18.7.2017

Alain Mabanckou: Pikku Pippuri


Alain Mabanckoun Pikku Pippuri on veijarimainen, satiirinen kertomus kongolaisesta orpopojasta Tokumisa Nzambe po Mose yamoyindo abotami namboka ya Bakokosta (Kiitetty olkoon Jumala, musta Mooses on syntynyt esi-isiensä maille), tai ihan vain Pikku Pippurista, millä nimellä hänet tunnetaankin paremmin. Pikku Pippuri asuu satojen muiden orpolasten kanssa Loangon orpokodissa, jossa elämä lopulta muuttuu sosialistisen vallankumouksen myötä: orpokodista on tuleva malliesimerkki Kongon sosialistisen vallankumouksen pioneerien toimitilasta. Se tietää myös sitä, että Pikku Pippurille ja monille hänen tovereilleen niin rakkaan pyhäkoulun opettajan Papa Mupelon vierailut orpokodissa loppuvat. Lopulta Pikku Pippuri karkaakin muutaman muun orpokodissa asuvan pojan kanssa Pointe-Noiren satamakaupungin kaduille.

Pienestä sivumäärästään huolimatta Pikku Pippuri pitää sisällään päähenkilönsä lähes koko elämäntarinan. Teos jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä tarkastellaan Pikku Pippurin elämää Loangon orpokodissa, ja toisessa tämän seikkailuja ja vanhenemista Pointe-Noiren kaduilla. Osat ovat epätasaiset, sillä orpokodin osuus käsittää vain lyhyen hetken Pikku Pippurin elämästä, kun taas Pointe-Noiren osuus vuosikymmeniä. Tämän vuoksi ensimmäinen osa tuntuu pidemmältä kuin se onkaan ja toinen osa taas hieman hätäisesti etenevältä. Tuntuu myös, että kirjan toisessa osassa tarinan eri osien välinen yhteys pääsee katoamaan: Pikku Pippurin menneisyys unohtuu ja tarina hajoaa. Kirja sisältää monenlaisia eri polkuja, joita kaikkia Mabanckou on yrittänyt kulkea, mutta ei aivan onnistuneesti.

Pikku Pippuri on melko tyypillinen satiirinen pikareskiromaani, jolle omaleimaista on sen sijoittuminen Kongoon. Tai ainakaan minä en ole koskaan aiemmin lukenut Kongoon sijoittuvia veijaritarinoita – saa toki vinkata. Kirjan 1970-lukulainen miljöö ja satiiri eivät olleet mikään helppo yhdistelmä, ainakaan yhtä hävettävän huonosti Kongon (ja ylipäätään Afrikan eri maiden) historiaa tuntevalle kuin minä, mutta myös mahtava haaste. Näennäisesti kepeän ja vauhdikkaan nuoren orpopojan tarinan sisään mahtuu paljon yhteiskuntakritiikkiä, josta osa meni varmasti kirkkaasti ohi, mutta se minkä ymmärsin, oli varsin osuvaa ja osittain myös todella hulvatonta. Tämä olikin romaanin parasta antia.

Lajityypille luonteenomaisesti kirjassa vilahtelevat lukuisat hahmot ovat melkoisia karikatyyrejä, mutta tässä tapauksessa ehdottomasti hyvällä tavalla. On kuitenkin harmillista, ettei tarinassa ehditä paneutua oikein muihin hahmoihin kuin itse Pikku Pippuriin. Esimerkiksi tarinan toisessa osassa tavattava bordellinomistaja Mama Fiat 500 vaikuttaa kiinnostavalta hahmolta, josta olisin mielelläni lukenut vielä lisää.

Pikku Pippuri on terävä ja humoristinen veijaritarina, joka ei tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta, mutta jonka silti mielelläni luin. Ruokakirjamaisen kannen alle kätkeytyy lopulta aika painavia sanoja. Pikku Pippuri oli myös tänä vuonna ehdokkaana kansainvälisen Man Booker -palkinnon saajaksi.


––

Alain Mabanckou: Pikku Pippuri
(Petit Piment, 2015)
Suom. Saana Rusi
Fabriikki Kustannus 2016, 191 s.

6 kommenttia :

  1. Tämä kuulostaa kiinnostavalta. Kiitos vinkistä. Kansikuvakin on kesäinen ja hauska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikein innostunut tästä kansikuvasta, mutta eipä se toisaalta hirveästi häirinnytkään. Ja pääasia on siellä kansien välissä :)

      Poista
  2. Mua jäi tämä kirja kiinnostamaan myös hurjasti aiemmin listaamiesi Man Booker -listojen perusteella, mutta tämä suomenkielisen painoksen kansi osoittautui hieman hämäävän luotaantyöntäväksi :D Ehkä siitä voisi yrittää päästä yli, haluaisin ylipäätään lukea enemmän afrikkalaista kirjallisuutta, eri Afrikan maista! Kaukaisesti jotain samaa ajattelisin olevan Petina Gappahin Tanssimestari -novellikokoelmassa, se oli hurjan mielenkiintoista luettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kansi ei ole kovin houkutteleva – ellei sitten odota ruokakirjaa :)

      Minullekin on erityisesti tänä vuonna tullut sellainen olo, että haluan lukea nimenomaan afrikkalaista kirjallisuutta. En ole lukenut sitä paljoa ja haluaisin poistua enemmän sieltä omalta länsimaiselta mukavuusalueeltani. Tämän lisäksi olenkin jo lukenut Juan Tomás Ávila Laurelin Yössä vuori roihuaa (on myös Fabriikin kustantama) ja Yaa Gyasin Homegoingin. Laatukirjoja!

      Kiitos vinkistä, täytyy tutustua myös Gappahiin :)

      Poista
  3. Kiitos linkistä! Itse asiassa nyt kun mietin tuota veijarimaisuutta niin lieneekö tässä Pikku Pietari eri maanosassa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli viittaat Aapelin Pikku Pietariin, niin en osaa sanoa, en ole lukenut kirjaa tai nähnyt siitä kertovaa näytelmää tai mitään. Voi toki olla :)

      Poista