30.9.2017

Sarah Winman: Tin Man



I rest till I'm calm and my breathing has settled. I lift myself out and sit by the edge of the pool with a towel around my shoulders. And I wonder what the sound of a heart breaking might be. And I think it might be quiet, unperceptively so, and not dramatic at all. Like the sound of an exhausted swallow falling gently to earth.

Valitsin Kahden naisen lukupiirin syyskuun kirjaksi Sarah Winmanin uuden romaanin Tin Man. Winmanin esikoisromaani When God Was a Rabbit on yksi suosikkikirjoistani eikä kaksi vuotta sitten julkaistu A Year of Marvellous Ways sekään huono ole. Tin Man on tyylillisesti tuttua, mutta samalla myös uudenlaista Winmania.

Tin Man on rakkaustarina, tavallaan. Ollessaan vasta 12-vuotiaita Ellis ja Michael ystävystyvät ja heistä tulee erottamattomat. Pojat pyöräilevät yhdessä Oxfordin katuja ja opettelevat uimaan Thames-joessa. Toinen on taiteilija, toinen runoilija. Ellisin äidin mielestä myös pojat ja miehet pystyvät tekemään kauniita asioita. Myöhemmin pojat matkustavat yhdessä Etelä-Ranskaan ja tuo matka kääntää kaiken ympäri. Ja niin tekee myös nainen nimeltä Annie.

En halua kertoa Tin Manin tapahtumista kovin paljon, etten tule paljastaneeksi mitään merkittävää. Romaani ei kuitenkaan keskity pelkästään Ellisin ja Michaelin nuoruuteen, vaan merkittävä osa siitä tapahtuu nykyhetkessä, vuosikymmeniä eteenpäin nuoruudesta, sekä nuoruuden ja nykyhetken välissä. Romaani on fragmentaarinen, se hyppii ajassa eteen- ja taaksepäin myös saman luvun sisällä, mutta tarkkaavainen pysyy kyydissä mukana.

Tin Man on hirveän surullinen kirja – tai ainakin minua itketti vähän joka välissä. Kirjan alussa nykyhetken Ellis ja se, mitä hänelle oli aiemmin tapahtunut herätti minussa paljon surua. Sitten teki mieli itkeä Michaelin päiväkirjalle ja vielä lopuksi sille, miten kaikki lopulta meni. Ylipäätään kirjan tapahtumat herättivät voimakkaita tunteita. Saatoin esimerkiksi tuntea yhtä aikaa sekä suuttumusta että iloa, mikä oli vähän hämmentävää. Se, että tunsin niin paljon ja voimakkaasti johtuu luultavasti siitä, että kirjan henkilöhahmot ja heidän tuntemuksensa ja reaktionsa ja kaikki tuntuivat niin aidoilta ja tutuilta. Heidän elämänsä tuli lähelle omaa elämää – ei samankaltaisten tapahtumien takia, mutta jotenkin tunnetasolla. Winman onkin aina onnistunut luomaan ihania henkilöhahmoja ja herättämään minussa jotain tuolla jossain syvällä sisimmässäni.

Kahdelle aiemmalle Winmanin kirjalle on yhteistä maaginen realismi. Molemmissa tapahtuu jotain vähän outoa, jota ei ihan voi järjen avulla selittää. Tin Manissa Winman on jättänyt maagisen realismin elementit käyttämättä ja siksi se tuntuu hänen teoksekseen erilaiselta, jotenkin uudelta, vaikka muut asiat siinä ovatkin tuttuja. Se ei haitannut ollenkaan, sillä tämä oli hyvä juuri näin. Tin Man on ihana, liikuttava kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta, kaipauksesta ja yksinäisyydestä. Helmi.

38. Kirjassa mennään naimisiin / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Sarah Winman: Tin Man
Tinder Press 2017, 195 s.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti