2.4.2018

Elin Willows: Sisämaa


Paikassa jossa ihmiset katsovat tutkivasti. Paikassa jossa minut huomataan uudeksi tulokkaaksi. Joudun selittämään ruokakaupassa: Kyllä, asun täällä, olen muuttanut tänne. Vastaukseksi tulee tervetulotoivotus, mutta en tunne itseäni hyväksytyksi. Ymmärrän että siihen vaaditaan enemmän. Ja seuraavan kerran kassalla tietysti jatkokysymys: Minkä takia?

Elin Willowsin esikoisromaani Sisämaa oli odotetuimpien kevään kirjojen listallani, joten oli ihanaa vihdoinkin päästä lukemaan sitä. Willows on kasvanut Ruotsissa, mutta muuttanut Suomeen vuonna 2009. Sisämaa julkaistiin yhtä aikaa sekä Ruotsissa että Suomessa.

Nuori nainen muuttaa poikaystävänsä kotiseudulle, pieneen taajamaan Ruotsin pohjoisosiin. Ennen kuin tuhannen kilometrin matka kaupungista pohjoiseen on ajettu, heidän parisuhteensa on jo päättynyt. Nainen päättää kuitenkin jäädä asumaan seudulle syystä, jota ei itsekään oikein tiedä. Se vain on hänen valintansa. Päätös herättää hänen lähipiirissään ja seudun asukkaissa ihmetystä: kuka nyt vapaaehtoisesti haluaisi muuttaa kylään, josta pikemminkin lähdetään pois?

Naisen elämän täyttävät rutiinit. Arkea rytmittävät työ paikallisessa ruokakaupassa, kioskista viikonlopuksi ostettavat irtokarkit ja lehdet, television rikossarjat, kävelylenkit luonnossa, tapaamiset entisen poikaystävän kanssa ja illanvietot vuorenrinteessä sijaitsevassa Hotellissa. Pienellä paikkakunnalla kasvaneena se kaikki tuntuu kovin tutulta. Elämä seudulla on pysähtynyttä, mikä vertautuu hyvin naisen elämäntilanteeseen. Nainen tuntee yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta eikä hänellä ole mitään suunnitelmia tai tavoitteita. Hän on jumissa, välitilassa, mutta omasta halustaan.

Välillä tuntuu kuin vain odottaisin. Kuljen täällä, asun täällä, elän täällä odottaen jotain. Mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä se jokin on. Erityisen selväksi tämä tulee, kun lasken päiviä seuraavan viikon alkuun kuin odottaisin sitä. En kuitenkaan odota mitään erityistä. En päivää jona tapahtuisi jotain, ei muutosta näköpiirissä.

Luonto on vahvasti läsnä kirjassa. Pohjoisen pimeät ja lumiset talvet ovat pitkiä, kesällä aurinko ei laske ollenkaan. Nainen tottuu talven kylmyyteen ja pimeyteen paljon helpommin kuin kesän valoisuuteen. Ehkä se tuo lohtua ja turvaa, samoin kuin television äänet, sillä hiljaisuus tuntuu hänestä uhkaavalta. Ympäristö on osa naisen mielenmaisemaa.

Kerronta on hidasta ja rauhallista. Tarina ei etene kronologisesti, vaan liikkuu eri hetkissä yhdenkin luvun sisällä. Aluksi halusin selkeyden vuoksi tietää, missä ajassa nyt ollaan, mutta lopulta päästin irti: sillä ei ollut merkitystä. Eri ajat, paikat ja tapahtumat sulautuvat toisiinsa jotenkin lohdullisella tavalla. Toisto on tarinassa hieno tehokeino: se korostaa rutiineja ja sitä, miten samat ajatukset usein toistuvat eristäytyneen ihmisen mielessä.

Heti kun olen päässyt kyllin kauas tiestä, niin kauas kuin uskallan mennä, kaikki äänet katoavat. Jäljellä on vain metsä ja luonto. Kun nousen kukkulalle, näen jään, jonka tiedän olevan lumen alla. Vuoret kaukana, lunta kaikkialla ylimääräisenä eristeenä, joka vaientaa minutkin. Täällä ollessaan jättää todellisuuden.

Sisämaa on kaunis ja melankolinen romaani yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja pikkukylän eristäytyneisyydestä. Siitä, miten arkisista ajatuksista ja asioista tulee lopulta merkityksellisiä, miten ne johtavat hienovaraisesti muutokseen ja oivallukseen. Romaania voi toki lukea vähän eri tavoin, esimerkiksi kuvauksena erosta toipumisesta, masennuksesta tai yksinäisyydestä ja elämän pysähtyneisyydestä. Minä luin sitä lähinnä viimeisen näkökulmasta. Ihana esikoisromaani.


Helmet-lukuhaaste 2018: 1. Kirjassa muutetaan

––

Elin Willows: Sisämaa
(Inlandet, 2018)
Suom. Raija Rintamäki
Teos & Förlaget 2018, 191 s.

10 kommenttia :

  1. Hieno romaani todella, herätti paljon ajatuksia ja tunteita. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päähenkilön ajatukset ja tunteet olivat osittain niin kovin tuttuja, että kirja kosketti kovasti. Jäämme odottamaan Willowsilta lisää kirjoja!

      Poista
  2. Tämä oli kyllä ihana. Kasvoi ihanammaksi mitä pidemmälle luki, sai toivomaan, että olisi jatkunut aina vain. Aluksi tuntui, että toistoa oli liikaa, mutta lopulta sitäkin rakasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tätä olisi lukenut mielellään vielä vähän lisääkin. Minä hämmennyin myös alussa toistosta (ja kronologian sekoittamisesta), mutta sitten siihen tottui ja alkoi ymmärtää, miten hyvin se sopi tarinaan.

      Poista
  3. Hassua, miten monet ovat innoissaan tästä kirjasta. Te kaikki varmaan luette tätä "turvallisesti" kaupungista käsin ;) Itse olen tehnyt juuri tuon, että muutin isohkosta kaupungista tuntemattomalle pikkupaikkakunnalle, ja tuo tarina tulee niin lähelle omia kokemuksia, että en todellakaan kestäisi lukea sitä...

    Mutta hyvä kirjahan tämä varmasti on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni meistä kirjasta bloganneista tuntuu olevan kotoisin pieneltä paikkakunnalta, minäkin. Muutin kaupunkiin nuorena aikuisena osaksi siksi, että ahdistuin kotipaikkakuntani pienuuteen, en kestänyt enää niitä ahtaita piirejä ja etäännyin vanhoista kavereistani. Vierailen paikkakunnalla kuitenkin edelleen, sillä osa perheestäni asuu siellä, mutta en muuttaisi sinne takaisin. Väittäisin siis yhä muistavani ja tietäväni, millaista pienellä paikkakunnalla asuminen on, joten en koe olevani ns. turvassa kaupungissa. Toki varsinaisesta asumisestani siellä on jo aikaa, joten en koe siitä enää ahdistusta, mutta muistan sen, miltä se kaikki tuntui. Mutta tiedostan tietysti sen, että toisin päin, kaupungista pikkupaikkakunnalle muuttaminen, on taas omanlaisensa prosessi, jota muut eivät voi ymmärtää.

      Mitä innostukseen tulee, niin vaikka kirja käsittelisi vaikeita asioita, jotka ovat itsellekin tuttuja, voi se silti olla hieno. En tiedä, hämääkö tuo kirjasta käyttämäni ihana-sana tässä jotenkin? Kirjahan ei ole mitenkään romantisoitu kuvaus yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta tai vastaavasta, mutta se on todella hienosti ja kauniilla tavalla kirjoitettu. Kaikilla ei myöskään ole mitään traumoja tai muita huonoja kokemuksia pienellä paikkakunnalla asumisesta tai kaupungista maalle muuttamisesta, joten siksi kirja voi olla ns. helppo lukea.

      On kieltämättä hyvä tuntea omat rajansa, minäkään en lue tietyn aihepiirin kirjoja, koska en vain tässä elämäntilanteessa (tai jopa ikinä) siihen kykene.

      Poista
    2. No itsekin olen kyllä alun perin maalta kotoisin, mutta aikuisena olen viihtynyt parhaiten kaupungeissa. Sitten muutin juuri miehen perässä pienelle paikkakunnalle, josta en tuntenut ketään muita kuin hänet - juuri kuten tuossa kirjassa. Siihen liittyy asioita, joiden takia en juuri tällä hetkellä halua lukea tätä kirjaa - mutta ehkä joskus??

      Juuri eilen ja tänään uskaltauduin nimittäin vihdoin lukemaan tähän asti välttelemäni Marko Annalan Värityskirjan. Eikä se lopulta ollutkaan niin ahdistava kuin olin pelännyt!! :)

      Poista
    3. Ymmärrän hyvin ja onneksi kaikkea ei ole pakko lukea, jos ei halua tai kykene. Joskus liian läheltä liippaavat tarinat saattavat olla myös jonkinlaista terapiaa tai tuoda lohtua, mutta voi olla, että siihen tarvitsee ensin aikaa ja etäisyyttä. Joten ehkä tosiaan tämä Sisämaakin onnistuu :)

      Poista
  4. Willows kuvaa käsittämättömällä tarkkasilmäisyydellä ja hienovaraisuudella sitä irrallista oloa ja vierauden tunnetta, kun olet muuttanut vieraaseen paikkaan ja tunnet olevasi tyystin yksin ulkoavaruudessa vailla ainuttakaan kiinnittävää säiettä, - mihinkään, kehenkään edes itseesi. Nollatilanne. Päämäärätön.

    Ja jännä juttu: Willowsin kerronta on vähäeleisyydessään vastustamatonta, ei tapahdu juuri mitään ja silti en malttanut laskea teosta käsistäni vaan epätyypillisesti suorastaan hotkaisin sen yhdellä ahmaisulla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin tämän kirjan hyvin nopeasti, ihan muutamassa erässä. Jotenkin tämä minusta vaati sellaisen intensiivisen luennan, että tunnelma säilyi. Kerronta on todellakin hienoa, vaikka onkin niin vähäeleistä. Upea esikoinen.

      Poista