30.6.2017

Tiina Lehikoinen: Yksityisiä tragedioita


Kohtisuora aurinko sai silmät vuotamaan. Tildan maatessa sairaalassa koti oli muuttunut vieraaksi. Kaius oli paennut elämässään lähes kaikkea, mutta nyt hän oli lopettanut kapinoinnin. Ikään kuin olisi ollut Tildan syy, että rakkaus oli tehnyt hänet riippuvaiseksi. Ikään kuin rakkaus olisi koskaan kenenkään syy.

Tiina Lehikoisen novellikokoelma Yksityisiä tragedioita sisältää neljätoista psykologisesti tarkkaa tarinaa. Tarinoissa ihmisten olemisen perustat horjuvat ja useille heistä on joskus tapahtunut jotain traagista. On lapsensa menettänyt äiti, traumaattisen lapsuuden kokenut henkilö, kuusikon vierellä palanut talo. Monenlaisia ihmiskohtaloita, lapsia ja aikuisia. Mielikuvitus kuitenkin antaa heille suojan, tuo lohtua. Joissakin tarinoissa kajastaa myös toivo.

Yksityisiä tragedioita on runoilijana ja kuvataiteilijana tunnetun Lehikoisen ensimmäinen novellikokoelma. Tausta näkyy novelleissa, niiden kielessä ja kerronnan rytmityksessä. Lehikoinen kirjoittaa kauniisti ahdistavistakin aiheista, runsaasti metaforia käyttäen. Toisissa kokoelman tarinoissa kieli etäännyttää liikaa, mutta toisiin se sopii ja vain vahvistaa tunnelmaa. Useat kokoelman novelleista kerrotaan lapsen tai nuoren näkökulmasta tai novellien keskeisenä aiheena on lapsuus, jota muistellaan. Lehikoinen tavoittaa hyvin lapsuuden kokemukset ja sen, miten ne voivat piinata meitä vielä aikuisuudessakin tai jopa kokonaan määrittää meidät.

Kokoelman avaa novelli Punainen sukeltaja, jossa tytön kuvittelema järvessä asuva punainen sukeltaja ei onnistu tehtävässään pelastaa tytön veljeä kylän kovisten kynsistä. Kokoelma alkaa vahvasti, jopa hurjasti, mutta se ei valitettavasti ole tasainen. Pidin eniten kokoelman niistä novelleista, jotka syystä tai toisesta riipaisivat. Esimerkiksi novellit Tanssihiiret, jossa pienet valkoiset hiiret ovat ainoa lohtu koulukiusatun tytön elämässä, Liskokäsineet, joka kertoo pojasta, jonka ei sallita pukeutuvan kotona mekkoon, ja Vasikka kylpyammeessa, joka piinaavuudessaan vetää vertoja Alfred Hitchcockin Psykolle, saivat erilaisia kylmiä väreitä kulkemaan selkärankaani pitkin. Hiljaisillekin novelleille on aikansa ja paikkansa, mutta tässä kokoelmassa ne valitettavasti jäivät minusta äänekkäämpien jalkoihin, vähän valjuiksi.

Yksityisiä tragedioita on vakuuttava esikoisnovellikokoelma, jonka tarinat vetoavat sekä ajatuksiin että tunteisiin. Joskus ne ovat lähes sietämättömiä, mutta juuri siksi niin vakuuttavia.

––

Tiina Lehikoinen: Yksityisiä tragedioita
Like 2017, 175 s.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti