3.9.2017

Naomi Alderman: The Power


Naomi Aldermanin The Power voitti kesän kynnyksellä tämänvuotisen Baileys-palkinnon. Olin kiinnostunut siitä heti alusta eli pitkälistan ehdokkuudesta lähtien ja luonnollisesti kiinnostukseni sitä kohtaan kasvoi, kun se lopulta vei koko palkinnon.

The Power on romaani, jossa sukupuolinen valta ja osittain myös sukupuoliset roolit kokevat suuren mullistuksen. Eräänä päivänä ympäri maailman teinitytöt saavat erikoisen voiman: he voivat antaa ihmisille sähköiskuja pelkillä sormenpäillään. Useimmat heistä pystyvät säätelemään iskujensa voimakkuutta, mutta osan täytyy opetella hallitsemaan uusia voimiaan. Sähköiskuilla voi nimittäin satuttaa, jopa tappaa. Vanhemmat naiset eivät näitä voimia saa, mutta teinit pystyvät opettamaan sen heille, joten pian käytännössä kaikki maailman naiset osaavat käyttää sitä. Ja kun jollekin, aiemmin alistetulle ihmisryhmälle annetaan tällainen voima, sukupuoliset valtasuhteet kääntyvät väkisinkin toisin päin. Naisista tulee niitä, joilla on kaikki valta, ja miehet joutuvat pelkäämään. Nyt on naisten vuoro hallita, ryöstää ja raiskata.

The Powerin idea on kiinnostava. Luin aiemmin muutaman Goodreadsin arvion kirjasta, joissa ei pidetty siitä sen vuoksi, että voiman saaneet naiset esitettiin siinä samoin kuin miehet. Että oikeasti naiset eivät tekisi niin kuin tässä tekevät, oikeasti naiset olisivat viisaampia. Emme tietenkään oikeasti voi tietää, mitä tapahtuisi. Ehkä naiset hoitaisivatkin asiat toisin kuin miehet. Minusta Aldermanin ironinen tulkinta on kuitenkin todennäköisin: ihan sama sukupuolelle, vallankahvassa olevat käyttäytyisivät ihan yhtä paskamaisesti muita kohtaan. The Poweria voi kuitenkin lukea myös kritiikkinä patriarkaattia kohtaan, sillä se tuo havainnollistavasti esiin sen valtarakenteet naisten saaman vallan kautta.

Vaikka siis The Powerin idea on kiinnostava, on se romaanina muuten todella tylsä ja oikeastaan jopa ihmettelen sen Baileys-voittoa. Se ei ole erityisen hyvin kirjoitettu eikä se lopulta ole kovin omaperäinenkään – tai ainakaan omaperäinen idea ei kanna alkua pidemmälle. En saanut ollenkaan kiinni sen henkilöhahmoista (joita on neljä ja joista yksi on mies) tai juonesta, vaan minusta tuntui kuin olisin katsonut jotain kehnoa, mutta taatusti myyvää toimintaelokuvaa. Nyt kun kirjan lukemisesta on kulunut jo hetki, en muista siitä enää paljoakaan, mikä on aina vähän huolestuttava merkki kirjan kannalta.

Minä henkilökohtaisesti odotan, että kirjallisuuspalkinnon voittajan valinnassa vaakakupissa painaa kokonaisuus. Voittajan tulisi minusta olla kaikin puolin mahdollisimman lähellä täydellistä tai täydellisin kaikista ehdokkaista. Minusta kuitenkin tuntuu, että tänä vuonna Baileys-raati antoi turhan paljon painoarvoa The Powerin ajankohtaisuudelle, niille kytköksille, mitä sillä on esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin lausuntoihin naisista ja yhä vallitsevalle sukupuolten väliselle epätasa-arvolle. Ja ei, en tarkoita sitä, etteikö kirja saisi ottaa kantaa tai ettei edellä mainittuja asioita saisi käsitellä ja kritisoida – päinvastoin. On hyvä, että The Power julkaistiin juuri tähän aikaan ja on hyvä, että se sai huomiota, vaikka sitten Baileys-voitollaan. Korostan myös, etten ole lukenut muita ehdolla olleita kirjoja, joten en voi lausua edes omaa valistunutta mielipidettäni siitä, mikä kirja olisi mahdollisesti ollut parempi voittaja kuin The Power. Ehkei mikään, vaikka siltikin haluan mutuilla, ettei voittajan valinnassa otettu tällä kertaa huomioon kokonaisuutta.

Olisi kiinnostavaa kuulla, miten te suhtaudutte (teille) tärkeitä asioita käsitteleviin kirjoihin. Annatteko kirjan puutteet herkemmin anteeksi, jos se kuitenkin käsittelee (teille) tärkeää aihetta hyvin ja kiinnostavalla tavalla?


––

Naomi Alderman: The Power
Viking 2016, 340 s.

8 kommenttia :

  1. Moi! Kiva kun otit kirjan käsittelyyn! Kiinnostuin kirjasta blogisi kautta ja luinkin tämän kesällä.

    Olen aikamoinen feministi (ainakin omasta mielestäni) ja toivoin, että kirja olisi tarjonnut mielenkiintoisia näkökulmia tämänhetkiseen poliittiseen tilanteeseen ja keskusteluun romaanin muodossa. Valitettavasti minulla on paljon samoja aatteita kuin sinulla: kirjan idea jäi minusta vähän puolitiehen, enkä erityisemmin pitänyt yhdestäkään henkilöhahmosta.

    Petyin myös tosi paljon siihen, että kirjassa pitäydyttiin aika paljon perinteisessä naiset><miehet-näkökulmassa eikä esimerkiksi ihonväriä, sukupuolen moninaisuutta ja näihin asioihin liittyvää eriarvoisuutta, jotka ovat (ymmärtääkseni) melko ajankohtaisia keskustelunaiheita modernissa feminismissä, ei käsitelty kirjassa ollenkaan. Jos The Power, joka kuitenkin mielestäni pyrki esiintymään feministisenä teoksena, olisi käsitellyt näitä aiheita ja tarjonnut mietittävää, olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän.
    Vielä toistan, että kiva kun otit tämän käsiteltäväksi. Kukaan kaveri ei ole tätä lukenut, niin pääsi jakamaan aatokseni jollekulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarina olisi voinut minustakin syventyä enemmän ajankohtaisiin aiheisiin, näin se oli vähän turhan ohut ja hepponen. Ja kyllä, enempi intersektionaalisuus olisi ilahduttanut. Käsiteltiinhän siinä toki sitä, miten elämä muuttui esimerkiksi Saudi-Arabiassa ja öö, oliko se Armeniassa vai Moldovassa (en enää edes muista, niin vähän tämä jaksoi lopulta kiinnostaa!), mutta hyvin pintapuolisesti. Kukaan päähenkilöistä ei myöskään ollut näistä maista kotoisin ja suurin osa heistä oli valkoisia, kolme neljästä vissiin.

      Olen hyvin pitkälti siis samaa mieltä. Kiva kun kommentoit ja jaoit mielipiteesi! :)

      Poista
  2. Ihan samat fiilikset tästä kirjasta. Lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten lässähti. Loppupuoli toimi taas paremmin. Olen tämänvuotisista Baileys lyhytlistalle päässeistä lukenut myös Madeleine Thienin Do not say we have nothin ja Ayobami Adebayon Stay with me, joista kumpikin on parempi kuin tämä Power.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tykännyt siitä lopustakaan, vaan toivoin vain, että pääsen pian lukemaan jotain muuta :D Thienin ja Adebayon kirjoista olen kuullut enemmän kehuja, etenkin jälkimmäisestä, jonka haluan jossain vaiheessa lukea.

      Poista
  3. Jaa, tämänkin voin huoletta skipata. Ihana, kun olet minulle esilukijana, niin voin helpommin päättää, mitä teen ehkä-kirjoille. :D Tämä ei ole ihan hirveästi kiinnostanut (ei oikeastaan ollenkaan siis) minua aiemminkaan eikä kiinnosta nytkään. Luulen, että vapautan sen mielestäni ainakin toistaiseksi ja keskityn ihan muihin kirjoihin. Ja tämä on siis iloinen asia, koska niitä muita kirjoja on kuitenkin ihan riittävästi.

    Ehdokaskirjoista olen lukenut vain Adebayon Stay With Me:n, josta pidin melko runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha no mutta mielelläni! Kyllä meillä jossain määrin on yhteneväinen kirjamaku, joten ehkä tässä voi pienesti luottaa toiseen puolin ja toisin :D Mutta joo, uskon, että tämä kestää skippaamisen tai ainakin venyttämisen johonkin hamaan tulevaisuuteen.

      Adebayoa on kehuttu kamalasti, sen haluan lukea!

      Poista
  4. Minä annan kaunokirjallisia epäkohtia anteeksi aiheen takia. En ehkä suuresti, mutta jos joku aihe on todella tärkeä, kestän virheet mielummin kuin olisin lukematta koko kirjaa. Kuitenkin sen pitää tehdä se kiinnostavalla tavalla, joka herättää ajatuksia. Jos ajatukset vain junnaavat paikalla lukiessa, vaikka odotti tajunnanräjäyttäviä oivalluksia, niin silloin kirja ei ole lunastanut odotuksiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin näin luulisin sen minunkin kohdallani menevän. Jos kirja on muuten toteutettu erityisen huonolla tavalla, kuten tämä Aldermanin kirja minusta on, niin silloin en pysty antamaan anteeksi eli tärkeä aihe ei erityisemmin nosta kirjan pisteitä silmissäni. Pienemmät epäkohdat on helpompi sietää, jos aihe on lähellä sydäntä.

      Poista