27.6.2017

Roxane Gay: Bad Feminist


Feminismi ei ole mikään valmis liike. Se ei tule koskaan olemaan sitä, sillä se on ihmisten luoma ja ihmiset ovat luonnostaan epätäydellisiä. Feminismikin on siis epätäydellistä. Ei ole mitään yhtä tiettyä feminismiä, jota kaikkien tulisi noudattaa. Ajattelu, jonka mukaan sinun tulisi olla tietynlainen ja tehdä tiettyjä asioita ollaksesi jotakin, on kuitenkin harmillisen yleistä, olipa kyse feminismistä tai muusta aatteesta tai asiasta. Mikään ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista. On hyvä oppia hyväksymään itsensä ja toiset sellaisina kuin he ovat (idiootteja ei kuitenkaan tarvitse sietää). Sinä voit olla feministi, vaikka kuuntelet räppiä, jonka lyriikoissa halvennetaan naisia. Sinä voit olla feministi, vaikket osaakaan vaihtaa autosi renkaita (tai edes kattolamppua) ja pyydät siihen apua mieheltä. Sinä voit olla feministi, vaikka rakastat meikkejä ja vaatteita. Feministi ei ole mikään tietynlainen nainen tai mies. Olet feministi, jos kannatat ihmisten välistä tasa-arvoa. Se on ainoa vaatimus.

Edellä oleva on Roxane Gayn esseekokoelman Bad Feminist ydinajatus. Gayn mukaan on parempi olla niin sanotusti huono feministi kuin ei feministi ollenkaan. Huonolla feminismillä hän viittaa juuri feminismin epätäydellisyyteen ja siihen, että on ihan ok pitää tietyistä asioista tai olla tietynlainen, vaikkei niitä perinteisesti miellettäisi "oikeaan" feminismiin kuuluviksi. Mitään oikeaa feminismiä kun ei ole. Minusta tuntuu, että erityisesti feminismin vastustajilla on usein jokin outo käsitys siitä, millaista feminismi on ja mitä siihen kuuluu. Toki vaatimuksia tulee myös liikkeen sisältä, sillä, vielä kerran, feminismi on epätäydellisten ihmisen luoma epätäydellinen liike. Ehkä joillekin tulee mieleen sanasta feminismi vain 1960-luvulla alkunsa saanut radikaalifeminismi ja siihen yhdistetyt miesvihamieliset asenteet, vaikka se on aina ollut varsin marginaalinen feminismin muoto eikä lainkaan ongelmaton. Osaksi tähän liittyen feminismi koetaan myös uhaksi, erityisesti miessukupuolelle.

Gayn esseet käsittelevät monipuolisesti feminismiin olennaisesti liittyviä asioita, kuten sukupuolta, seksuaalisuutta ja rotua. Gay tarkastelee näitä asioita usein populaarikulttuurin ja erilaisten valtarakenteiden näkökulmasta. Kyytiä, mutta myös ymmärrystä saavat niin Girls, Piiat, Orange Is the New Black, Django Unchained, 12 Years a Slave, Twilight kuin Sweet Valley High. Tässä Gay on parhaimmillaan – kyvyssä kritisoida, mutta silti rakastaa. On ihan ok pitää jostakin kirjasta, tv-sarjasta, elokuvasta, näytelmästä, musiikista, mistä tahansa, mutta kuitenkin tiedostaa siinä esiintyvät ongelmat. Gay auttoi minua esimerkiksi näkemään, miten Django Unchained on problemaattinen elokuva. Se toistaa jälleen kerran samaa orjuustarinaa omien päämääriensä saavuttamiseksi. Se on valkoisen miehen ohjaama elokuva, jossa valkoinen mies niin tyypilliseen tapaan vapauttaa mustan orjan – orja ei pysty vapauttamaan itse itseään. En kuitenkaan aio lakata pitämästä Djangosta, vaikka nyt näen paremmin sen ongelmakohdat. Rakastan Tarantinoa, rakastan hänen elokuviaan. Näen Djangossa esitetyt asiat ennen kaikkea huumorin kautta, näen ne parodiana ja haluan nauraa myös vaikeille asioille. Eikä Gay tai kukaan muu voi tätä tietystikään kieltää. On kuitenkin yksi tärkeä asia, jossa olemme Gayn kanssa erilaisia: hän on musta, minä olen valkoinen. En voi ikinä täydellisesti ymmärtää, miltä Django tai mikä tahansa muu vastaava asia tuntuu ei-valkoisesta. Minusta olisi naurettavaa väittää, että tiedän, mistä Gay puhuu ja ymmärrän häntä (kun hän puhuu rodusta). Voin aina yrittää ymmärtää, mutta en tule koskaan ymmärtämään. En tule koskaan todella tietämään, miltä Gaysta tuntuu katsoa orjuutta valkoisen miehen näkökulmasta käsitteleviä elokuvia, aivan samoin kuin Gay ei tule koskaan todella tietämään, miltä tuntuu elää tietyn autosomisen sairauden kanssa. Vaikka emme pystyisi täysin ymmärtämään toistemme kokemuksia, meidän täytyy kuitenkin yrittää ymmärtää ja kunnioittaa niitä. Saatamme jopa oppia samalla jotain.

Useat Gayn käsittelemistä asioista ovat minulle jo entuudestaan tuttuja esimerkiksi sukupuolentutkimuksen opinnoistani, joten esseet eivät ehkä olleet ihan niin silmiä avaavia kuin kuvittelin niiden olevan. En tarkoita, etteivätkö ne silti olisi olleet mielenkiintoisia, mutta jäin kaipaamaan enemmän uusia ja oivaltavia ajatuksia sekä uudenlaisia lähestymistapoja. Lähtökohtaisesti minua kiinnosti eniten esseet, joissa Gay käsittelee rotua, sillä se on minulle vieraampi maaperä kuin sukupuoli ja seksuaalisuus. Intersektionaalisuus on asia, joka helposti yhä unohtuu feminismistä puhuttaessa, mutta joka kuitenkin kuuluu siihen ihan olennaisena osana. Käsittelin intersektionaalisuutta gradussani, mutta en rodun näkökulmasta, joten etenkin kokoelman loppupuolen rotua niin omakohtaisesti kuin populaarikulttuurin näkökulmasta käsittelevät esseet olivat sen parasta antia. On silti harmi, ettei Gay juurikaan käsittele esseissään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä, vaikka hän on itse biseksuaali, vaan asioita käsitellään pitkälti heteronormatiivisuuden kautta.

Ehkä siksi, että olen vasta irtautunut akateemisesta maailmasta, jäin kaipaamaan Gayn teksteiltä analyyttisempaa otetta. Herranjumala, eihän siitä ole vasta kuin pari kuukautta, kun vielä kirjoitin graduakin! En vielä osaa katsoa tekstejä muuten kuin gradulasit silmillä. En missään nimessä tarkoita sitä, etteikö Gay saisi kirjoittaa yleistajuisesti ja niin sanottua helppoa tekstiä. Vihaan nimittäin myös akateemista jargonia, jota vaikkapa Judith Butler harrastaa (hänkin on vähän huono feministi). Tarkoitan sitä, ettei Gay aina vie ajatuksiaan loppuun asti ja hänen argumentointinsa on välillä laiskaa. Joskus hän olettaa lukijan tietävän, mistä hän puhuu, vaikka eihän lukija välttämättä tiedä. Joidenkin esseiden jälkeen minulle jäi sellainen olo, etten ollut ihan varma, mitä Gay halusi tekstillään oikein sanoa. Joidenkin tekstien mukanaoloa en taas laisinkaan ymmärtänyt, vaikka toisaalta erilaisuus myös virkisti. Nillitän vähän myös suomennoksesta, sillä se oli paikoitellen kömpelöä.

Joskus Gayn teksti on myös ristiriitaista. Esimerkiksi esseessä "Kohti katarsista: kuinka lihoa oikein (tai väärin) sekä Diana Spechlerin skinny" Gay kyseenalaistaa Diana Spechlerin kirjan Skinny päähenkilön viidentoista kilon ylipainon, sillä

"Graytä oli vaikea ottaa vakavasti, koska hän ei selvästikään ollut oikeasti ylipainoinen. Keho on henkilökohtaista aluetta ja jokaisen ihmisen painokamppailut pitää ottaa tosissaan, mutta on olemassa ylipainoa ja ylipainoa. Jos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, on vaikea ottaa ensimmäistä vakavasti, oli se sitten oikein tai väärin. -- Kirjassa on kaksi merkittävää heikkoutta, ja se, että viidestätoista liikakilosta puhutaan kuin se olisi sama asia kuin sataviisikymmentä liikakiloa, on toinen niistä."

Näen Gayn argumentoinnin tässä ongelmallisena, koska on aika pelottavaa väittää, että toisten lihominen on oikeaa ja toisten väärää (ja laittaa se vieläpä esseen otsikkoon), vaikka toki sataviisikymmentä kiloa on enemmän kuin viisitoista. Syömishäiriöisen, joka Skinnyn päähenkilökin on, maailmassa viisitoista kiloa on kuitenkin paljon. Mutta toisaalta Gayn kyseenalaistus on inhimillistä. Asia on hänelle henkilökohtaisella tasolla tärkeä ja koskettaa häntä, sillä hän on itse ollut nuoresta asti hyvin ylipainoinen. Hänen näkökulmastaan viisitoista kiloa on vähän. Kun Gay käsittelee esseissään hänelle henkilökohtaisesti jotain hyvin tärkeää, ristiriitaisuuksilta ei aina vältytä, mikä on ymmärrettävää. On silti tökeröä vähätellä toisten kokemuksia. Ristiriitaisuuksia on toki vaikea välttää enkä sano, että ne olisivat jotenkin heikentäneet kirjaa, vaan pikemminkin ne tekivät siitä kiinnostavamman ja rosoisemman.

Bad Feminist ei ole täydellinen kirja. Mutta täydellinen ei ole feminismikään eivätkä ihmiset siinä. Se on kuitenkin kirja, jota on helppo suositella kenelle tahansa, sillä se herättää takuulla ajatuksia. Etenkin jos feminismi on vielä hieman vieras käsite, on Gayn kirja varsin hyvä esitys siitä, mitä postmoderni feminismi pitää sisällään.


2. Kirjablogissa kehuttu kirja / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Roxane Gay: Bad Feminist
(Bad Feminist, 2014)
Suom. Koko Hubara & Anu Partanen
Like 2017, 331 s.

9 kommenttia :

  1. En tainnut ihan ymmärtää kritiikkiäsi mitä tulee tuohon, mitä Gay sanoo ylipainosta. Tuossa sitaatissahan hän nimenomaan toteaa, että olipa asia (sitten oikein tai väärin niin hänen on vaikea ottaa tuota pienempää ylipainoa vakavasti eli Gay myöntää tuossa, että hänen kohdallaan asia on näin ja kuten toteat myöhemmin on ymmärrettävää, miksi hän kokee (tai paremmin: miksi luulemme hänen kokevan) asian näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Gay ei pysty ottamaan viidentoista kilon ylipainoa vakavasti, koska painoon liittyvät asiat ovat hänelle henkilökohtaisia. Tai ainakin tällaisen kuvan hänen tekstistään saa. Hän myöntää sen avoimesti ja se on inhimillistä ja kunnioitan sitä. Kritiikkini nousee lähinnä sävystä, siitä miten hän sitaatissa kirjoittaa aiheesta. Ensin hän sanoo, että keho on henkilökohtaista aluetta ja kaikkien painokamppailut tulee ottaa tosissaan. Ok, hyvä. Sitten tulee kuitenkin mutta kun on ylipainoa ja ylipainoa ja viidentoista kilon vertaaminen sataanviiteenkymmeneen kiloon on kirjan heikkous. Minulle tulee sellainen kuva, että toisten ihmisten lihominen on hänen mielestään jotenkin vääränlaista ja toisten oikeaa (ks. myös esseen otsikko). Mutta mikä on oikeaa ja väärää lihomista? Mutta nämä voivat olla vain minun fiiliksiäni.

      Enkä minä tiedä, oliko tämä edes mitään kritiikkiä, sillä kuitenkin ymmärrän, miksi Gay näin ajattelee, vaikkei se ole minusta fiksua ajattelua. Minäkin sorrun samanlaiseen asioissa kuin asioissa. Ja siksi juuri tykkäsin tästä kirjasta, koska Gay ei anna itsestään mitään täydellistä ja kaikkitietävää feministijumalattaren kuvaa, koska ei hän sitä ole.

      Poista
  2. Hei Laura, minulla oli ihan sama kokemus kuin sinulla lukiessani Gayn kritiikkiä Tarantinon Django Unchained-elokuvasta. Minäkin olen Tarantino-fani! Aion muuten katsoa tuon Piiat-elokuvan jossain vaiheessa uudestaan ja yrittää ymmärtää ei-valkoisen näkökulmasta, vaikka en voi koskaan todella ymmärtää, kuten toteat.
    Gayn tekstin helppotajuisuus ja lähestyttävyys on juuri tärkeää, koska minäkin olen tottunut feminismin akateemisiin löpinöihin, jotka eivät aina avaudu. Seuraavaksi aion perehtyä intersektionaalisuuteen (akateemiseen), jota aion hyödyntää todennäköisesti väikkärini analyysissa. Saa vinkata tutkimuskirjallisuutta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen sekä lukenut että katsonut Piiat ja silloin tykkäsin molemmista. Nyt sen lukisi ja katsoisi varmaan vähän eri silmin.

      Kääk, en tiedä, osaanko vinkata mitään sellaista tutkimuskirjallisuutta, jota et jo tuntisi! Enkä enää muista kaikkea, mitä en lopulta gradussani käyttänyt, koska luin sitä paljon. Intersektionaalisuuden määritelmänkin taisin lainata Käsikirjasta sukupuoleen, koska se oli siinä selkeästi ilmaistu :) Intersektionaalisuus oli tutkimuksessani tavallaan sellainen koko ajan taustalla kulkeva punainen lanka, johon perehdyin erityisesti oppilaiden sosiaalisen taustan ja iän näkökulmasta graduni viimeisessä luvussa. Ja koska kyseisiä asioita oli vaikea tutkia lähteistöni perusteella, tein paljon mahdollisia päätelmiä enkä pystynyt kovin paljoa nojaamaan tutkimuskirjallisuuteen. Jouduin siis poimimaan asioita vähän sieltä sun täältä ja hyödynsin lähinnä koulutuksen/lapsuuden/nuorison historiaan liittyviä teoksia. Nimistä tulee yhtäkkiä ainakin mieleen Kaarninen, Tuomaala ja Tähtinen. Tarja Tolosella taisi olla Yhteiskuntaluokka ja sukupuoli tms. niminen kirja, jossa oli myös pari kiinnostavaa artikkelia.

      Hyödynsin muuten gradussani myös erästä sinunkin artikkeliasi. Piti nyt ihan kaivaa esiin: Koulukiusaaminen tyttöjen koululaisromaaneissa (Kasvatus & Aika). Kiitos siitä! :)

      Poista
    2. Kiitos Laura vinkeistä ja onnea vielä gradun valmistumisesta! Vaikuttaa tosi kiinnostavalta. :)

      Poista
  3. Ihan supermielenkiintoinen postaus! Odottelen Gaun kirjaa kirjastosta, olen varausjonossa seuraava eli ainoa, mutta kirja on lainassa jollain. Minulta on Piiat lukematta ja haluan lukea ensin tämän Gayn kirjan ennen kuin luen sen, sillä haluan testata miten koen ja tulkitsen kirjaa, kun siitä on osoitettu joitakin kohtia (ei siis ole mitään hajua, millä tavoin Gay käsittelee tuota Piiat-kirjaa, mutta olen ymmärtänyt, että moni kirjan lukenut näkee tai osaa tarkastella sitä eri tavalla).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mielenkiintoinen oli kirjakin :) Herätti niin paljon ajatuksia, ettei kaikkea edes pysty käsittelemään yhdessä postauksessa. Minäkin ihan odotan, että pääset lukemaan Piiat Gayn essee(t) mielessäsi! Kerrothan sitten, miten kävi!

      Poista
  4. Minulla on tämä nyt lainassa - toivottavasti ehdin lukea - mutta vähän pelkään, saanko minäkään tästä kovin paljon uutta irti. Katsotaan! Kiinnostava postaus sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gayn esseitä on ainakin miellyttävä lukea, vaikkei niissä nyt mitään kovin uutta olisikaan :) Toivotaan, että ehdit!

      Poista