12.6.2017

Juan Tomás Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa


Kyse on sellaisesta, mitä tapahtuu minun saarellani, vähän päiväntasaajan alapuolella. Jos olisin opiskellut maantiedettä, kertoisin teille tarkat pituus- ja leveyspiirit, joiden avulla voisitte löytää saaren kartalta, tai neuvoisin teille jonkun muun, nykyaikaisemman tavan jolla asioita etsitään. En voi jättää kertomatta, että saari on afrikkalainen ja sen asukkaat mustia, joka ikinen heistä. Ja että saari on niin kaukana Atlantin valtamerellä että on kuin meri olisi sen nielaissut. Mutta niin vain sameasta merestä pilkottaa vähän maata, ja sillä asuvat ne mustat, jotka juuri mainitsin.

Päiväntasaajan Guinean rannikon edustalla Atlantin valtameressä on pieni Annobónin saari, jota asuttavat lähinnä naiset ja lapset, sillä miehet ovat lähteneet laivoilla. Saaren asukkaiden elo on vaatimatonta ja kurjaa, pulaa on aina lamppuöljystä saippuaan. Vaikka länsimaalaiset ovat yrittäneet valloittaa saarta kristinuskollaan, perinteet ja taikausko elävät yhä vahvasti. Kirjan kertoja muistelee lapsuuttaan saarella. Hän kertoo monista äideistään, merkillisestä isoisästään, koulunkäynnistään ja saarta kerran vainonneesta suuresta epäonnnesta, jolloin suuri tulipalo tuhosi viljelykset ja koleraepidemia niitti väkeä. Syitä onnettomuuksille haetaan niin naispaholaisista kuin tyytymättömistä merten kuninkaista.

Juan Tomás Ávila Laurelin Yössä vuori roihuaa on turkulaisen Fabriikki Kustannuksen tämän vuoden ensimmäinen kirja. Fabriikki Kustannus julkaisee vuosittain suomeksi neljä tarkkaan valittua kirjaa maailmalta. Vaikken ollut lukenut ennen tätä kirjaa yhtäkään Fabriikin kirjaa (niitä onkin julkaistu vasta neljä), tilasin vuosikerran itselleni joululahjaksi, niin paljon uskon tähän pieneen kustantamoon ja heidän makuunsa.

Fabriikki Kustannuksen tämän vuoden teemana on kokeellinen kerronta – jännittävää! Mutta ei kannata säikähtää, sillä ainakaan Yössä vuori roihuaa ei ole vaikea, mutta erilainen kerrontatyyli vaatii totuttelemista. Teoksen kertojaääni on varsin jutusteleva. Kertoja toistelee asioita, kertoo samaa juttua useaankin eri kertaan, ei aina muista mihin on jäänyt. Teos ammentaakin suullisen tarinankerronnan perinteestä. Minusta kertojaääni tuntui uudelta ja virkistävältä, mutta välillä myös todella rasittavalta, enkä siksi kyennyt lukemaan kirjaa kovinkaan pitkään kerrallaan, vaan välillä oli luettava jotain muuta. Kerronta on siis haasteellista, mutta samalla kiinnostavaa.

Kertoja muistelee kirjassa lapsuuttaan. Vaikka kertoja jo aikuisena ihmisenä tietää asioista enemmän kuin lapsena, hän esittää saarella tapahtuneet asiat siten kuin hän ne lapsena koki. Lapsen silmissä tapahtumat näyttävät vähän mystisiltä, eivät niin selkeiltä. Kertoja ei kuitenkaan selittele niitä jälkikäteen, mikä on hyvä ratkaisu. Hän antaa muistojen olla sellaisia miltä ne silloin lapsena tuntuivat. Monet asioista jäävätkin avoimiksi, mutta olen tyytyväinen, ettei kertoja paljasta kaikkea. Ehkei meidän tarvitsekaan tietää kaikkea.

Annobónin saarta kuvataan teoksessa varsin hienovaraisesti. Vaikka saarella tapahtuu kamalia asioita, elämä on kovaa ja eristäytynyttä, on kerronnassa silti myös jotain epämääräisen lohdullista. Ehkä se on ne lapsuusmuistot tai sitten kunnioitetun isoisän puhumattomuus tai saaren yhteisöllisyys, niin hyvässä kuin pahassa. Ávila Laurel on kotoisin Annobónin saarelta ja sen aistii heti – uskoisin, että tarinassa on paljon häntä itseään.

Yössä vuori roihuaa oli minulle virkistävä kokemus muutenkin kuin vain erilaisen kertojaäänen vuoksi. Olen liiaksi keskittynyt länsimaalaiseen, valkoiseen kirjallisuuteen. Viime vuosina olen tehnyt yksittäisiä hyppyjä Itä-Aasiaan ja kokenut jo nekin piristäviksi poikkeuksiksi. Nyt haluaisin lukea enemmän afrikkalaista ja eteläamerikkalaista kirjallisuutta, joiden koen itselleni todella harmillisen vieraiksi. Yössä vuori roihuaa olikin sitten juuri sellainen elämys, jota olen ilmiselvästi kaivannut. Oli ihanaa sukeltaa täysin vieraaseen maailmankolkkaan ja kulttuuriin.


40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Juan Tomás Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa
(Arde el monte de noche, 2008)
Suom. Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2017, 213 s.

2 kommenttia :

  1. Hyppy tuntemattomaan tekee hyvää mielelle, olen todennut viimeisen vuoden aikana. Lukiessa tulee selvitettyä laajemminkin ko. maan taustoja ja uusi on aina innostavaa.

    Ávila Laurel kirjoittaa rauhallistempoista, toistopitoista ja mielikuvitusta ruokkivaa, tekstiä, joka loi itselle tunteen kuin muinoin Iso-Winkkarilla Oulangalla meloessa. Kiintoisa ja ehdottoman erilainen tuttavuus, josta kiitokset myös Fabriikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! Olen pyörinyt ihan liian kauan pitkälti vain omissa ympyröissäni kaunokirjallisuuden osalta, joten oli ihan mahtavaa lähteä täysin tuntemattomille vesille. Onneksi Fabriikin kanssa tätä pääsee harrastamaan useamminkin.

      Poista