26.12.2017

Laura Restrepo: Intohimon saari


"Maroon, Arnaud toisteli lumoutuneena, maroon, ja sitkeä luulotauti kalvoi häntä. Yksin Tyynenmeren rannalla hän ei taistellut vastaan. Lämmin tuuli hiveli kasvoja, humisi korvissa ja sai aurinkohuivin läpättämään niskassa. Loputon jono alistuneita, muuttumattomia aaltoja tuli kuolemaan vasten puuta hänen jalkojensa alla, ja hän katsoi niitä hypnoosissa, antoi niiden monotonisen kohinan tuudittaa itseään: maroon, ne kuiskivat, maroon."

Tunnetun kolumbialaisen nykykirjailijan Laura Restrepon kiinnostavasti fiktiota ja faktaa yhdistelevä romaani Intohimon saari on Fabriikki Kustannuksen ensimmäinen kirja vuodelta 2015. Fabriikki Kustannus julkaisee vuosittain neljä laadukasta kaunokirjallista teosta, joista ei muuten välttämättä kuulisi. Ensi vuonna julkaistaan pelkästään naiskirjailijoiden teoksia. Kuten viime vuonna, tilasin myös tänä vuonna ensi vuoden kirjat itselleni joululahjaksi, sillä mikäpäs sen ihanampaa kuin saada kirjoja kotiin asti kannettuina!

Joukko nälkiintyneitä meksikolaisia naisia ja lapsia pelastetaan pieneltä itäisellä Tyynellä valtamerellä sijaitsevalta atollilta vuonna 1917. He ovat olleet siellä yhdeksän vuotta, viimeiset vuodet ravintonaan vain merenelävät, suulat ja kookokset. Miksi he ovat olleet tuolla pienellä korallisaarella? Miksi vain naisia ja lapsia? Tarina täytyy kelata alkuun. Vuonna 1908 meksikolainen kapteeni Ramón Arnaud saapuu tuoreen vaimonsa ja sotilaidensa kanssa syrjäiselle Clippertoninsaarelle, joka on aiemmin tunnettu myös nimellä Intohimon saari. Melkein kokonaan sotilasuransa tuhonnut Arnaud on saanut vielä yhden mahdollisuuden: hänen täytyy perustaa saarelle armeijan tukikohta ja huolehtia, että saari pysyy Meksikolla eikä joudu ranskalaisten haltuun. Arnaud ei kuitenkaan osaa arvata, millä tavalla Meksikon tuleva sisällissota, sitä seuraava ensimmäinen maailmansota ja sitrushedelmät vaikuttavat maailman laidalla sijaitsevaan pieneen varuskuntaan.

Sään mukaan väriä vaihtava meri, paahtava aurinko, tuhannet ja taas tuhannet pienet taskuravut, tuulessa huojuvat kolmetoista palmua, rikiltä haiseva laguuni ja hurrikaani, joka vie lähes kaiken mukanaan... Miten paljon eri aisteihin vetoavia mielikuvia Restrepon teoksessa onkaan! Vietin joulunpyhät jossain ihan muualla kuin pimeässä ja pohjoisessa Suomessa keskellä korkeita lumihankia, ja sekin oli aika ihanaa. Intohimon saaren suurin vahvuus on juuri tunnelmassa, siinä miten vahvasti se vie mukanaan jonnekin kauas, toiseen aikaan ja paikkaan.

Yksi viime vuosien kiinnostavin ja myös suosituin kirjallisuuden alalaji tai vähintäänkin tyyli on ollut kaunokirjallisuus, jossa sekoitellaan faktaa ja fiktiota. Intohimon saari on tästä malliesimerkki, tosin kirja on julkaistu alunperin jo vuonna 1989, eli on sitä tyyliä harrastettu ennenkin. Intohimon saari perustuu siis tositapahtumiin. Viime vuosisadan alkupuolella todellakin eli muuan meksikolainen kapteeni nimeltä Ramón Arnaud, joka lähetettiin huolehtimaan Meksikolle kuuluneesta Clippertoninsaaresta, ja joukko huonossa kunnossa olevia naisia ja lapsia pelastettiin myöhemmin saarelta. Ei kuitenkaan ole selvää, mitä kaikkea saarella tuossa välissä tapahtui, milloin, missä järjestyksessä ja millä tavalla. Teoksessa ääneen pääsee myös nykyhetken Meksikossa oleva kirjailija, joka yrittää saada saarella olleiden tai heidän sukulaistensa avulla selville, mitä saarella oikein tapahtui. Kertomukset saaren tapahtumista ovat usein ristiriitaisia keskenään, mikä tuo esiin muistitietotutkimuksen ongelmat. Muistot eivät useinkaan ole luotettavia, mutta on kiehtovaa, mitä lopulta muistetaan tai halutaan muistaa. Kirjan tarina ei kuitenkaan kokonaisuutena kärsi tai hajoa ristiriitaisen kerronnan takia, vaan se tekee siitä vain kiinnostavamman.

Intohimon saari muistuttaa tyyliltään jonkin verran Bea Uusman Naparetkeä. Nimestään huolimatta siitä ei kuitenkaan välity yhtä suurta intohimoa ja omistautumista tutkimuskohdettaan kohtaan kuin Uusman teoksesta, mutta kaikuja on. Intohimon saari lienee ainoita kolumbialaiselta kirjailijalta lukemiani kirjoja Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyyden lisäksi. Samalla vierailin myös ensimmäistä kertaa tänä vuonna Etelä-Amerikassa (kirjan välityksellä, en harmi vain oikeasti). Voisin vierailla useamminkin.


30. Kirjan nimessä on tunne / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Laura Restrepo: Intohimon saari
(La Isla de la Pasión, 1989)
Suom. Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2015, 315 s.

4 kommenttia :

  1. Tämä kirja on kyllä todellinen lukuelämys ja seikkailu aivan vieraaseen maailmaan. On pitänyt lukea Restrepoa lisääkin, mutta se on toistaiseksi jäänyt. Nyt tuli taas muistutus siihen suuntaan.

    Nämä saarijutut ovat olleet minulle viime aikoina täysi hitti (tämä, Tristania, Joonanmäen valaat). Täytynee jatkaa samalla linjalla, kun se kerran tuntuu uppoavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä sopi vieläpä todella hyvin näin jouluna luettavaksi (vaikkei talvisissa tunnelmissa oltukaan), sillä tähän oli mukava vain uppotua ja nauttia hyvästä kerronnasta. Minäkin lukisin mielelläni lisää Restrepoa, suomennettuna löytyy kuitenkin vain Houre (Like, 2007).

      Saaret ovat ihania. Oletko lukenut Juan Tomás Ávila Laurelin kirjaa Yössä vuori roihuaa (myös Fabriikin julkaisema)? Sekin tuli tästä hieman mieleen, vaikka onkin ihan eri tarina, mutta siinä ollaan myös saarella. Sain Tristanian joululahjaksi, se vaikuttaa niin hyvältä!

      Poista
  2. Ah, tämä oli kyllä ihana! Valloittava ja tosiaan jotain samaa hullaantumista kuin Naparetkessä, tosin hieman eri kulmasta. :) Ihana että sinäkin tästä pidit! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan niin koukuttunut en tähän ollut kuin Naparetkeen, mutta kyllähän tämä imaisi heti mukaansa ja kiinnosti, miten kaikki lopulta meni :)

      Poista