12.11.2017

Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani


"Minä olen kaivannut tälle rannalle viisitoista vuotta. Minun on päästävä sinne, vaikka en tiedä, mitä minä siellä teen, kun pääsen perille. Jos vain pääsen perille Valkosaarelle."

Säästelin Bea Uusman Naparetken lukemista pitkään. Alun perin minun piti lukea se jo kesän lukumaratonilla, mutta ehkä ihan hyvä, että sen lukeminen venyikin lopulta tänne asti, sillä loppusyksyn ensimmäiset kunnon pakkaset loivat sille sopivan tunnelman. Parin päivän aikana en tehnytkään lopulta juuri mitään muuta kuin elin mukana Andrée-retkikunnan viimeisiä päiviä ja koin sydämentykytyksiä yhdessä Uusman kanssa.

Naparetki – Minun rakkaustarinani sai alkunsa Uusman pakkomielteisestä kiinnostuksesta Andrée-retkikuntaa kohtaan. Eräissä tylsissä juhlissa hän sattui ottamaan käteensä retkikunnasta kertovan kirjan ja se oli siinä, täydellinen, viidentoista vuoden mittainen hurahtaminen, joka johti usealle matkalle Pohjoiselle jäämerelle ja niinkin äärimmäiseen tekoon kuin ammatinvaihtoon. Historioitsijalle Uusman syvä intohimo ja omistautuminen aihetta kohtaan on ihailtavaa, jopa lähes kadehdittavaa.

Andrée-retkikunta koostui kolmesta ruotsalaisesta miehestä, joiden oli tarkoitus matkustaa vetyilmapallolla Norjan Huippuvuorilta Pohjoisnavalle ja sen yli vuonna 1897. Se kuitenkin osoittautui hyvin optimistiseksi hankkeeksi, sillä lähdön jälkeen miehistä ei kuultu enää mitään. Yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 1930, heidän jäännöksensä ja tavaransa löydettiin Huippuvuorten koilliskulmasta, syrjäiseltä Valkosaarelta. Retkikunnan kohtalo on jäänyt mysteeriksi, mutta siitä on esitetty erilaisia teorioita. Naparetki on tulos Uusman omasta yrityksestä löytää selitys sille, mitä retkikunnalle tapahtui: mitä matkan aikana tapahtui, miksi miehet kuolivat jo niin pian saarelle tulon jälkeen, kuinka he kuolivat. Se on myös kertomus rakkaudesta, ainakin kahdenlaisesta.



"Aivan kuten vuonna 1897, Arktiksen kartat ovat edelleen valkoiset. Täällähän ei ole mitään. Merikortit, jotka ovat paksuina nippuina kapteenin navigointipöydällä, ovat täysin tyhjiä, sivu toisensa jälkeen pelkkää valkoista. Vain siellä täällä luku, joka kertoo syvyyden, aina nelinumeroinen, pohjaan on monta tuhatta metriä. Me emme ole nähneet aurinkoa kertaakaan sen jälkeen kun lähdimme mantereelta kolmekymmentä päivää sitten, mutta tänä iltana, pilvien peittämässä harmaanvalkeudessa on partaveitsenohut raita kirkkaan keltaista valoa, horisontin laidalla."

Uusma on käyttänyt tutkimuksensa lähteinä oikeastaan kaikkea mahdollista mitä vain on retkikuntaan liittyen käsiinsä saanut. Retkikunnalta jäi jälkeen paljon esineistöä, joista merkittävimpiä ovat miesten päiväkirjat ja valokuvat. Kirjassa onkin useita retkikunnan ottamia alkuperäisiä valokuvia, joita voisi jäädä katsomaan pienen ikuisuuden ajaksi, ja lainauksia (ja jopa kuvia) säilyneistä päiväkirjan sivuista. Ruotsissa sijaitsee myös retkikunnalle omistettu Andrée-museo, jossa on nähtävillä kaikki Valkosaarelta pelastettu esineistö. Valitettavasti miesten ruumiiden jäänteet on 1930-luvulla löydettäessä poltettu ja haudattu, joten heidän kuolinsyidensä tutkiminen on ollut haastavaa.

Uusma onnistuu kuitenkin muodostamaan oman – minusta kaikkein vahvimman – tulkintansa siitä, mitä retkikunnalle saattoi tapahtua. En kerro, mikä se on, sillä sen arvailu yhdessä Uusman kanssa on jännittävää ja yksi syy siihen, miksi Naparetki on niin koukuttava kirja. Uusma onnistuu tuomaan tutkimuskohteensa niin lähelle lukijaa, että melkein tunsin siirtyväni ajassa ja paikassa ihan toisaalle, kylmälle, hämärälle Arktikselle.


"Mutta kenties tällä ei oikeastaan ole mitään merkitystä: väri ei ole luonnossa oleva ominaisuus. Väri ei ole olemassa itse kohteessa, vaan se syntyy katsojan aivoissa. Itse väriä ei muodostu ennen kuin joku todella seisoo sen edessä nähdäkseen sen. Tässä täytän hyttini seiniä pikkutarkasti valituilla värinäytteillä. Mutta heti kun lähden täältä ne ovat poissa."

Ehkä kaikkein eniten minua kirjassa kuitenkin viehätti Uusman pakkomielteisyys ja tutkimusprosessi. On kadehdittavan hienoa, miten joku suhtautuu johonkin asiaan niin intohimoisesti, niin, että siitä tulee lähestulkoon kaikkein tärkein asia maailmassa. Sen vuoksi matkustaa useita kertoja Arktikselle, käyttää satoja tunteja tutkimukseen, kertaa retkikunnan vaiheita mielessään viisitoista vuotta, opiskelee lääkäriksi, jotta voisi ymmärtää paremmin, minkä vuoksi retkikunnan jäsenet kuolivat. Intohimo aiheeseen näkyy kirjan jokaisella sivulla ja siitä on ihana lukea. Kiehtova on myös Uusman tutkimusprosessin eteneminen, mistä se lähtee liikkeelle ja minkälaisten vaiheiden kautta se tulee lopulta päätökseen. Tutkimusprosessin ja Uusman tuntemusten kuvailua olisi voinut olla ehkä vieläkin enemmän, se ei olisi haitannut. Kirja olisi voinut olla vaikka tuplasti pidempi, olisin lukenut kaiken enemmän kuin mielelläni, niin kiehtovaa kaikki siinä on.

Kaiken lisäksi Naparetki on visuaalisesti kauneimpia kirjoja, joita olen koskaan lukenut. Paperi tuntuu hyvältä sormenpäissä, sen värimaailma heijastaa kauniisti pohjoista, siinä on paljon kuvia ja piirustuksia. Visuaalisuus ulottuu myös tekstiin, sillä maisema tulee läpi tekstistä: tunsin olevani itsekin paikan päällä, laivan hytissä tutkimassa jään värisävyjä, jalkojeni alla 3 514 metriä vettä, kiertämässä Pohjoisnavan ympäri, kävelemässä itseni sisällä.

Ja nyt minäkin haluan päästä Pohjoisnavalle.



"Kun minä astun maihin, tunnen heti, että jokin on vialla. Jokin ei täsmää. Sitten keksin sen: kaikkihan on väreissä. Olen katsellut mustavalkokuvia pallon kohoamisesta niin monesti. Nyt seison täällä, keskellä valokuvaa. Ja se on yhtäkkiä väreissä."


17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani
(Expeditionen. Min kärlekshistoria, 2013)
Suom. Petri Stenman
Like 2015, 290 s.

20 kommenttia :

  1. Tämä on yksi kaikkien aikojen suosikkitietokirjojani, mieletön kokemus. Jotenkin Uusman pakkomielteisyys oli kirjoittanut intensiivisesti mukaan kirjaan, ja se tuntui tarttuvan lukijaankin. Mysteerin elementti myös lisäsi toki aiheen kiehtovuutta. Kirja on nyt viime päivinä tullut esille muissakin blogeissa, liekö tämä saapuva talvi joka innostaa sen pariin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tästä tuli nyt minunkin suosikkejani ellei peräti suosikki. On nyt vähän vaikea kuvitella, että olisin lukenut tämän silloin kesän lukumaratonilla – ei tämä ole yhtään kesäkirja! Oon sen verran vuodenaikalukija, että haluan yleensä lukea talviset kirjat talvella ja kesäiset kesällä. Tai silloin niistä saa jotenkin enemmän irti sitä tunnelmaa, ainahan ei kirjaa aloittaessa tiedä, mihin vuodenaikaan se sijoittuu ja miten voimakkaasti se sitä kuvaa. Mutta niin, Naparetki sopi hyvin tähän lähestyvään talveen (ja sopisi vielä paremmin tammikuun pakkasiin).

      Poista
  2. Tää oli kyllä ihan mielettömän hurmaava ja hurmaavan hurahtanut! En olisi ikinä kirjaan tarttuessani uskonut, että voin kiinnostua itse aiheesta tässä mittakaavassa, mutta Uusman oma kiinnostus ja pakkomielteisyyskin on niin koukuttavan hienoa, että taisin tilata oman kappaleen tästä kirjasta jo ennen kuin sen edes kirjaston kappaleena loppuun sain. Rakastin kuvia, tunnelmaa ja ennen kaikkea tuota sinunkin kuvaamaasi jään värikarttaa, se oli jotenkin niin kuvaava. Ja mieletön. Upea kirja, tulee olo, että tuollaisen rakkaustarinan kun saisi itsekin joskus kokea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua kiehtoi myös aihe, mutta sitäkin enemmän Uusman intohimoinen suhtautuminen tutkimukseensa. Se oli upeaa luettavaa ja saa toivomaan, että tällaisia kirjoja kirjoitettaisiin enemmän. Ja että itselläkin olisi jokin yhtä voimakas kiinnostuksenkohde tai intohimo. On minulla (ja meillä, koska muut kirjabloggaajat jakavat varmasti saman tunteen!) toki kirjallisuus, mutta en tiedä, onko sekään riittävä Uusman intohimoon verrattuna. Toisaalta sellainen pakkomielle olisi myös aika kuluttavaa.

      Poista
  3. (Luin muuten nyt samalla oman postaukseni kirjasta kun olit sen tuohon linkannut, en ymmärrä miten olen sanonut, etten hurahtanut siihen muka täysillä! :D Ehkä en sitten heti lukukokemuksen jälkeen, mutta nyt 9 kuukautta myöhemmin väittäisin, että ihan yhtä intohimoisesti tätä kyllä rakastin kuin moni muukin. Mahtavan kirjan merkki kun on näin kokoaan ajan myötäkin kasvattanut!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut kirjat käyttäytyvät niin, kasvavat kokoaan. Minulle sellainen on ollut ainakin Hilary Mantelin novellikokoelma Margaret Thatcherin salamurha :)

      Poista
  4. Luin Hesarin tästä kirjasta kirjoittaman jutun jo aikoja sitten, ja kirja on jäänyt selvästi kaivertamaan takaraivoon, sillä luettuani tekstisi mun oli aivan pakko varata se kirja. En muistanut, että siinä on noin upeita kuviakin, ne polttelevat kovasti jo näin etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sain sut koukkuun! Kuvat ovat aivan upeita, nauti!

      Poista
  5. Tämä on niin ihana kirja, hurahdin myös aivan täysin. Olin monta viikkoa kirjan lukemisen jälkeen ihan muissa maailmoissa, jossain valkoisen autiuden keskellä. Uusma osaa kuvata aihettaan ja omaa pakkomiellettään niin, että itsekin tempautuu täysin mukaan.

    Toivoisin, että voisin lukea tämän uudelleen ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin tätä edelleen usein, vaikka lukemisesta alkaa olla jo kaksi viikkoa. Se jos mikä on vaikuttavan kirjan merkki. Ja oi, olisipa tosiaankin ihana lukea tämä uudelleen ensimmäistä kertaa!

      Poista
  6. Onkohan ketään joka ei tästä kirjasta pitäisi? :D Minäkin hullaannuin täysin, kun toissakesänä tämän luin.

    Vieläkin menee kylmät väreet pitkin ihoa, kun mietin sitä, että ne tyypit oikeasti yritti selviytyä siellä jäälautalla niiden onnettomien kamppeiden ja pakaasien kanssa. Ja se kun retkikunta eteni toiseen suuntaan ja jäälautta toiseen. Eiiih! Uusma onnistuu kyllä rakentamaan tuosta tapauksesta niin uskomattoman jännittävän tosielämän trillerin suorastaan. En olisi ikinä uskonut, että innostun näin paljon naparetkeilystä :D Lisäksi Uusma kirjoittaa todella persoonallisesti, jopa runollisesti paikoin.

    Minua melkein harmittaa se, etten itse ole koskaan suhtautunut noin intohimoisesti yhtään mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, en pysty edes kuvittelemaan! Goodreadsissa kahdeksan ihmistä on antanut kirjalle yhden tähden ja 39 ihmistä kaksi tähteä. Enemmistö (43 %) ihmisistä on antanut kirjalle täydet viisi tähteä. Yhteensä arvoita on tällä hetkellä 2127. Sanoisin, että aika hyvä jakauma :D

      Paitsi että kirja on jännittävä ja saa koko ajan arvuutella, mitä seuraavaksi tapahtuu ja selviääkö asiat, myös Uusman intohimo ja koko tutkimusprosessi on kiehtovaa luettavaa. Olisi kyllä hienoa, jos omassakin elämässä olisi jokin yhtä vahva mielenkiinnonkohde. Sen myötä ehkä kokisi, että elämässä on enemmän jotain tarkoitusta, kun tällä hetkellä sitä lähinnä vain on eikä tee mitään erityistä :D

      Poista
  7. Naparetki on kyllä päätähuimaavan upea, ehkä upein tietokirja, jonka olen lukenut ja hienosti olet vanginnut sen hengen bloggaukseesi. Olen jopa miettinyt ostavani tämän varastoon annettavaksi jollekin lahjaksi jonkun sopivan tilaisuuden tullen, mutta toistaiseksi se löytyy vain yhtenä omana kappaleena hyllystäni. Oli muuten järkytys, kun selailin tästä tehtyä pokkaripainosta, eikä se ollut visuaalinen toisinto kovakantisesta. Pokkariversio oli menettänyt paljon, sillä Naparetki on yksinkertaisesti huikea kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on nyt minunkin suosikkejani ellei peräti suosikki kaikista lukemistani tietokirjoista. Aivan ihana.

      Harkitsin ostavani tämän omakseni (harkitsen toki yhä edelleen) ja koska kovakantinen on aika kallis, katsoin millaisia pokkari ja jättipokkari ovat ja tein saman huomion! MUSTAVALKOINEN KUVITUS! MIKÄ IDEA?

      Poista
  8. Luin Naparetken alkuvuonna ja yhdyn myös tähän ylistysjoukkoon, kerrassaan hieno teos! Oon aina ollut jonkin verran kiinnostunut naparetkeilystä ja jo sen perusteella arvelin pitäväni kirjasta, enkä kyllä pettynyt. Luin kirjan melkeinpä yhdeltä istumalta, niin sujuvasti ja vetävästi se oli rakennettu. Jossain vaiheessa haluan ehdottomasti saada tämän omaan hyllyyni juuri kovakantisena, sen verran kaunis ja kiinnostava teos tämä oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne on kyllä kerääntynyt jo melkoinen ihailijajoukko :D Hyvä niin, vaikka olisi kieltämättä mielenkiintoista myös kuulla, miksi joku EI ole pitänyt tästä.

      Minuakin aihe kiehtoi jo ennalta, mutta tämä sopii hyvin niillekin, joita naparetkeily ei kiinnosta yhtään. Olisipa ihana lähteä samoihin maisemiin kuin retkikunta, mutta ei heidän tyylillään, vaan Uusman tavoin laivalla. Minäkin ajattelin hankkia tämän jossain vaiheessa omakseni (ja totta kai kovakantisena, kun nidotuissa on pilattu koko juttu).

      Poista
  9. Aaah, tuli taas kauhea himo päästä lukemaan tätä juuri nyt! Minun piti se viime kesänä lainata kirjastosta ollessani Suomessa, mutta en löytänyt sitä hyllystä enkä jaksanut pyytää apua (tiesin kirjan olevan paikalla, koska olin asian tarkistanut järjestelmästä), kun olin ihan sekaisin kaikista muista kirjoista (minulta lähtee aina järki, kun pääsen kirjastoon Suomessa ja kaikki muistilaput ja hillityt listat ja ajatukset katoavat päästä). Ensi kerralla sitten! Nyt on kyllä sellainen olo, että voisi jopa ostaa sen omaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääk, voi ei! Siis en usko, että katuisit, vaikka tämän ostaisit ihan omaksesi. Mutta ÄLÄ osta pokkaria tai jättipokkaria tai muutakaan nidottua versiota, niissä on MUSTAVALKOINEN KUVITUS ja kai muutakin huonoa. Sidottu on aika kallis (n. 25-30 euroa kaupasta riippuen), mutta kannattaa kuitenkin satsata ennemmin siihen. Ja tää on muuten käännetty englanniksikin, en tiedä, miltä niiden painokset näyttävät.

      Poista
    2. Oho, onko enkuksi?! Olin joskus kirjasta ekan kerran kuullessani tarkistavinani onko käännöstä, mutta en löytänyt. Tosin en ehkä katsonut kovin kunnolla. Pitää tutkia asia uudelleen ja käydä mahdollisesti hiplaamassa ja ostamassa sitä kirjakaupassa.

      Hyvä tietää, että ainakin suomennospokkareiden ja kovisten kesken on iso laatuero. Täytyy siis varoa, ettei ainakaan suomipokkaria tule hankkineeksi. Hyvä kun mainitsit asiasta!

      Poista
    3. Jep, The Expedition: Solving the Mystery of a Polar Tragedy! Book Depositorysta kun katsoin, niin siellä myydään sekä kovakantista että pehmeäkantista, mutta molempien tiedoissa lukee, että olisi mustavalkokuvitus, buu. Jos näin todella on, niin sitten tämä suomalainen kovis ois varmaan paras vaihtoehto, jos haluaa saada kirjasta visuaalisestikin kaiken irti.

      Poista