24.8.2017

Ann Patchett: Commonwealth


Ann Patchettin romaani Commonwealth kiinnitti huomioni ihan ensiksi kannellaan. Sen kuva ei ehkä ole kovin erikoinen – taas joku nainen, tällä kertaa vain ratin takana – mutta sen värimaailmassa ja typografiassa on jotain, joka houkutti minua puoleensa. Kun sitten seuraavaksi otin selvää, mistä se kertoo, ja kuulin ja luin siitä kehuja, en voinut olla tarttumatta siihen itsekin. Ann Patchett oli minulle entuudestaan tuttu vain nimeltä, mikä ei ole ihme, sillä hänen romaanejaan ei ole suomennettu. Se on tylsää, sillä hän on kyllä tunnettu ja arvostettu kirjailija, joka on muun muassa voittanut Orange-palkinnon (entinen Baileys Women's Prize for Fiction) vuonna 2002 ja ollut Time-lehden 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen listalla vuonna 2012, mikä ehkä kertoo ainakin siitä tunnettavuudesta. No, jospa saisimme hänen teoksiaan vielä joskus suomeksikin. Commonwealthista voisi vaikka aloittaa.

Commonwealth on kertomus kahdesta eri perheestä, joiden polut sattumoisin yhdistyvät eräänä aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä vuoden 1964 Kaliforniassa, kun Bert Cousins saapuu Franny Keatingin ristiäisiin ja rakastuu tämän äitiin Beverlyyn. Kirjassa seurataan Cousinsin ja Keatingin perheitä – kahta paria vanhempia ja näiden yhteensä kuutta lasta – seuraavien viiden vuosikymmenen ajan. Kesät yhdessä viettäneistä ja salaisuuksia jakavista lapsista kasvaa toisistaan vieraantuneita aikuisia ja vanhemmista tulee vielä vanhempia, osa kipeine muistoineen. Kun sitten jotain tapahtuu – en halua kertoa mitä – joutuvat nämä kaksi perhettä lopulta kohtaamaan menneisyytensä ja toisensa.

Commonwealth saattaa kuvaukseni viimeisen virkkeen perusteella kuulostaa dramaattisemmalta kuin se onkaan. Oikeasti se on kuitenkin hyvin hiljalleen etenevä perhetarina, jossa toki tapahtuu asioita, myös muutama todella merkittävä ja järkyttävä, kuten minkä tahansa muunkin perheen tarinassa usein tapahtuu. Pääosassa on silti ihan normaali elämä ja asiat, jotka sitovat perheenjäseniä toisiinsa. Välillä suorastaan himoitsen tällaisten normaalista perhe-elämästä kertovien rauhallisten romaanien pariin, ja yleensä ne kirjat ovatkin niitä kaikista nautinnollisimpia. Commonwealthia voisi luonnehtia samalla adjektiivilla, sillä se on kirja, josta nimenomaan nauttii.

Romaanissa liikutaan eri ajoissa, paikoissa ja henkilöissä, mikä tuntui minusta alkuun hieman sekavalta, mutta rytmiin tottui yllättävän pian, vaikka henkilöitä ja miljöitä riittää. Toiset tarinan hahmoista saavat hieman enemmän huomiota osakseen kuin toiset, mutta he kaikki, vanhemmat, lapset, heidän puolisonsa ja lastenlapset, tulevat lukijalle tutuksi. Tarina ei siis etene lineaarisesti, vaan aika, tapahtumapaikka ja henkilöhahmo saattavat vaihtua jopa kesken luvun. Se tuntui kuitenkin luontevalta. Esimerkiksi aina luvuittain vaihtuvat henkilöhahmot ja miljööt olisi ollut tämän kirjan kohdalla varsin tönkkö ratkaisu.

Koska Commonwealthia ei oikein voi luonnehtia juonivetoiseksi romaaniksi, jättää se paljon tilaa henkilöhahmoille ja heidän kehittämiselleen. Pidinkin kaikista kirjan henkilöistä hyvin paljon, sillä he ovat hyvin aitoja, kompleksisia ja uskottavia. Omia, selkeästi erottuvia persoonia. Mielessäni he vertautuvatkin hyvin samaan aikaan lukemani Nathan Hillin Nixin henkilöhahmoihin, joita taas pidin pitkälti varsin karikatyyrimaisina tyyppeinä. Kirjoitan Nixistä oman postauksen viikonlopun aikana, joten sen hahmoista lisää sitten myöhemmin. Commonwealthissa pidin erityisesti perheiden lasten elämän kuvauksista 1960- ja 1970-luvun Yhdysvalloissa. Ajankuva ei ole erityisen voimakasta, mutta kyllä se, elettävä aika, välittyy silti yksityiskohtien ja tietynlaisen tunnelman kautta.

Ihana kirja, jonka pariin olisi voinut jäädä viipyilemään pidemmäksikin aikaa. Oli myös kiva löytää uusi kiinnostava kirjailija, jonka muuhun tuotantoon täytyy alkaa tutustua.

39. Ikääntymisestä kertova kirja / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Ann Patchett: Commonwealth
Bloomsbury 2016, 322 s.

4 kommenttia :

  1. Minuunkin tuo kansi vetoaa (jostain syystä). Myös 60-luvulle sijoittuminen kiinnostaa. Olen Patchettilta lukenut kirjan State of Wonder, josta pidin kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mikä tuossa kannessa oikein on. Ehkä ne värit. Kiitos vinkistä, ehkä luen seuraavaksi juuri State of Wonderin, se kun ois myös kirjastossa.

      Poista
  2. Tekstistäsi tulee jotenkin mieleen Alice Munro. Onko kirjailijoilla mielestäsi jotain yhteistä? Tosi kiehtovan kuuloinen kirja, ihan minunkin tyyppiäni ainakin postauksesi perusteella. Ehkäpä, ehkäpä... (Mutta ei just nyt. Hukun kirjoihin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä vähän, siis yhteistä Munron kanssa. Munro kirjoittaa minusta kuitenkin jollain tapaa vielä terävämmin. En ole lukenut Munroa englanniksi ja ehkä pitäisi, niin osaisin verrata paremmin. Ja pitäisi muutenkin ylipäätään lukea jotain häneltä pitkästä aikaa, mutta minäkin säästelen, sillä sama ongelma!

      Poista