9.2.2018

Henry Oinas-Kukkonen: Finalaska – Unelma suomalaisesta osavaltiosta


Viime vuonna alkanut tietokirjahuumani jatkuu. Se ei ole vielä välittynyt kovin näkyvästi tänne blogin puolelle, sillä tämä on vasta kolmas tietokirjaan liittyvä kirjoitus tälle vuodelle. Aiemmin tänä vuonna olen kirjoittanut Elisabeth Åsbrinkin teoksesta 1947 – Mistä historiamme alkaa? ja Maija Salmen ja Meeri Koutaniemen tekstiä ja valokuvaa yhdistelevästä teoksesta Ilopangon vankilan naiset. Pidin molemmista ihan älyttömän paljon. Kirjapinoissani on kuitenkin odottamassa useita kiinnostavia tietokirjoja ja kirjastosta on tulossa niitä lisää, joten kevät ja toivottavasti koko vuosi täällä blogissani tulee sisältämään paljon tietokirjoihin liittyviä postauksia. En kuitenkaan ole hylkäämässä fiktiota: suurin osa lukemastani tulee edelleen olemaan kaunokirjallisuutta.

Henry Oinas-Kukkonen on minulle tuttu henkilö. Olen osallistunut hänen kursseilleen ja istunut hänen luennoillaan. Hän on siis historioitsija ja yliopistonlehtori Oulun yliopistossa, oppiaineessa, jota olen opiskellut ja josta viime vuonna valmistuin. Vaikka onkin hienoa, että juuri hän on tehnyt tämän tutkimuksen ja kirjoittanut tämän kirjan, kiinnostuin siitä pääasiassa aiheen ja Ylellä 28.12.2017 esitetyn kirjaan pohjautuvan kuvitteellisen dokumentin Operaatio Alaskan takia. Dokumentti on edelleen katsottavissa Yle Areenassa.

Toisin kuin dokumentti, Finalaska – Unelma suomalaisesta osavaltiosta ei ole mielikuvituksen tuotetta vaan sen tarina on tosi. Toisen maailmansodan aikaan Yhdysvalloissa levisi huoli pienen Suomen pärjäämisestä jättimäistä Neuvostoliittoa vastaan vuonna 1940. Yhdysvallat ei vielä tuolloin ollut liittynyt mukaan sotaan eikä se juurikaan tarjonnut apua sotiville Euroopan maille. Yhdysvalloissa pelättiin, että Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen ja lähes varma voitto johtaisi kansanmurhaan. Miten suomalaisia voitaisiin auttaa?

Alkuvuodesta 1940 nuoret kohta yliopistosta valmistumassa olevat älyköt Robert Black ja Leonard Sutton keksivät, että suomalaiset pitäisi evakuoida maan rajojen ulkopuolelle. He laativat suunnitelman, jonka mukaan suomalaisia voisi kuljettaa Pohjois-Norjan satamien kautta laivoilla Yhdysvaltoihin. Suomalaisten luonteenlaadulle ja työmoraalille sopivimman asuinpaikan tarjoaisi Alaska. Sehän olisi ilmastoltaankin lähellä Suomea, suomalaisia ei haittaisi talvi ja kylmyys! Black ja Sutton esittivät suunnitelmansa Yhdysvaltain entisen presidentin Herbert Hooverin johtamalle Finnish Relief Fund -järjestölle, joka auttoi suomalaisia siviilejä sodan aikana. Talvisota ehti kuitenkin loppua ennen kuin suunnitelmaa alettiin viedä eteenpäin. Erityistä pakolaisongelmaa ei myöskään syntynyt, sillä Suomi päätti asuttaa Karjalan evakot eri puolille maata.

Blackin ja Suttonin suunnitelma ei jäänyt ainoaksi, vaan muutkin amerikkalaiset aina poliitikoista tavallisiin kansalaisiin tekivät vastaavia ehdotuksia suoraan päättäville tahoille ja kirjoittivat niistä sanomalehtiin. Suunnitelmien esittäminen ei myöskään rajoittunut pelkkään talvisodan aikaan, vaan ne nousivat uudelleen esiin, kun Suomi joutui jatkosotaan Neuvostoliiton kanssa. Silloin suunniteltiin peräti koko Suomen väestön evakuoimista Alaskaan, josta tulisi silloin Finalaska. Myöhempien sotatapahtumien vuoksi suunnitelmat jouduttiin kuitenkin hautaamaan ja ne salattiin, ettei Neuvostoliitto saisi tietää niistä, sillä muuten sen vaatimukset Suomelle voisivat olla kovemmat. Lisäksi asiasta olisi täytynyt laatia laki, mutta aloitetta ei voitu laatia pelkästään suomalaisten evakuointia varten. Se tyssäsi kongressissa lähinnä isolationismiin ja ulkomaalaisvastaisuuteen. Alaskasta ei haluttu täyttää köyhillä pakolaisilla ja tehdä siitä "kaatopaikkaa". Lopulta suunnitelmat hautautuivat arkistojen uumeniin, kunnes Oinas-Kukkonen niin sanotusti löysi ne uudelleen 2000-luvun alkupuolella.

Finalaska herättää paljon kysymyksiä. Miksi juuri suomalaiset? Miksi Alaskaan? Oinas-Kukkosen mukaan syynä olivat väestölliset, sosiaaliset, taloudelliset ja sotilaalliset syyt. 1930- ja 1940-luvuilla Alaska oli väkiluvultaan pieni territorio. Yhdysvallat halusi tehdä siitä osavaltion kasvattamalla väestön määrää. Samalla alueen talous monipuolistuisi. Suomalaisista saataisiin Alaskaan riuskaa ja ahkeraa työvoimaa. Alkuun ja/tai pääasiassa Alaskaan olisi haluttu siirtää juutalaisia, mutta ajatus törmäsi amerikkalaisten antisemitismiin. Suomalaiset nähtiin hyvänä vaihtoehtona: heillä oli valmiiksi hyvä maine ja heitä pidettiin sopeutuvaisina. Yksi tärkeimpiä syitä oli se, että sota Neuvostoliittoa vastaan osoitti, että suomalaiset olivat sisukkaita ja hyviä taistelemaan. He olisivat Alaskassa sijaitessaan erinomainen panssari Yhdysvaltain vihollisia Neuvostoliittoa ja Japania vastaan. Kuten Oinas-Kukkonen kirjoittaa, "'Maailmanhistorian suurimpaan humanitaariseen hankkeeseen' sisältyi autettavien hyödyntäminen auttajan omiin kolonialistisiin tarkoituksiin."

Suomalaisten asuttaminen Alaskaan ei ollut mikään vitsi, vaan oikea, vakavasti otettu suunnitelma. Mitä luultavimmin se kantautui myös Suomen silloisen valtiojohdon tietoisuuteen, mutta ilmeisesti täällä sen eteen ei haluttu tehdä mitään, vaan päätettiin katsoa rauhassa, mikä oli ensin talvisodan ja sitten jatkosodan lopputulos. Vuonna 1944 asiasta uutisoitiin ja pakinoitiin joissakin sanomalehdissä, mutta melko huomaamattomasti. Suomi haluttiin jälleenrakentaa, kun Neuvostoliitto ei vallannutkaan maata. Mutta entä jos Suomesta olisikin tullut osa Neuvostoliittoa ja Yhdysvallat ollut maahanmuuttajia kohtaan suopeampi? Olisimme nyt alaskalaisia? Mahdollisesti.

Finalaska on erittäin perusteellinen tutkimus ja teos lukuisine lähdeviitteineen. Siinä käydään yksityiskohtaisesti läpi ideoita ja eri vaiheissa tehtyjä suunnitelmia siirtää suomalaiset Alaskaan sekä esitellään syyt suunnitelmien takana ja minkälaiset ihmiset niitä tekivät. Lisäksi se valottaa hieman Yhdysvaltain monimutkaiselta tuntuvaa poliittista järjestelmää ja kertoo, millainen ilmapiiri maassa vallitsi sodan aikana. Kirja on niin perusteellinen, että toisinaan yksityiskohtaisuus alkoi jopa puuduttaa ja väsyttää. Ihan yhdeltä istumalta kirjaa ei tullutkaan luettua, vaan etenin sen kanssa suunnilleen luku kerrallaan.

Finalaska on vakuuttavaa, perinpohjaista ja kriittistä tutkimusta, johon olen Oulun yliopiston historian oppiaineessa saanutkin tottua. Jostain syystä jo kirjan sisällysluettelo tuo oppiaineen ja opiskeluvuodet mieleeni, lukujen otsikointi on ehkä samantyylistä kuin esimerkiksi opiskelijoiden graduissa tottui näkemään. Kirjan lopussa on vielä hyvin kattava lähdeluettelo ja asiasanahakemisto. Tällaista historiantutkimusta on perinpohjaisuutensa vuoksi raskasta, mutta myös ilo lukea.

Helmet-lukuhaaste 2018: 26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt

––

Henry Oinas-Kukkonen: Finalaska – Unelma suomalaisesta osavaltiosta
Vastapaino 2017, 287 s.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti