12.12.2017

Sarah Perry: The Essex Serpent


"You told me once you forget you are a woman, and I understand it now – you think to be a woman is to be weak – you think ours is a sisterhood of suffering! Perhaps so, but doesn't it take greater strength to walk a mile in pain than seven miles in none? You are a woman, and must begin to live like one. By which I mean: have courage."

Sarah Perryn The Essex Serpent hurmasi minut jo kauniilla, värikkäällä kannellaan. Kun siihen lisätään vielä Sarah Watersin ja muutaman luottoihmiseni kehut sekä lupaus watersimaisesta viktoriaaniseen Englantiin sijoittuvasta goottilaishenkisestä romaanista, olen myyty.

Cora Seaborne on Lontoossa asuva tuore leski, joka pitää surupukua yllään vain näön vuoksi. Oikeasti hän tuntee olevansa vihdoinkin vapaa. Cora on kiinnostunut luonnontieteistä ja siksi (ja koska lopultakin vain voi) hän lähtee poikansa Francisin ja palvelijansa Marthan kanssa maalaisseudulle Essexiin etsimään fossiileja ja tutkimaan luontoa. Siellä hän kuulee puhuttavan vanhasta kansantarusta, Essexin käärmeestä. Käärme on valtava hirviö, joka asuu meressä ja liikkuu vain öisin. Sen ainoa halu on tappaa. Käärme on tehnyt paluun ja sen uskotaan liikkuvan pienessä Aldwinterin kylässä. Cora on tästä innoissaan, toisin kuin moni muu alueen asukas. Hän matkustaa Aldwinteriin ottaakseen selvää, mikä käärme on – oikea hirviö, pelkkää mielikuvitusta vai kenties jokin muinainen eläin? – ja tutustuu siellä paikalliseen pappiin, Will Ransomeen ja tämän perheeseen. Vankasti tieteeseen luottavan Coran ja Jumalaan uskovan Willin välille kehittyy suhde, jossa he eivät pysty olemaan samaa mieltä juuri mistään, mutta vetävät silti toisiaan kohti magneetin lailla.

The Essex Serpent on romaani monesta asiasta. Se käsittelee esimerkiksi rakkautta, luontoa, tieteen, taikauskon ja uskonnon välistä kolmiyhteyttä, ystävyyttä ja varattomien yhteiskunnallista tilannetta 1800-luvun lopun Lontoossa. Vaikka teemoja ja aiheita on useita, ne kietoutuvat romaanissa yhteen niin hyvin, ettei niitä oikein pysty käsittelemään erikseen, sillä kaikki ikään kuin liittyy kaikkeen muuhun.

The Essex Serpent on myös hidas romaani. Se ei missään nimessä herkuttele nopeilla juonenkäänteillä, vaan etenee hyvin rauhallisesti. Rauhallisuus vaati alkuun hieman totuttelua, mutta se kääntyi lopulta romaanin voitoksi. Sen sydäntä ovat lukuisat pitkät ympäristön kuvaukset ja hahmojen suhteiden välinen hienovarainen kehitys. Oman vivahteensa siihen tuovat goottilaiset elementit, kuten esimerkiksi synkkä maaseutu, jonkin yliluonnollisen uhka ja irrationaalinen pelko, jota Essexin käärme herättää ihmisissä. Tarinassa on muutamia todella mieleenpainuvia tapahtumia, kuten kohtaukset Blackwaterin rannalla ja koululaisten joukkohysteria erään oppitunnin aikana, joissa nuo elementit pääsevät hyytävän hienosti oikeuksiinsa. The Essex Serpent onkin täydellinen romaani etenkin juuri tähän vuodenaikaan. Vaikka romaani on kirjoitettu nykyaikana, se on tyyliltään ja sanastoltaan vanhahtava ja viktoriaaniselle ajalle uskollinen, mikä asettaa lukijalle hieman haasteita, mutta eihän tätä olisi voitu muulla tavalla kirjoittaakaan.

"When the rain set in, she delved deeper between the trees, turning her face to the featureless sky. It was a uniform grey, without shifting of clouds or sudden blue breaks, and no sign at all of the sun: it was an unwritten sheet of paper, and against it the bare branches were black. It ought to have been dreary, but Cora saw only beauty – birches unfurled their strips of bark like lengths of white cloths, and under her feet wet leaves were slick. Everywhere bright moss had taken hold, in dense wads of green fur swaddling the trees at their foot, and fine pelts on broken branches that lay across the path."

Romaanin henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja eläväisiä. Hahmoja on runsaasti, mutta mielestäni heistä kukaan ei jää pelkän statistin rooliin, vaan heillä kaikilla on jokin tarkoitus. Cora on luonnollisesti kirjan kiinnostavimpia henkilöitä: aikansa rohkea nainen, rajojen rikkoja. Hän on kiinnostunut luonnontieteistä, ei kiinnitä ulkonäköönsä juurikaan huomiota tai ajattele, mitä muut hänestä ajattelevat, ja on seksuaalisesti vapaa. Viehätyin myös Coran pojasta Francisista, joka ei ole ihan tavallinen pikkupoika, vaan hänellä voisi nykydiagnostiikan mukaan olla autistisia piirteitä. Äidin ja pojan välinen suhde on erikoinen: toisaalta etäinen ja välinpitämätön, toisaalta tarvittaessa lämmin. Ehkä Cora ei itsekään oikein ymmärrä poikaansa ja tämän tarpeita. Lisäksi pastorin vaimo Stella, joka ei ole ihan parhaissa voimissaan, on kiehtova hahmo. Sairautensa takia hän on kiinnostunut kaikesta sinisestä, mikä luo tarinaan kaunista symboliikkaa.

Perry on sanonut, että "what most interests me about the past is not its otherness but sameness." Kuvittelemme herkästi olevamme jotenkin hyvin paljon erilaisempia kuin 1800-luvulla tai vieläkin aikaisemmin eläneet ihmiset, vaikka emme sitä oikeasti ole. Vaikka The Essex Serpentissä näkyy viktoriaaninen aika monin eri tavoin (esimerkiksi tavoissa, pukeutumisessa ja luonnontieteiden kehityksessä), sen henkilöhahmot ajatuksineen ja tekoineen voisi sijoittua periaatteessa mihin aikaan tahansa. Romaanin henkilöt ovat todella ihmisiä, eivät karikatyyreja tai muunkaanlaisia jäljitelmiä viktoriaaniselta ajalta. Perryn ajatus näkyy romaanissa erittäin hyvin.

Vuoden parhaimpien kirjojen listalle alkaa olla jo kova tunku.

"'It was just the light,' she said, 'up to its old tricks. But how was my heart to know?'"

––

Sarah Perry: The Essex Serpent
Serpent's Tail 2016, 418 s.

8 kommenttia :

  1. Ihana kuulla että pidit tästä, ehkä se viimein saisi tuon omankin The Essex Serpentin tuolta hyllyä lämmittämästä jo lukuvuoroon! Tässä voisi olla mainiota lukemista joululomalle, sinne tosin alkaa olla jo keskittymistä vaativilla/hidastempoisemmilla kirjoilla varsinainen tunku, kun nyt kahden, yhteensä parin tuhannen sivun kirjatenttipaketin sekaan mahtuu vain nopeaa ja helppoa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi täydellinen joululomalle, jos vain suinkin ehdit ja jaksat! Vaatii juuri oman aikansa, keskittymistä ja hiljentymistä hyvän tarinan äärelle. Luin tätä aika pitkään ja olisin toivonut voivani lukea sen lyhyemmän ajan sisällä, koska tarina ehkä hajoaa vähän, jos sitä ei pääse lukemaan isompina annoksina. Mutta no, rakastin sitä näinkin <3

      Poista
  2. Hienoa kuulla, että pidit tästä näin paljon. Täytynee varmaan nostaa kirjaa korkeammalle omassakin lukupinossa. Nyt se näyttää hautautuneen melko ison kasan alle. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä oli hieno, joten nostahan vähän korkeammalle! Tunnelmallinen ja rauhallinen, mutta silti hyvin vetävä. Jos pidät Sarah Watersista tai vaikkapa Andrew Michael Hurleysta (en tiedä, oletko lukenut kumpaakaan), pidät luultavasti myös tästä.

      Poista
  3. Pöydältä löytyy, vaikka genre mietityttää... Joulukirja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukirja ehdottomasti. Aiheiltaan ei lainkaan jouluinen, mutta tunnelmallinen ja rauhallinen, kirja, joka vaatii oman hiljaisen hetkensä ja rauhoittumisensa. Suosittelen lukemaan suht isoissa annoksissa. Jos olet pitänyt Sarah Watersista (en tiedä, oletko lukenut), niin uskoisin, että pidät myös tästä.

      Poista
  4. No nyt pitäisi lukea kirja loppuun! Ostin Essex Serpentin kesällä ja luin 2/3 yhdellä matkalla. Kun palasin kotiin, oli paljon kesätouhuja ja kirja jäi muiden jalkoihin. Vaikutuin bloggauksestasi aika lailla.

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti kannattaa lukea loppuun, jospa vaikka jouluna ehdit! Tunnelmaltaan tämä kyllä sopii erittäin hyvin juuri joulunpyhinä nautittavaksi.

      Poista