste ei ole edennyt vielä ollenkaan, eih! Otan nyt itseäni niskasta kiinni sen suhteen. Onneksi minulla on hyllyssä tai tulossa kirjastosta pari kiinnostavaa sarjakuvaa. Lisääkin saa muuten suositella!

Sivumennen-podcastin Hyllynlämmittäjä-haaste on edennyt vain yhdellä kirjalla: luin helmikuussa Daphne du Maurierin Rebeccan. Tässäkin täytyy kunnostautua, sillä muuten käy niin, että ne kaikki kasaantuvat loppuvuodelle.


Halusin myös lukea mahdollisimman paljon tietokirjallisuutta, ainakin enemmän kuin viime vuonna lukemani kahdeksan. Minulla oli alkuvuodesta oikein himo tietokirjallisuutta kohtaan eikä se ole vielä kokonaan laantunut – luen paraikaa jälleen yhtä tietoteosta. Olen tähän mennessä lukenut yhteensä viisi tietokirjaa (laskin mukaan myös Donnerin esseet), mikä on hyvin etenkin verrattuna viime vuoteen. Luin vasta maaliskuussa vuoden ensimmäiset novellikokoelmani (Strout ja Zhang) ja tietohimon lisäksi minussa heräsi pieni novellihimo. Novelleja on siis toivon mukaan luvassa lisää tänä keväänä.

Kuten jotkut ovat saattaneet huomata, en ole enää tammikuun alun jälkeen tehnyt kirjallisuuspalkintokatsauksia. Syitä on kaksi: ensinnäkin postaukset vievät paljon aikaa ja en halua käyttää niihin niin paljon aikaani, ja toiseksi en kokenut enää yhtä suurta intoa laatia niitä kuin vielä vaikkapa alkusyksystä. Tulin siihen tulokseen, ettei niitä kannata tehdä väkisin. Seuraan samoja palkintoja yhä edelleen ja aina kun muistan, jaan ehdokaslistoja ja voittajia Twitterissä.

Keväälle tai alkukesälle minulla ei oikein ole mitään suunnitelmia. Työtilannekin on nyt (ja ollut jo pidemmän aikaa) sellainen, ettei voi suunnitella mitään pidempiä matkoja. Ehkä sitten syksyllä. Nautin vain vielä viimeisistä vapaapäivistä ennen töihin paluuta. Ennen uuden työn alkua olen vielä omalla lomalla jälleen kaksi viikkoa, joten sitä odotellessa. Ehkä ihan kivakin, että sitä vain on vailla mitään tarkempia suunnitelmia. Lukeminenkin on nyt ollut vähän sellaista; tartun seuraavaksi kirjaan, joka eniten sillä hetkellä kiinnostaa (okei, joskus myös sellaiseen, jossa alkaa laina-aika ylittyä).

Mikä alkuvuoden kirja jäi teille erityisen hyvin mieleen?

4 kommenttia :

  1. Ilopangon vankilan naiset oli kyllä pysäyttävä ja tärkeä kirja! Onneksi sen itsekin muiden blogeista huomasin, olisi muuten varmaan mennyt täysin ohi. Avaruuskissojen leikkikalu olikin sen lisäksi ainoa tähän mennessä yhteinen luettu, Sisämaa tosin minulla kesken, Ferranten Hylkäämisen päivätkin odottaisi kirjastopinossa lukuvuoroaan!

    Omista luetuista mieleenpainuneimpia alkuvuodelta on olleet Liv Strömquistin sarjakuvat, romaaneista Ferranten Napolisarjan toinen ja kolmas osa sekä Alejandro Zambran Kotiinpaluun tapoja hurmasi myös. Hyvässä lukutahdissa ollaan, toivottavasti jatkuu sielläkin yhtä sujuvana kevään mittaan! :)

    Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Ilopangon vankilan naiset pysäytti. Sellaista tietokirjallisuutta lisää! Kiva, että Hylkäämisen päivät on päässyt siellä kirjastopinoon asti, se oli hieno ja hurja romaani.

      Mainitsemistasi minua kiinnostaa eniten Zambran kirja. Täytyy ottaa se pian lukuun, kuten myös muut lukemattomat Fabriikin teokset :)

      Eiköhän tämä lukutahti tästä jatku entisen kaltaisena ellei vaan iske jokin järkyttävä lukujumi, toivottavasti ei. Kiitos, sinnekin lämpimiä kevätpäiviä!

      Poista
  2. Willowsin teos on minulla lainassa, mutta olen viivytellyt sen aloittamista. Ehkä viimein ensi viikolla? Vuosisadan rakkaustarina on koskettava ja tärkeä teos. Omista alkuvuoden lukukokemuksista parhaita ovat olleet Yaa Gyasin Homegoing, Bea Uusman Naparetki ja Petja Lähteen lastenkirja Surunsyömä. Myös Laura Mannisen Kaikki anteeksi vakuutti. Aurinkoista huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, lue ihmeessä Sisämaa, se oli hieno. Hitaasti etenevä ja tunnelmaltaan melankolinen, mutta kaunis.

      Homegoing ja Naparetki, niin hyviä molemmat! Laitan nuo kaksi muuta mainitsemaasi mieleen. Jokin hyvä lastenkirja voisi olla mielenkiintoista lukea, kun luen lastenkirjallisuutta hyvin hyvin vähän.

      Kiitos, aurinkoisia kevätpäiviä sinnekin!

      Poista