11.9.2017

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha


Kyykimme molemmat korviamme myöten kutittavassa ruohossa, joka juhannuksen jälkeen muuttui kutittavasta raapivaksi ja piirsi rosoiset valkoiset viirut paljaisiin sääriimme, kuin jonkin alkukantaisen heimon taidetta. Joskus nousimme ylös yhtä aikaa kuin näkymättömien narujen kiskaisemina. Lavein liikkein karkeaa ruohikkoa halkoen työnnyimme lähemmäksi paikkaa, jonne tiesimme olevamme menossa, ja josta tiesimme, että sinne ei saanut mennä. Yhtäkkiä kuin ennalta määrätystä merkistä kyykistyimme taas, puoliksi näkymättömiin, siltä varalta että Jumala tulisi vilkaisseeksi peltojen yli.

Hilary Mantelin Thomas Cromwellista kertova trilogia (jonka kolmas osa odottaa vielä ilmestymistään) on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. En normaalisti ole ollut kiinnostunut Tudorien ajan Englannista, mutta jos trilogian kaksi ensimmäistä kirjaa on voittanut ilmestymisvuonnaan Man Booker -palkinnon (Susipalatsi v. 2009, Syytettyjen sali v. 2012), niin niiden ainakin olettaisi olevan huippuja romaaneja. Niitä ennen päätin kuitenkin tutustua Manteliin ensin hänen kesällä suomeksi julkaistujen novelliensa kautta.

Margaret Thatcherin salamurha sisältää yksitoista novellia, joista viimeisin on raflaavan kuuloinen niminovelli, jossa putkimieheksi tekeytyvä IRA-mies tulee päähenkilön asuntoon aikeenaan salamurhata pian sairaalan takaovesta poistuva Britannian entinen pääministeri. Novelli ja BBC:n siitä tekemä kuunnelma nostivat jonkinlaisen kohun aikaan Britanniassa, poliisitutkintaakin oltiin jo vaatimassa. Muut kokoelman novellit eivät ole aiheiltaan yhtä huomiota herättäviä. Esimerkiksi novellissa Pilkku kuvataan englantilaista maaseutua ja tyttöjä, jotka tirkistelevät läheisen talon puutarhassa epämuodostunutta, "pilkun muotoista", lasta, ja avausnovelli Anteeksi, että häiritsen kertoo Saudi-Arabiassa asuvasta brittinaisesta, jonka oven taakse ilmaantuu yllättäen pakistanilainen liikemies, josta ei tahdo millään päästä eroon.

Mantel kirjoittaa taidokkaasti, sillä lauseita tekee yhtenään mieli jäädä makustelemaan. Novelleja yhdistää päähenkilöiden irrallisuuden ja ulkopuolisuuden tuntu, väärinkäsitykset ja oudoiksi äityvät tilanteet. Niissä vallitsee kummallisen unenomainen ja seitinohut tunnelma, joka on toisaalta novellien vahvuus, mutta joka myös etäännytti minua niistä ehkä aavistuksen verran liikaa. Joistakin novelleista oli vaikea saada kiinni, vaikka tunnistinkin niiden hienouden. Samalla kokoelma sisälsi muutaman sellaisen novellin, jotka jäävät varmasti mieleeni pitkäksi aikaa.

Suomentaja Kaisa Sivenius on tehnyt erinomaista työtä, sillä Mantelin alkuperäinen teksti ja kaikki sen nyanssit ja sävyt on varmasti ollut haastavaa käännettävää. Jos mielesi tekee vähäeleisiä, verkkaan eteneviä älykkäitä, tarkkanäköisiä ja outoa tunnelmaa sisältäviä novelleja, Mantelin kokoelma voi olla etsimäsi kirja.


––

Hilary Mantel: Margaret Thatcherin salamurha
(The Assassination of Margaret Thatcher, 2014)
Suom. Kaisa Sivenius
Teos 2017, 178 s.

4 kommenttia :

  1. Nämä novellit olivat minustakin outoja ja vieraannuttavia. Mantelin omaelämäkerta Vain varjo häälyväinen oli niin koskettava kirja, että ennen Susipalatsia ajattelin lukea nuo novellit. No siitä seurasi se, että pidän nyt hiukan taukoa Mantelista. Novelleissa oli sen verran takapotkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin kokoelmaa vieläpä todella hitaasti, välillä vain pari sivun vauhtia lounastaukojen aikana, siinä oli niin paljon purtavaa. Vain varjo häälyväinen kiinnostaisi kovasti, mutta en vielä tiedä, lukisinko sen seuraavana Mantelina vai vasta esimerkiksi Susipalatsin jälkeen. Tuskinpa kuitenkaan vielä kovin pian.

      Poista
  2. Mantel on aihekirjon mestari. Nämä novellit oli pakko nautiskella annoksina vetäen välillä henkeä ja antaen heränneille aatoksille tilaa.

    On laaja-alaisuuden huipentuma, että hän on myös mainioiden "Susipalatsin" ja "Syytettyjen salin" kirjoittaja. Mantel ei jätä kylmäksi vaan herättää minussa lukijana suurta vastakaikua, - vaikeaselkoisuudellaankin. Kaisa Siveniukselta jälleen kerran laadukasta jälkeä!




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hitaasti etenivät, mutta toisaalta myös palkitsivat, vaikkei tästä kokoelmasta suosikkiani tullutkaan. Mantelin taitavuuden novelleista silti huomasi oitis. Minustakin on ihastuttavaa, miten laaja-alaisesti Mantel kirjoittaa. Hän taitaa varmasti genren kuin genren!

      Poista