25.6.2017

Helmet-lukuhaasteen puolivälin pohdintaa


Minun oli tänään tarkoitus kirjoittaa juttu lukumaratonilla lukemastani Paper Girlsistä, mutta koska pieni kesäflunssa (joka toivottavasti pysyykin pienenä) iski eilen alkaneen kurkkukivun muodossa, ajattelin kirjoittaa jostain ei niin paljon aivoja vaativasta eli miten tämänvuotinen Helmet-lukuhaaste on kohdallani sujunut. Kuten haasteen aloittamiseen liittyvässä postauksessani kerroin, aion ottaa lukuhaasteen rennosti eikä minua haittaa, vaikken saisi sitä kokonaan suoritetuksi vuoden loppuun mennessä. Haaste onkin sujunut tähän asti mukavan rennosti. En ole vielä kertaakaan lukenut mitään kirjaa nimenomaan haastetta varten, vaan suurin osa tänä vuonna lukemistani kirjoista on vain sopinut hyvin yhteen tiettyjen haastekohtien kanssa ja olen voinut ottaa ne mukaan lukuhaasteeseen. Jotkut haasteen kohdat tulevat taas vaatimaan suunnittelua, jos haluan ne täyttää. Luultavasti ainakin yritän löytää ja lukea niihin sopivat kirjat, mutta jos ei huvita, en pakota itseäni.

Vuosi on suunnilleen puolivälissä ja niin on Helmet-lukuhaasteenikin. Olen lukenut siihen nyt 27 kirjaa (haaste sisältää 50 kohtaa). Aikataulullisesti on siis yhä hyvinkin mahdollista saada haaste suoritetuksi. Seuraavassa on lista kaikista niistä haastekohdista, jotka olen täyttänyt. Osan kohdalla kommentoin hieman tarkemmin, miksi kirja mielestäni sopii hyvin kyseiseen kohtaan. Toivottavasti saatte tästä vinkkejä omien haasteidenne suorittamiseen, mikäli mietitte, mitä kirjoja voisitte kyseisiin kohtiin lukea.

Helmet-lukuhaasteen suoritetut kohdat:

4. Kirja lisää hyvinvointiasi
Miranda July: Uimakoulu, 23.6.2017
x Jokainen lukemani kirja lisää hyvinvointiani, mutta Uimakoulussa ekstraa toi vielä se, että nauroin sitä lukiessani.

5. Kirjassa liikutaan luonnossa
Jarkko Volanen: Hiekankantajat, 10.3.2017

6. Kirjassa on monta kertojaa
Anneli Kanto: Lahtarit, 22.2.2017

8. Suomen historiasta kertova kirja
Petri Tamminen: Suomen historia, 8.2.2017

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
Bill Willingham: Fables 5 : The Mean Seasons, 26.3.2017
x Inspiraationa sadut ja useat saduista tehdyt taideteokset.

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
Ervo Vesterinen: Naisen ruumiin historia, 1.4.2017
x Vesterinen on lääketieteen ja kirurgian tohtori. En muuten suosittele tätä kirjaa tähän enkä mihinkään muuhunkaan haasteen kohtaan.

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
Heidi Köngäs: Hertta, 22.1.2017
x Kirja kertoo Hertta Kuusisesta.

14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
Tuuve Aro: Lihanleikkaaja, 9.4.2017

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
x Kirja kertoo suomalaissotilaiden mielenterveydestä.

22. Kuvitettu kirja

23. Käännöskirja
Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan, 14.3.2017

24. Kirjassa selvitetään rikos
Paula Hawkins: Into the Water, 28.5.2017

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta, 19.5.2017

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
George Saunders: Sotapuiston perikato, 18.1.2017
x Ja tuo kirja on Joulukuun kymmenes.

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
Jenni Fagan: The Sunlight Pilgrims, 4.2.2017
x Kirja sijoittuu vuoteen 2020, joka ei toivoakseni tule oikeasti olemaan samanlainen kuin kirjassa.

35. Kirjan nimessä on erisnimi
Elizabeth Strout: My Name Is Lucy Barton, 15.1.2017

36. Elämäkerta tai muistelmateos

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Margaret Atwood: Angel Catbird #1, 2.2.2017

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
Juan Tomás Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa, 12.6.2017
x Kirjailija on kotoisin Päiväntasaajan Guineasta.

41. Kirjan kannessa on eläin
Leena Krohn: Unelmakuolema, 20.3.2017

42. Esikoisteos
Jung Yun: Shelter, 19.4.2017

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Jonathan Case: The New Deal, 24.6.2017

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
Emma Donoghue: The Wonder, 27.1.2017

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
Katja Kallio: Yön kantaja, 3.5.2017
x Yön kantaja kertoo oikeasti eläneestä Amanda Fredrika Aaltosesta.

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
Katherine Mansfield: Kanarialintu, 4.6.2017
x Mansfield oli kotoisin Uudesta-Seelannista, vaikka asuikin aikuiselämänsä Euroopassa.

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
Katja Kettu, Meeri Koutaniemi & Maria Seppälä: Fintiaanien mailla, 17.2.2016

49. Vuoden 2017 uutuuskirja
Hanna Hauru: Jääkansi, 1.3.2017

Tässä siis kaikki tähän mennessä lukemani haasteeseen sopivat kirjat, jotka ovat sopineet haasteen eri kohtiin aika hyvin. Vielä on kuitenkin 23 kohtaa jäljellä ja osa niistä on aika vaikeita.

Helmet-lukuhaasteen toistaiseksi täyttämättömät kohdat:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
x Tähän löytyy varmasti jokin kirja, jonka lukemista ei tarvitse edes suunnitella, mutta luetuista ei ole vielä tullut vastaan erityisen kaunista kirjan nimeä.

2. Kirjablogissa kehuttu kirja
x Myös helppo kohta. Tähän minulla onkin jo tulossa yksi kirja.

3. Suomalainen klassikkokirja
x Sinällään helppo kohta, sillä valinnanvaraa löytyy. Toisaalta luen huonosti suomalaisia klassikoita, joten tarvitsen vähän persuuksille potkimista, jotta saan kohdan täytettyä.

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
x Vaikeahko. Ehkä luen jonkin Elena Ferranten ennen Napoli-sarjaa julkaistun kirjan.

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
x Helppo. Hyllyssäni on monia kauniskantisia kirjoja, kunhan vain lukisin ne.

13. Kirja "kertoo sinusta"
x Tämä on haasteen vaikeimpia kohtia. Minulla periaatteessa on mielessä eräs tähän sopiva kirja, mutta en tiedä, haluanko sijoittaa sitä tähän kohtaan, sillä se on aika henkilökohtainen asia. Mutta eihän sitä tarvitse toisaalta selittää. No, luen tähän joko sen tai sitten toivon, että jokin muu kirja paljastuu sellaiseksi, joka kertoo minusta.

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
x Tämä on ollut myös yllättävän haastava kohta. En halua sijoittaa tähän sellaista kirjaa, jossa vain ohimennen mainitaan jokin harrastus, vaan harrastuksen pitäisi olla siinä vähän suuremmassa roolissa. Harmi, etten lue mitään harrastekirjoja.

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
x Helppo, näitä on paljon.

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
x Helppo, sillä tiedän, mikä kirja tähän on tulossa.

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
x En muista, olenko lukenut tänä vuonna vielä yhtäkään tällaista kirjaa eikä mieleenikään tule nyt mitään sopivaa. Uskoisin kuitenkin tällaisen löytyvän ihan omasta hyllystä.

19. Yhdenpäivänromaani
x Vaikea kohta, näitä ei varmaan ole aivan hirveästi enkä ole itse keksinyt vielä yhtäkään.

21. Sankaritarina
x Vaikeahko kohta myös. Tuskin luen tähän mitään supersankarisarjakuvaa, joten kelpuutan tähän mielihyvin jonkun arjen sankarin.

26. Sukutarina
x Ah, rakastan sukutarinoita, mutta en nyt keksi, mitä haluaisin tähän lukea.

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
x Vaikea! Mieleeni tulee vain Teuvo Pakkala ja Kauko Röyhkä, joiden kummankaan teoksia en ole lukenut, mutta ensimmäistä voisin harkita. Jälkimmäistä en.

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
x Minulla ei ole mitään erikoisia taitoja (en osaa laulaa, soittaa mitään instrumenttia, piirtää, en ole taitava missään urheilulajeissa, olen surkea kokki, minulla ei ole mitään yliluonnollisia kykyjä ja niin edelleen), joten tähän voisi kuvitella löytyvän helposti jokin kirja, mutta ei ole tullut vielä vastaan. Kuten kohdassa 15., haluaisin, että päähenkilön taito olisi suht isossa roolissa kirjassa.

30. Kirjan nimessä on tunne
x Helpohko, ei ole vain tullut vielä vastaan.

31. Fantasiakirja
x Helppo, tähän on useampikin tulossa tyrkylle.

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
x Helppo, jos luen sellaisen kirjan, josta on tehty elokuva tai näytelmä. Ja niin varmaan päädyn tekemäänkin.

33. Kirja kertoo Intiasta
x Tämä on minulle yllättävän vaikea kohta, sillä en koskaan lue mitään Intiasta kertovaa. En myöskään haluaisi lukea tähän mitään oikein perinteistä intialaista romaania. Olen suunnitellut tähän Salman Rushdien Keskiyön lapsia, joka on kyllä melko järkäle, mutta en keksi muutakaan.

38. Kirjassa mennään naimisiin
x Tässä kohdassa minulle riittää, että kirjassa jotkut vain menevät naimisiin, sen ei tarvitse liittyä kirjan pääjuoneen sen kummemmin.

39. Ikääntymisestä kertova kirja
x Tämäkin on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Kelpuutan tähän kyllä helposti sellaisenkin kirjan, jossa seurataan jonkun henkilön elämää lapsesta/nuoresta/aikuisesta vanhukseksi, vaikkei se erityisemmin kommentoisi ikääntymistä.

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
x Helppo kohta täyttää.

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
x Tämäkin on helppo, sillä kelpuutan sellaisenkin kirjan, jonka poimin mukaani kirjaston henkilökunnan rakentamista teemapöydistä ja vastaavista.

Jäljellä olevista kohdista ehkä noin puolet on suhteellisen helposti täytettäviä kohtia ja toiset puolet sitten melko haastavia. Olisi kiva saada teiltä vinkkejä etenkin noihin haastavimpiin kohtiin! Oletteko lukeneet niihin jo jonkin sopivan kirjan? Haastavimmiksi kutsuisin siis kohtia 15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen, 19. Yhdenpäivänromaani, 21. Sankaritarina, 27. Kotipaikkakuntaasi (Oulu) liittyvä kirja, 29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia, 33. Kirja kertoo Intiasta, 38. Kirjassa mennään naimisiin ja 39. Ikääntymisestä kertova kirja.

Miten teidän Helmet-lukuhaasteenne ovat sujuneet ja ovatko jotkut haasteen kohdat ennättäneet jo tuottaa päänvaivaa?

24.6.2017

Jonathan Case: The New Deal


Jonathan Casen sarjakuva The New Deal on ollut minulla lainassa jo pitkään. Muistaakseni varasin sen jo yli vuosi sitten kirjastosta, kun se oli vasta hankinnassa, ja hankintakin venyi melkein vuoden mittaiseksi. Kun sain sarjakuvan lopulta käsiini, en sitten lukenutkaan sitä vasta kuin viime viikonlopun lukumaratonilla. Tyypillistä. Mutta sarjis oli mitä mainioin lukumaratonille – nopeatempoinen, vauhdikas ja mukavaa luettavaa.

The New Deal kertoo 1930-luvun lama-ajan New Yorkista, mikä ei paina ikonisen Waldorf Astoria -hotellin asiakaskunnan mieliä. Hotellissa työskentelevien ihmisten taskuissa se kuitenkin tuntuu. Kun salaperäinen Nina Booth saapuu hotelliin laukkuineen ja lintuhäkkeineen, hotellissa kantajana ja palvelijana työskentelevät Frank ja Theresa joutuvat keskelle outoja varkauksia, jotka he haluavat selvittää.


The New Deal ei ole juonellisesti mitenkään erikoinen sarjakuva. Loppuratkaisu on tosin sellainen, jota en osannut odottaa ja se yllätti nimenomaan positiivisesti, vaikka tulikin aika nopeasti. Muuten tapahtumat eivät ole kovinkaan yllättäviä, vaan melkeinpä ennalta-arvattavia. Tapahtumat myös etenevät nopeasti, mikä oli toisaalta ihan kiva asia etenkin lukumaratonilla, mutta toisaalta en olisi pahastunut, vaikka tarina olisi ollut muutaman sivun pidempikin. Pidin suuresti etenkin siitä, miten sarjakuva käsitteli luokka- ja rotukysymyksiä, vaikkei niissä päästykään kovin syvälliseen analyysiin. Hotellin palvelijoiden ja asukkaiden välinen hierarkia on kuvattu tarinassa kiinnostavasti.

Casen piirustusjälki on kaunista katseltavaa. Minua ei haitannut, vaikka sarjakuva on kauttaaltaan mustan, valkoisen ja sinisen sävyinen, se pikemminkin tekee siihen vanhan ajan tuntua, mutta en voi lakata miettimästä, miten hienosti kannen herkulliset värit olisivat myös sopineet siihen. Pääasia kuitenkin, että piirustusjälki on miellyttävää ja sillä on tavoitettu hyvin 1930-luvun hotellimiljöö.

En muuten tiedä, onko tälle tulossa jatkoa vai ei. Samojen päähenkilöiden elämä kiinnostaisi kyllä minua vielä, joten toivotaan parasta.

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Jonathan Case: The New Deal
Dark Horse 2015, 107 s.

23.6.2017

Miranda July: Uimakoulu


Miranda Julyn Uimakoulu kiinnittää huomion pirteällä kannellaan. Samanlainen mielikuva minulla on myös Miranda Julysta. Hän vaikuttaa varsin persoonalliselta tyypiltä, sellaiselta 'quirkylta', vähän hupsulta, mutta hyvällä tavalla, tiedättehän. Kirjailijuuden lisäksi July on elokuvantekijä, muusikko ja mediataiteilija. Rakastan hänen elokuvaansa The Future (2011), vaikka itkinkin silmät päästäni sitä katsoessani. Elokuvan traileri on vieläkin ihan liikaa.

Julyn novellit tuntuvat myös ilmentävän hänen persoonaansa. Tai enhän minä tiedä, ilmentävätkö ne, mutta ainakin uskon niin. Uimakoulu on niitä harvoja lukemiani kirjoja, joista heti tunnistaa kirjailijan. Sen novellit ovat vähän vinksahtaneita, niissä tapahtuu outoja, hassuja ja joskus vähän karmiviakin asioita. Novellien päähenkilöt taas ovat usein aika erikoisia, läheisyyttä kaipaavia ja oikukkaita ihmisiä. Meillä kaikilla on outoja tapoja ja haluja, mutta Uimakoulussa ihmisten käytös on kuin potenssiin kymmenen.

Uimakoulu sisältää yhteensä kuusitoista novellia, jotka ovat keskenään varsin samankaltaisia, mutta myös epätasaisia. Muutaman ensimmäisen novellin jälkeen huomasin harmikseni, että niiden kertojaäänet ovat hyvin samanlaiset. Aloin miettiä, onko Uimakoulun novellien kertojat yhtä kuin kirjailija? Eikö heillä ole omaa ääntään, ovatko he kaikki kirjailijan ääntä? Liikaa ja samanlaisena toistuessaan persoonallisuus voi olla myös tylsää. Vaikka luin kokoelmaa hitaasti (lähinnä töissä lounastauoilla ja silloin tällöin kotona novellin tai kaksi kerrallaan), kertojaäänet sekoittuivat silti päässäni yhdeksi ja samaksi. Kokoelma on myös siinä mielessä epätasainen, etteivät kaikki novellit oikein jää mieleen. Näinhän se useimpien novellikokoelmien kohdalla onkin, mutta Uimakoulun kuudestatoista novellista muistan hyvin vain muutaman.

Suosikkinovellejani olivat etenkin kokoelman alkupään novellit Yhteinen piha, Uimakoulu ja Majesteetti, ehkä siksi, etten vielä kokoelman alussa tuskaillut novellista toiseen samanlaisen kertojaäänen kanssa. Ne myös onnistuivat aidosti naurattamaan minua. Yhteisessä pihassa naisella on jonkinlainen pakkomielle naapurissa asuvaan pariskuntaan. Uimakoulun päähenkilö puolestaan pitää uimakoulua uimataidottomille vanhuksille, mutta koska paikkakunnalla ei ole uimahallia tai minkäänlaista allasta tai lampea, jossa uida, he laittavat kasvonsa vesimaljoihin ja tekevät uimaliikkeitä lattialla. Majesteetissa päähenkilö on kiinnostunut Englannin prinssi Williamista ja suunnittelee, miten hänet kohtaisi.

Minulla on hyllyssä Julyn romaani Avokämmen, mutta en taida lukea sitä ihan heti. En tiedä, mutta otaksun sen muistuttavan paljon hänen novellejaan, niiden samanlaisia kertojaääniä, ja yliannoksen vaara on ilmeinen. Mutta seuraavan kerran kun haluan jotain todella hupsua, luen sen.


4. Kirja lisää hyvinvointiasi / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Miranda July: Uimakoulu
(No One Belongs Here More Than You, 2007)
Suom. Hilkka Pekkanen
Siltala 2017, 218 s.

21.6.2017

International Dublin Literary Award 2017: voittaja

Marraskuussa julkistettu Dublin Litin huimat 147 pitkälistalaista kutistui vain kymmenen ehdokasta sisältäväksi lyhytlistaksi viime huhtikuussa. Ja nyt jäljellä on enää voittaja. Dublin Lit on kyllä seuraamistani kirjallisuuspalkinnoista hurjin, mutta myös erilaisin, sillä pitkälistalle pääsevät kirjat valitsevat kirjastot eri puolilta maailmaa. Lyhytlistan ja voittajan päättää kuitenkin tuomaristo.

Tänä vuonna voiton vei...


José Eduardo Agualusa: A General Theory of Oblivion
Portugalista kääntänyt Daniel Hahn

Romaanissa Angolan historia avautuu asuntoonsa 30 vuodeksi linnottautuvan naisen kautta.

Voittaja ei ollut yllätys, vaan pikemminkin päinvastoin, arvelinkin Agualusan teoksen olevan vahvoilla. Dublin Litin palkintosumma 100 000 euroa on rahallisesti suurin englanninkieliselle kirjalle annettava palkintosumma. Koska voittaja on käännöskirja, saa Agualusa voittosummasta 75 000 euroa ja kääntäjä Hahn 25 000 euroa.

Voittajan valinnasta voit lukea lisää täältä. Onko Agualusa teille entuudestaan tuttu kirjailija?

19.6.2017

The Walter Scott Prize for Historical Fiction 2017: voittaja


Historialliselle romaanille annettavan Walter Scott -palkinnon voittaja on julkistettu. Maaliskuinen lyhytlista oli kiinnostava, vaikkei kaikki pitkälistan suosikkini päässeetkään mukaan. Omat suosikkini lyhytlistalta olivat Hannah Kentin The Good People ja Rose Tremainin The Gustav Sonata.

Mutta vuoden 2017 Walter Scott -palkinnon sai...


Sebastian Barry: Days Without End

Romaani 1800-luvun intiaanisodista ja sisällissodasta Yhdysvalloissa. Nuori Thomas McNulty värväytyy Yhdysvaltain armeijaan ja rakastuu taistelutoveriinsa Johniin. Yhdessä he kokevat sodan kauhut ja tutustuvat nuoreen intiaanityttö Winonaan.

Itse asiassa Barry voitti vasta vuonna 2010 perustetun Walter Scott -palkinnon jo toistamiseen. Edellisen kerran voitto tuli vuonna 2012 romaanilla On Canaan's Side (joka vaikuttaa muuten todella kiinnostavalta). Days Without End voitti myös viime vuoden Costa Book of the Year -palkinnon. En alkuun ollut juurikaan kiinnostunut kirjasta, mutta kun sitten aloin kuulla siitä paljon kehuja, aloinkin harkita sen lukemista. Joten jos kirja tulee sopivasti jossain vastaan, luultavasti luen sen.

Oletteko lukeneet voittajateosta tai muita Barryn kirjoja?

18.6.2017

Kesälukumaraton 17.6.2017 – loppuyhteenveto


Ensimmäinen lukumaratonini on nyt ohi ja on aika heti tuoreeltaan käydä läpi, miten maraton lopulta sujui. Ensinnäkin lukumaraton oli varsin antoisa. Pelkäsin lukukrapulaa, kuivia silmiä ja kiirettä, mutta onneksi vältin ne. En lähtenyt lukemaan sillä ajatuksella, että haluan lukea mahdollisimman monta sivua. Ei siinäkään lukutavassa mitään vikaa ole, mutta minulle se ei sopinut ainakaan tällä kertaa.

Keskittymiseni kirjoihin on ollut viime viikkoina vähän hukassa. En tiedä, johtuuko se töistä, muista asioista, joita tekisi ennemmin mieli tehdä, vai yleisesti vähän rauhattomasta olotilasta. Halusin tällä lukumaratonilla tuoda keskittymiskykyni takaisin, ainakin lukumaratonin ajaksi. Halusin, että keskittyisin vain siihen kirjaan, siihen lukuhetkeen. Mielestäni onnistuin siinä osittain. Aloitin maratonin eilen lauantaina klo 15. Olin tehnyt kaikki päivän pakolliset asiat ennen aloitusta, joten minulla oli loppupäivä aikaa vain lukea. Löysin keskittymiskykyni ja pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan, joten lukeminen sujui erinomaisesti. Oli kiva seurata myös muiden maratoneja ja päivittää blogin lisäksi Twitteriä (@lukuisa) ja Instagramia (@laurajohannak).


Tämä päivä olikin tähän tahmeampi enkä oikein löytänyt keskittymiskykyäni, en ainakaan samaan tapaan kuin eilen. Uskoisin yhtenä merkittävänä syynä olleen monet pienet katkokset, jotka häiritsivät keskittymistäni. Kävin esimerkiksi kaupassa, saimme hetkeksi vieraan luoksemme ja aloimme poikaystäväni kanssa laittamaan ruokaa. Vaikka lukeminen oli paljon pätkittäisempää, oli se kuitenkin edelleen kivaa.

Mitä sitten luin maratonin aikana? Luin melkein kaikkia suunnittelemiani kirjoja, ainoastaan Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani jäi aloittamatta. Sen voisinkin aloitella juhannuksena, jolloin minulla on ihana, neljän päivän mittainen viikonloppu. Muutaman kirjan luin loppuun, muutaman vasta aloitin. Tässä kaikki maratonkirjani luettuine sivumäärineen:

Miranda July: Uimakoulu
Luin tämän jo aiemmin aloittamani novellikokoelman maratonin aikana loppuun eli kaksi ja puoli novellia. Luin loppuun novellin Mon plaisir sekä kokonaisuudessaan novellit Syntymämerkki ja Miten lapsille kerrotaan tarinoita. Yhteensä 39 sivua.

Roxane Gay: Bad Feminist
Myöskin jo aiemmin aloittamani Gayn esseekokoelma oli maratonini luetuin kirja, sillä luin siitä useassa eri pätkässä yhteensä kahdeksan esseetä: Näin me kaikki häviämme, Kohti katarsista: kuinka lihoa oikein (tai väärin) sekä Diana Spechlerin skinny, Idyllin silkoisen sileä pinta, Seksuaalista väkivaltaa koskevasta piittaamattomasta kielenkäytöstä, Mitä me janoamme, Turvan illuusio / illuusion turva, Särkyneiden miesten spektaakkeli ja Kolme kertomusta kaapista tulemisesta. Yhteensä 78 sivua.

Jonathan Case: The New Deal
1930-luvun New Yorkin hienostohotelliin sijoittuva sarjakuva oli mukavan nopeatempoinen ja luinkin sen kokonaan. Sopiva välipala maratonille. Yhteensä 107 sivua.

Tiina Lehikoinen: Yksityisiä tragedioita
Lehikoisen novellikokoelma on ollut minulla pitkään lainassa ja sain viimein aloitettua sen. Luin kokoelmasta kolme novellia: Punainen sukeltaja, Merenneitotyttö-Tytti ja Maalaisjäätelöä. Yhteensä 50 sivua.


Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls 1
Maratonini toinen sarjakuva, jonka luin myös kokonaan. Tämä oli tosi ihana! Yhteensä 144 sivua.

Margaret Atwood: The Handmaid's Tale
Ehdin aloittaa jopa yhden romaanin tällä maratonilla, juuri ja juuri. Yhteensä 17 sivua.

Lukumaratonin aikana luin siis yhteensä 435 sivua kuudesta eri kirjasta. Kirjasta toiseen hyppelehtivä lukutapa sopi minulle eikä haitannut, vaikken saanut kaikkia kirjoja kokonaan luetuksi. Esseet ja novellit huomasin erittäin hyväksi maratonluettavaksi, niiden kanssa tuli sellainen tunne, että sai jotakin tavallaan valmiiksi.


Kaiken kaikkiaan lukumaraton oli varsin positiivinen kokemus. Etenkin eilen illalla saavutettu flow-tila oli ihana tunne! Nyt taidan kuitenkin pitää hieman taukoa lukemisesta ja tehdä jotain muuta, jotta jaksan lukea jälleen illalla. Ensi viikolle riittääkin sitten kirjajuttuja. Eiköhän täällä oteta taas osaa lukumaratoniin, ehkä vielä tänä kesänä. Seuraavat yhteiset lukumaratonit järjestetään 8. heinäkuuta ja 19. elokuuta, mutta mikäänhän ei estä lähtemästä maratonille myös yksin.

17.6.2017

Kesälukumaraton 17.6.2017 (päivittyvä postaus)


Tiesittekö, että Lukuisa on jo yli 6,5 vuotta vanha, mutta en ole tänä koko aikana osallistunut lukumaratonille? Syitä on ollut monia: raskas työviikko, tuleva tentti, gradun kirjoittaminen, ei vain jaksa tai huvita, olen hidas lukemaan eikä minulla ole keskittymiskykyä, joten mitä järkeä, ja niin edelleen. Mutta nyt, lopultakin, päätin lähteä kokeilemaan kestävyyttäni lukumaratonilla, kävi kuinka kävi. En lupaa lukea satoja sivuja enkä edes aio olla kirja kädessä koko vuorokautta, sillä nukkumisen ja syömisen lisäksi saatan kipaista ulkona tai tehdä välillä jotain ihan muuta.

Yllä on hahmotelma kirjoista, joita saatan lukumaratonini aikana lukea. Lyhyet tekstit/kirjat toimivat muiden kokemusten perusteella maratonilla hyvin, joten siksi otin mukaan kaksi sarjakuvaa (Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin Paper Girls 1 ja Jonathan Casen The New Deal), ja kaksi novellikokoelmaa (Miranda Julyn jo loppusuoralla oleva Uimakoulu ja Tiina Lehikoisen Yksityisiä tragedioita). Lisäksi jo aloittamani Roxane Gayn Bad Feminist sisältää lyhyitä esseitä, jotka ovat nekin omiaan maratonille. Mutta jos lyhyt teksti alkaakin tympiä, valikoin pinooni vielä kaksi hieman paksumpaa kirjaa, joita olen erityisen paljon himoinnut viime aikoina, eli Margaret Atwoodin The Handmaid's Tale ja Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani. Voi silti olla, että luen maratonin aikana sittenkin jotain ihan muuta, saa nähdä.

Aloitan maratonin tänään klo 15 aikoihin ja lopetan huomenna sunnuntaina samaan kellonaikaan. Tulen päivittämään etenemistäni tähän postaukseen. Lukumaratonini kulkua voi seurata myös Instagramissa (@laurajohannak) ja Twitterissä (@lukuisa).

Haluatko sinäkin osallistua lukumaratonille? Käy ilmoittautumassa blogissa Hannan kirjokansi ja osallistu somessa tunnisteella #lukumaraton. Etkö ehdi tänä viikonloppuna lukumaratonille? Ei hätää, yhteiset maratonit järjestetään myös 8. heinäkuuta ja 19. elokuuta. Seuraa ilmoittelua vaikkapa Haastavaa lukemista -blogin kautta.

––

17.6. klo 14.58
Kello on kohta kolme ja aloitan juuri oman lukumaratonini. Olen ollut tänään todella aktiivinen, sillä heräsin jo ennen kahdeksaa, tiskasin, kävin kaupassa, imuroin ja järjestelin kotia, jotta lukumaraton sujuisi mahdollisimman esteettä. Maratoneväinä minulla on ainakin ginger alea, teetä, jäätelöä ja keksejä – tosin herkuttelen vasta illemmalla. Ajattelin aloittaa Miranda Julyn novellikokoelmasta Uimakoulu, sillä sitä on jäljellä enää yksi keskeneräinen ja kaksi kokonaista novellia eli parikymmentä sivua. Yritän päivittää etenemistäni ahkerasti niin tähän postaukseen kuin somenkin puolelle!

––

17.6. klo 15.57
Aloitin lukumaratonin sängystä ja luin Miranda Julyn Uimakoulun loppuun. Jäljellä olivat siis novellin Mon plaisir viimeiset sivut sekä kokonaisuudessaan novellit Syntymämerkki ja Miten lapsille kerrotaan tarinoita. Hassuja ja kummallisia henkilöhahmoja ja tarinoita, mutta kertojaääni oli monissa novelleissa liian samanlainen. Seuraavaksi luen ainakin pari esseetä Roxane Gayn kokoelmasta Bad Feminist.

Luettuna yhteensä 39 sivua.

––

17.6. klo 17.17
Luin Roxane Gayn esseekokoelmasta kaksi ja puoli esseetä, sillä olin jo aiemmin aloittanut kokoelman lukemisen ja yksi essee jäi minulta eilen illalla kesken. Luin siis loppuun esseen Näin me kaikki häviämme sekä esseet Kohti katarsista: kuinka lihoa oikein (tai väärin) sekä Diana Spechlerin skinny ja Idyllin silkoisen sileä pinta.

En kesken lukumaratonin lähde analysoimaan kokoelmaa tai sen yksittäisiä esseitä, mutta voin kertoa, että en ole ihan varauksetta ihastunut Gayn teksteihin. Hän ei ole minusta erityisen hyvä argumentoimaan, jolloin asiat jäävät vähän puolitiehen. Gaylla on toki todella loistavia pointteja monista asioista ja on kiinnostavaa lukea etenkin niistä, joista en itse valkoisena ja hoikkana heteronaisena pysty muodostamaan omaa mielipidettäni. Lisäksi suomennos on vähän kömpelö, haluaisin lukea kirjan ehkä ennemmin englanniksi. Palaan näihin asioihin tarkemmin sitten kun aikanaan saan luettua kokoelman loppuun ja kirjoitan siitä oman postauksen.

Seuraavaksi ajattelin lukea sarjakuvaa, kenties Jonathan Casen The New Dealin.

Luettuna yhteensä 70 sivua.

––

17.6. klo 19.42
Lukeminen on jatkunut mukavan rennosti. Sain juuri luettua loppuun Jonathan Casen The New Dealin, joka oli nopeatempoinen 1930-luvun New Yorkin Waldorf Astoria -hotelliin sijoittuva sarjakuva. Vielä ei maratoonaaminen paina, sillä luen hitaasti nautiskellen. Käväisin suihkussa ja nyt on ihanan rento olo! Taidan seuraavaksi lukea jälleen pari esseetä Roxane Gayn Bad Feminististä.

Luettuna yhteensä 177 sivua.

––

17.6. klo 21.05
Lukutahtini on hidas, mutta Gayn esseitä on mukava jäädä pureskelemaan. Olen kirjoittanut niistä joitain huomioita ylös. Nyt luin esseet Seksuaalista väkivaltaa koskevasta piittaamattomasta kielenkäytöstä ja Mitä me janoamme. Pidin molemmista, nyt esseet olivat varsin eheitä. Yllättävän paljon aikaa vie myös somessa pyöriminen ja muiden lukumaratonien seuraaminen, mutta ei se haittaa, se on vain hauskaa! Taidan seuraavaksi syödä jotain pientä iltapalaa ja lukea vähintään yhden novellin Tiina Lehikoisen kokoelmasta Yksityisiä tragedioita. Sen jälkeen voisin lukea Paper Girlsin. Luultavasti päivitän tilanteen vielä kerran ennen nukkumaanmenoa. En aio valvoa kovin myöhään, sillä töiden vuoksi en halua vuorokausirytmiäni ihan sekaisin.

Luettuna yhteensä 198 sivua.

––

17.6. klo 22.27
Lukumaratonini alkaa olla tältä illalta pian ohi. Luin Lehikoisen Yksityisiä tragedioita -kokoelman ensimmäisen novellin Punainen sukeltaja – olipahan karmea aloitus. Nyt siirryn sänkyyn ja aloitan Paper Girlsin, tuskinpa luen tälle illalle enää muuta. Onpa ollut ihan hurjan ihana lukumaraton. Hyviä kirjoja ja rento olo. Hyvää yötä ja aamulla jatketaan!

Luettuna yhteensä 219 sivua.

––

18.6. klo 9.08
Hyvää huomenta! Heräsin tänään hieman ennen kahdeksaa ja heti aamupalan syötyäni jatkoin lukemista. En jaksanut eilen illalla lukea Paper Girlsiä kovin pitkään, joten sitä riitti vielä tälle aamulle. Olipa hauska sarjakuva, tuli niin mieleen ihana Stranger Things -sarja! Vielä olisi vajaa kuusi tuntia lukumaratonia jäljellä. Taidan seuraavaksi lukea muutaman novellin Tiina Lehikoisen kokoelmasta ja sen jälkeen palaan ehkä jälleen Roxane Gayn esseiden pariin.

Luettuna yhteensä 363 sivua.

––

18.6. klo 12.11
Kääk, alle kolme tuntia lukumaratonia jäljellä! Aamupäivä meni todella rennosti. Luin Lehikoisen kokoelmasta vain novellit Merenneitotyttö-Tytti ja Maalaisjäätelöä, joista pidin enemmän jälkimmäisestä. Käväisin lähikaupassa ja nyt ajattelin juoda teetä ja jatkaa Gayn esseillä. Saa nähdä, ehdinkö aloittaa Atwoodin tai Uusman kirjaa tämän maratonin aikana.

Luettuna yhteensä 392 sivua.

––

18.6. klo 14.56
Lukumaraton on nyt osaltani ohi. Edellisen tilannepäivityksen jälkeen luin kolme Gayn esseetä (Turvan illuusio / illuusion turva, Särkyneiden miesten spektaakkeli ja Kolme kertomusta kaapista tulemisesta) sekä aloitin Margaret Atwoodin The Handmaid's Talen. Viimeisen tunnin aikana aloimme kokata, joten lukemiselle ei jäänyt silloin enää paljoa aikaa. Mutta olipas ihana ja rentouttava maraton! Missään vaiheessa lukeminen ei tuntunut pakotetulta, kun tähän suhtautui rennosti. Teen hetken päästä vielä oman, erillisen postauksen maratonin lopputuloksesta ja sen herättämistä mietteistä.

Luin maratonin aikana yhteensä 435 sivua.

15.6.2017

The Man Booker International Prize 2017: voittaja


Man Bookerin kansainvälisen sisarpalkinnon eli Man Booker Internationalin tämän vuoden voittaja on valittu. Maaliskuussa lyhytlistalle tiensä raivasivat Mathias Enardin Compass, David Grossmanin A Horse Walks Into a Bar, Roy Jacobsenin The Unseen, Dorthe Norsin Mirror, Shoulder, Signal, Amos Ozin Judas ja Samanta Schweblinin Fever Dream. Tänä vuonna ehdokkaat eivät olleet minusta hirveän kiinnostavia (katso koko pitkälista täältä). Lyhytlistalaisistakin olin kiinnostunut vain Enardin, Jacobsonin ja Schweblinin kirjoista. Mutta voittiko mikään niistä?

Vuoden 2017 Man Booker International -palkinnon saa:


David Grossman: A Horse Walks Into a Bar
Kääntänyt Jessica Cohen
Israel

Stand-up-koomikko romahtaa ja paljastaa kipeimmät haavansa kesken esityksensä israelilaisella klubilla.

Voittaja oli tällä kertaa sellainen kirja, joka ei minua lähtökohtaisesti ole kiinnostanut – enkä tiedä, kiinnostaako tarpeeksi vieläkään. Grossman on tunnettu ja jo aiemmin monesti palkittu kirjailija, mutta en ole lukenut hänen kirjojaan. Kannattaisiko? Mitä mieltä olette voittajasta?

12.6.2017

Juan Tomás Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa


Kyse on sellaisesta, mitä tapahtuu minun saarellani, vähän päiväntasaajan alapuolella. Jos olisin opiskellut maantiedettä, kertoisin teille tarkat pituus- ja leveyspiirit, joiden avulla voisitte löytää saaren kartalta, tai neuvoisin teille jonkun muun, nykyaikaisemman tavan jolla asioita etsitään. En voi jättää kertomatta, että saari on afrikkalainen ja sen asukkaat mustia, joka ikinen heistä. Ja että saari on niin kaukana Atlantin valtamerellä että on kuin meri olisi sen nielaissut. Mutta niin vain sameasta merestä pilkottaa vähän maata, ja sillä asuvat ne mustat, jotka juuri mainitsin.

Päiväntasaajan Guinean rannikon edustalla Atlantin valtameressä on pieni Annobónin saari, jota asuttavat lähinnä naiset ja lapset, sillä miehet ovat lähteneet laivoilla. Saaren asukkaiden elo on vaatimatonta ja kurjaa, pulaa on aina lamppuöljystä saippuaan. Vaikka länsimaalaiset ovat yrittäneet valloittaa saarta kristinuskollaan, perinteet ja taikausko elävät yhä vahvasti. Kirjan kertoja muistelee lapsuuttaan saarella. Hän kertoo monista äideistään, merkillisestä isoisästään, koulunkäynnistään ja saarta kerran vainonneesta suuresta epäonnnesta, jolloin suuri tulipalo tuhosi viljelykset ja koleraepidemia niitti väkeä. Syitä onnettomuuksille haetaan niin naispaholaisista kuin tyytymättömistä merten kuninkaista.

Juan Tomás Ávila Laurelin Yössä vuori roihuaa on turkulaisen Fabriikki Kustannuksen tämän vuoden ensimmäinen kirja. Fabriikki Kustannus julkaisee vuosittain suomeksi neljä tarkkaan valittua kirjaa maailmalta. Vaikken ollut lukenut ennen tätä kirjaa yhtäkään Fabriikin kirjaa (niitä onkin julkaistu vasta neljä), tilasin vuosikerran itselleni joululahjaksi, niin paljon uskon tähän pieneen kustantamoon ja heidän makuunsa.

Fabriikki Kustannuksen tämän vuoden teemana on kokeellinen kerronta – jännittävää! Mutta ei kannata säikähtää, sillä ainakaan Yössä vuori roihuaa ei ole vaikea, mutta erilainen kerrontatyyli vaatii totuttelemista. Teoksen kertojaääni on varsin jutusteleva. Kertoja toistelee asioita, kertoo samaa juttua useaankin eri kertaan, ei aina muista mihin on jäänyt. Teos ammentaakin suullisen tarinankerronnan perinteestä. Minusta kertojaääni tuntui uudelta ja virkistävältä, mutta välillä myös todella rasittavalta, enkä siksi kyennyt lukemaan kirjaa kovinkaan pitkään kerrallaan, vaan välillä oli luettava jotain muuta. Kerronta on siis haasteellista, mutta samalla kiinnostavaa.

Kertoja muistelee kirjassa lapsuuttaan. Vaikka kertoja jo aikuisena ihmisenä tietää asioista enemmän kuin lapsena, hän esittää saarella tapahtuneet asiat siten kuin hän ne lapsena koki. Lapsen silmissä tapahtumat näyttävät vähän mystisiltä, eivät niin selkeiltä. Kertoja ei kuitenkaan selittele niitä jälkikäteen, mikä on hyvä ratkaisu. Hän antaa muistojen olla sellaisia miltä ne silloin lapsena tuntuivat. Monet asioista jäävätkin avoimiksi, mutta olen tyytyväinen, ettei kertoja paljasta kaikkea. Ehkei meidän tarvitsekaan tietää kaikkea.

Annobónin saarta kuvataan teoksessa varsin hienovaraisesti. Vaikka saarella tapahtuu kamalia asioita, elämä on kovaa ja eristäytynyttä, on kerronnassa silti myös jotain epämääräisen lohdullista. Ehkä se on ne lapsuusmuistot tai sitten kunnioitetun isoisän puhumattomuus tai saaren yhteisöllisyys, niin hyvässä kuin pahassa. Ávila Laurel on kotoisin Annobónin saarelta ja sen aistii heti – uskoisin, että tarinassa on paljon häntä itseään.

Yössä vuori roihuaa oli minulle virkistävä kokemus muutenkin kuin vain erilaisen kertojaäänen vuoksi. Olen liiaksi keskittynyt länsimaalaiseen, valkoiseen kirjallisuuteen. Viime vuosina olen tehnyt yksittäisiä hyppyjä Itä-Aasiaan ja kokenut jo nekin piristäviksi poikkeuksiksi. Nyt haluaisin lukea enemmän afrikkalaista ja eteläamerikkalaista kirjallisuutta, joiden koen itselleni todella harmillisen vieraiksi. Yössä vuori roihuaa olikin sitten juuri sellainen elämys, jota olen ilmiselvästi kaivannut. Oli ihanaa sukeltaa täysin vieraaseen maailmankolkkaan ja kulttuuriin.


40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Juan Tomás Ávila Laurel: Yössä vuori roihuaa
(Arde el monte de noche, 2008)
Suom. Laura Vesanto
Fabriikki Kustannus 2017, 213 s.

7.6.2017

Baileys Women's Prize for Fiction 2017: voittaja


Koko kevään pitkään ja hartaasti odottamamme Baileysin kirjallisuuspalkinnon voittaja on vihdoinkin selvillä! Kaikki pitkälistalle päässeet ehdokkaat näet täältä. Ehdokkaista lyhytlistalle pääsivät Ayòbámi Adébáyòn Stay With Me, Naomi Aldermanin The Power, Linda Grantin The Dark Circle, C. E. Morganin The Sport of Kings, Gwendoline Rileyn First Love ja Madeleine Thienin Do Not Say We Have Nothing. Omat suosikkini voittajaksi olivat Aldermanin, Grantin ja Rileyn kirjat.

Pidemmittä puheitta, Baileysin voittaja on:


Naomi Alderman: The Power

Mitä tapahtuisi jos kaikki teinitytöt saisivat voiman, jonka avulla voisi vahingoittaa, jopa tappaa toisen? The Power on kirja (sukupuolisesta) vallasta ja sen käytöstä.

Aldermanin The Powerin voitto ei sinällään tullut yllätyksenä ottaen huomioon nykyisen maailmanpoliittisen tilanteen. Yllättävämpää oli ehkä enemmän se, että scifilläkin voi yltää voittoon. Hieno, erilainen valinta!

Menikö Baileys tänä vuonna oikealle kirjalle?

4.6.2017

Katherine Mansfield: Kanarialintu


...Vaikka en maalaile piruja seinälle enkä karttele – muistoja enkä muuta sellaista, minun täytyy siitä huolimatta myöntää, että elämässä on minusta jotain surullista. On vaikea sanoa mitä se on. En tarkoita murheita, jotka me kaikki tunnemme kuten sairautta ja köyhyyttä ja kuolemaa. Ei, tarkoitan jotain erilaista. Se on syvällä, syvällä meidän sisällämme, se kuuluu meihin niin kuin hengitys. Vaikka ahertaisin ja uuvuttaisin itseni kuinka, minun ei tarvitse kuin pysähtyä ja tiedän että se on minussa odottamassa. Mietin usein, tuntevatko kaikki samoin. Ei sitä voi tietää. Mutta eikö olekin merkillistä, että lintuni suloisen, riemukkaan pikku laulun takaa minä kuulin juuri sen – surun – oi, mikä se on? Kanarialintu (1922)

Luen harvemmin vanhempaa kirjallisuutta. Viime vuosi kirjallisuuskursseineen oli poikkeus, silloin piipahdin jopa Kreikan antiikissa asti. Yleensä pysyttelen kuitenkin melko tiukasti 2000- tai jopa 2010-luvulla, mutta haluaisin kyllä tutustua paremmin esimerkiksi moderniin kirjallisuuteen. Tämä mielessäni päädyin sitten lukemaan uusiseelantilaisen Katherine Mansfieldin (1888–1923) novelleja kokoelmasta Kanarialintu. Kanarialintu sisältää 19 ennen suomentamatonta Mansfieldin novellia vuosilta 1911–1922 ja ne on valikoinut teoksen suomentaja Marja Alopaeus. Mansfield kuoli nuorena keuhkotuberkuloosiin, mutta sairaudestaan huolimatta hän jatkoi kirjoittamista intohimoisesti elämänsä loppuun saakka.

Jos jokin kokoelma sisältää hyvin erityyppisiä novelleja, niin Kanarialintu on sellainen. Mansfieldin novellien kertojat ja päähenkilöt ovat naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja. Vaikka novellit ovat kaikki varsin persoonallisia, ei ihan jokainen jää mieleen. Pidin erityisen paljon novelleista, joissa kertojana on pieni lapsi. Erityisen hienosti Mansfield osaakin kuvata lapsen kokemusmaailmaa novelleissa Pikkutyttö ja Matka. Ensimmäisessä kuvataan herkällä tavalla tytön ja isän suhdetta ja toisessa tyttö ja tämän mummo lähtevät laivamatkalle tytön äidin kuoltua.

Mansfield oli kotoisin Uudesta-Seelannista, mutta muutti nuorena Lontooseen opiskelemaan. Hän palasi Uuteen-Seelantiin, muttei enää kyennyt sopeutumaan vanhoille kotiseuduilleen. Niinpä hän muutti vuonna 1908 takaisin Eurooppaan eikä enää palannut kotimaahansa. Uusi-Seelanti kuitenkin näkyy hänen novelleissaan. Esimerkiksi novellien Kaupan nainen ja Ukko Tar miellän sijoittuvan Uuteen-Seelantiin, vaikkei sitä niissä suoraan mainitakaan. Kaupan nainen on kertomus kolmesta syrjäseuduilla vaeltavasta miehestä, jotka päätyvät yöpymään keskellä ei mitään sijaitsevalla kaupalla. Kauppaa pitää erikoinen, miehensä lähdön vuoksi hieman seonnut nainen pikkutyttönsä kanssa. Ukko Tarissa aiheena taas on unelman rakentaminen ja lopulta sen sortuminen.

Pidin kovasti myös novellista Kevätkuvia, joka sisältää kolme erilaista ja lyhyttä tuokiokuvaa keväästä, ne ovat kuin akvarelleja. Tämä novelli lienee kokoelman erottuvin. Kokoelman koskettavin novelli on kenties Luonteeton mies, joka kertoo parantolassa aikaansa viettävästä pariskunnasta. Vaimo on selvästi parantumattomasti sairas ja miehen ahdistus näkyy hänen poissaolevassa olemuksessaan. Novellissa on varmasti paljon omakohtaisuutta. En voi myöskään olla mainitsematta kokoelman päättävää Kanarialintua, jossa nainen suree menehtynyttä kanarialintuaan, joka oli hänen ainoa seuralaisensa, ainoa, joka suostui häntä kuuntelemaan.

Mansfieldin novelleille on yhteistä voimakas tunnelma ja tilannekuvat, vaikka ne samalla ovat jotenkin utuisia ja unenomaisia. Sama ristiriita välittyy myös novellien henkilöhahmoista, jotka ovat läsnä, mutta toisaalta käpertyneitä omaan eristyneeseen tilaansa, josta he eivät yllä ymmärtämään toisiaan tai tulemaan ymmärretyiksi. Useat kokoelman novellit kulminoituvatkin henkilöiden välisiin väärinkäsityksiin, huomasivatpa he sitä itse tai eivät, ja niitä seuraaviin ristiriitoihin. Osa Mansfieldin novelleista on varsin ajattomia, osassa 1900-luvun alun maailma näkyy esimerkiksi tapojen ja käyttäytymisen kautta. Mansfield ei itse ollut mikään sovinnainen nainen, jos siis ajatellaan aikaa ja yhteiskuntaa jossa hän eli, vaan hänellä oli esimerkiksi rakkaussuhteita sekä miehiin että naisiin. Epäsovinnaisuus pilkahtelee myös joissakin hänen novelleissaan. Oli myös hauska huomata, miten pisteliäästi hän joskus käyttää huumoria traagistenkin tapahtumien kuvauksissa. Aion ehdottomasti lukea lisää Mansfieldiä.

Muissa blogeissa: Luettua elämää.

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Katherine Mansfield: Kanarialintu
Novellit valikoinut ja suomentanut Marja Alopaeus
Gummerus 2005, 298 s.

2.6.2017

International Dylan Thomas Prize 2017: voittaja


Pahoittelut, että International Dylan Thomas Prizen voittajan julkistus täällä blogin puolella on hieman venähtänyt. Gradun viimeistely ja työt veivät kaiken huomioni pois kirjallisuuspalkinnoista. Mutta nyt lyhyesti alle 39-vuotiaalle kirjailijalle annettavan Dylan Thomas Prizen voittaja:


Fiona McFarlane: The High Places

Novelleja, joissa liikutaan eri maanosissa, ajoissa ja genreissä, ja jotka kertovat erilaisista tunteista ja olemassaolosta.

Olen aika iloinen McFarlanen teoksen voitosta, vaikkei se oma ennakkosuosikkini ollutkaan. Kiva kuitenkin, että novellikokoelma ylsi voittoon. Mikseipä tämän voisi lukeakin vielä joskus. Lue tuomariston perustelut täältä. Muut lyhytlistalla olleet kirjat löydät puolestaan täältä.

Palataan Dylan Thomasin pariin taas ensi vuonna. Tässä kuussa on kuitenkin vielä tiedossa monen kirjallisuuspalkinnon voittajan julkistus, joten kesäkuulle riittää jännitettävää.

28.5.2017

Paula Hawkins: Into the Water


En ole järin suuri jännityskirjallisuuden ystävä, mutta aika ajoin halu lukea jotain jännittävää iskee myös minuun. Miellän jännärit itselleni helpoksi kirjallisuudenlajiksi, sillä niiden lukeminen on yleensä varsin vaivatonta ja nopeaa. Nyt kaipasinkin töihin lounastauoille luettavakseni jotain johon on helppo keskittyä, sellaista, joka etenee, vaikka ympärillä olisi melua. Paula Hawkinsin Into the Water on tämän kevään odotettuja uutuuksia, sillä olihan kirjailijan aiempi teos The Girl on the Train melkoinen hitti. En ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta olen nähnyt sen elokuvana, mutta se ei erikoisemmin säväyttänyt.

Jules palaa entiseen kotikaupunkiinsa, sillä hänen siskonsa Nel on löytynyt kuolleena kaupungin läpi virtaavasta joesta. Nel ei suinkaan ole ainoa, joka jokeen on hukkunut, vaan kaupungin historian aikana vesi on vienyt mukanaan lukuisia naisia, viimeisimpänä ennen Neliä tämän teini-ikäisen tyttären Lenan parhaan ystävän. Nelin kuolema vaikuttaa itsemurhalta, mutta poliisi haluaa kuitenkin tutkia asian loppuun asti, sillä Nelillä oli kaupungissa vaikean naisen maine. Samalla kun tutkinta etenee, Jules joutuu ottamaan vastuun Lenasta ja kohtaamaan menneisyytensä.

Hawkinsin kirjan alkuasetelma oli minusta kiinnostava ja sopivan mystinen. Joki, joka on jo satojen vuosien ajan tunnettu vaikeina pidettyjen naisten hautana, on ajatuksena hyytävä. Kuka heidät on määritellyt vaikeiksi ja mistä syystä? Vaikka kirjassa keskitytään pääasiassa Nelin kuolemaan johtaneisiin syihin, sivutaan siinä myös historian varrella kuolleiden naisten tapauksia Nelin kirjoitusten kautta. Nel suunnitteli kirjoittavansa kirjan näistä naisista, he olivat aina kiehtoneet häntä, mikä saattaa olla osasyy hänen omaan vaikean naisen maineeseensa. Yhtä lukuunottamatta näiden tapausten käsittely kirjassa jää kuitenkin harmittavan pintapuoliseksi.

Valitettavasti Into the Waterin alkuasetelma onkin ainoa asia, josta minulla on positiivista sanottavaa. En muista, milloin viimeksi olen lukenut näin kehnon romaanin ja olen hämmästynyt, että luin sen edes loppuun. Halusin kuitenkin tietää, miten tarina päättyy, toivoin, että ehkä se pelastaisi kokonaisuutta edes hieman. No ei se pelastanut, sillä loppu on ihan naurettava. Olisin voinut aivan hyvin lukea vain kirjan alun ja lopun enkä olisi menettänyt mitään. Tällaisissa rikosromaaneissa lopun twistillä on usein tärkeä rooli, mutta tässä kirjassa loppu – tai mikään muukaan asia tarinassa – ei yllättänyt minua yhtään.

Yksi syy kirjan yllätyksettömyyteen on sen tarinassa, joka osoittautuu varsin tylsäksi. Tarina voisi toimia paljon tehokkaammin vaikkapa muutaman kymmenen sivun novellina, mutta ei yli kolmesataa sivuisessa romaanissa. Yhtä tylsiä, hajuttomia ja mauttomia ovat kirjan henkilöhahmot, joita on ensinnäkin ihan liikaa (puolellakaan heistä ei ole mitään väliä, miksi helkkarissa sinne oli tungettu esimerkiksi se yksi kuolleiden kanssa puhuva mystikko?) ja toiseksi he kuulostavat kaikki yhdeltä ja samalta tyypiltä. Eli ihan sama mitä tarinassa tapahtui, se ei herättänyt minussa mitään muita tunteita kuin ärtymystä koko kirjaa kohtaan.

Hawkinsin aiemmin luomia naishahmoja on käsittääkseni kehuttu. On toki hienoa, että naishahmo voi olla myös jotain muutakin kuin hoikka, kaunis, hyväkäytöksinen ja miestä miellyttävä. Myös Into the Waterissa naiset kuvataan realistisemmin. On kuitenkin rasittavaa, että he silti määrittyvät aina miesten kautta, heidän olemuksensa ja ongelmansa johtuvat tästä tai tuosta miehestä. Asiaa tässä sen suuremmin ruotimatta sama rasite näkyy myös Into the Waterissa. Toinen kenties pikkuseikalta vaikuttava, mutta vähän tarkemmin ajatellen aika merkittävä asia romaanissa oli kohtaus, jossa Jules tapaa miehen menneisyydestään. Aiemmin on käynyt selväksi, että Jules on ollut nuorena ylipainoinen ja kärsinyt siitä paljon, mutta on nykyään, totta kai, hoikka. Julesin tapaama mies taas kuvataan heti rumaksi ja lihavaksi luuseriksi. Julesin ja miehen välillä on tapahtunut ikäviä asioita, joten Julesin reaktio miehen kohtaamiseen voi olla ihan ymmärrettävä, mutta lukijalle välittyy silti kuva siitä, että ylipainoisuus ja onneton elämä olisivat asioita, jotka liittyvät automaattisesti yhteen. Tuntuu siltä, että Hawkins kyllä yrittää kovasti luoda uudenlaisia naishahmoja, mutta ei aivan onnistu siinä, vaan tulee sitä vastoin korostaneeksi muita, ongelmallisiakin, asioita.

Kaiken kaikkiaan Into the Water on tylsä ja aika sekava kirja, josta olisi voitu jättää pois useita eri henkilöhahmoja ja juonilinjoja. Ehkä sen saattoi vihdoinkin kaivaa esiin pöytälaatikosta The Girl on the Trainin maineen siivittämänä, sillä totta kai se tulee myymään hyvin.

Muissa blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin.

24. Kirjassa selvitetään rikos / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Paula Hawkins: Into the Water
Doubleday 2017, 356 s.

21.5.2017

Syksyn 2017 uudet kirjat

Kun kevät on oikeastaan vasta alkamassa täällä pohjoisemmassa Suomessa (kymmenen lämpöastetta ja auringonpaiste on ollut jo saavutus), tuntuu hieman hassulta kääntää katse jo syksyn kirjoihin. Suurten ja useiden pientenkin kustantamojen syyskatalogit on jo kuitenkin julkaistu, joten niin se vain on, kirjakevät kääntyy kohti loppuaan ja on pian uuden kauden ja uusien kirjojen aika. Tässä valitsemani tärpit ensi syksyn kirjoista, kustantamoittain järjestettynä:

Art House

Roald Dahl: Himo – Kertomuksia haluista ja pakkomielteistä (marraskuu)
Nyrjähtäneitä novelleja aikuisille. Kymmenen tarinaa kieroutuneesta rakkaudesta, himosta ja halusta.

Atena


Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin (elokuu)
Nelikymppisen Eeron elämässä myrskyää, kun tyttöystävä jättää hänet, vanha ystävä kuolee eikä töissäkään mene hyvin. Sitten hän rakastuu erikoiseen kirjastonhoitaja Anniin. Terävä, woodyallenmainen esikoisromaani.

Perttu Immonen: Suomen rahvaan historia – Kolmen suvun elämää keskiajalta 1800-luvulle (elokuu)
Teos, jossa tarkastellaan kolmen suomalaisen suvun ja tavallisen kansan historian vaiheita aina 1400-luvulta 1800-luvun alkuun.

Miikka Voutilainen: Nälän vuodet – Nälänhätien historiaa (syyskuu)
Nälänhätien historiaa aina korkeakulttuureista Suomen punavankileireihin ja 1980-luvun Live Aidiin asti.

Aula & Co

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (syyskuu)
Aiemmin vain pienen piirin arvostaman Berlinin kokoelma tavallisesta amerikkalaisesta elämästä kertovia rosoisia novelleja.


Ane Riel: Pihka (syyskuu)
Liv asuu isänsä ja äitinsä kanssa pienessä saaressa. Äiti on niin lihava, ettei pääse ulos makuuhuoneesta. Isä kerää romua, murhaa oman äitinsä ja antaa Livin äidin tukehtua kuoliaaksi. Kaunis kertomus rakkaudesta, uskollisuudesta ja huolenpidosta.

Bazar


Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle (elokuu)
1880-luvulle sijoittuva romaani, jossa everstiluutnantti Allen Forrester ja hänen vaimonsa Sophie joutuvat vuodeksi eroon toisistaan, kun Allen määrätään johtamaan retkikunta Alaskan Wolverinejoen yläjuoksulle. Lumilapsen kirjoittajan uusi romaani!

Yuval Noah Harari: Homo Deus – Huomisen lyhyt historia (syyskuu)
Mitkä ovat ihmiskunnan seuraavat askeleet? Minkälaista roolia esimerkiksi teknologia näyttelee tulevaisuudessa tai miten voimme suojella itseämme ja planeettamme tuholta? Jatkoa teokselle Sapiens – Ihmisen lyhyt historia.

Gummerus


Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa (elokuu)
Nainen haluaa merkitä muistiin miehensä, ennen kuin tämä katoaa. Häntä on päivä päivältä vähemmän, tuleva ja mennyt romahtavat tuntemattomaan, kuin maailman laidalta tipahtava laiva. Tarina todellisuuden odottamattomasta luonteesta ja kipeästä luopumisesta.

Anni Kytömäki: Kivitasku (elokuu)
Runsas sukupolviromaani kolmesta eri ajassa elävästä ihmisestä sekä mielen ja ruumiin vapaudesta.


Nathan Hill: Nix (elokuu)
Pojan tutkimusmatka äitinsä salattuun menneisyyteen. Terävää huumoria, tinkimätöntä lempeyttä, suuri amerikkalainen romaani.


Eka Kurniawan: Kauneus on kirous (elokuu)
Indonesialainen prostituoitu synnyttää jälleen yhden tyttären maailmaan, joka kohtelee tyttöjä huonosti, ja kietoo itsensä käärinliinaan odottamaan kuolemaa. Parinkymmenen vuoden päästä hän nousee haudastaan, mutta maailma on yhä armottomampi. Maagista realismia ja Indonesian historiaa.

Into


Saara Henriksson: Syyskuun jumalat (elokuu)
Amerikkalainen Paul Herzog muuttaa Budapestiin työskennelläkseen siellä yliopisto-opettajana. Mutta kaupungissa on jotain outoa: kadun nimet vaihtuvat yön aikana, kotitalon kerrosten määrä vaihtelee, raitiovaunureitti päättyy seinään. Syyskuun jumalien kokouksessa Paulille lopulta valkenee, mitä tapahtuu.

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi (lokakuu)
Jung Yoon saa kuulla, että hänen entinen kirjallisuuden professorinsa tekee kuolemaa. Uutisen myötä Yoon joutuu palaamaan nuoruusvuosiinsa ja niiden hienoihin, mutta myös kipeisiin muistoihin.

Like

Rosa Liksom: Everstinna – erään ajan anatomia (syyskuu)
Yhden yön romaani, sisäinen monologi. Romaani Suomesta, joka elää Neuvostoliiton ja natsi-Saksan välissä, sekä perhehelvetistä.

Otava


Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas (elokuu)
Ystävyyttä, intohimoa ja aikuiseksi kasvamista – kolmen sukupolven kuvaus 1960-luvulta tähän päivään.


Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat (elokuu)
Sternen perhe viettää tytär Emeraldin syntymäpäiviä upeassa kartanossaan, kun lähistöllä sattuu junaonnettomuus. Kartano määrätään majoittamaan onnettomuudesta selviytyneitä – mutta keitä he oikein ovat?

Johanna Holmström: Sielujen saari (syyskuu)
Tarina kahdesta synkkämaineiselle Sielujen saarelle suljettavasta naisesta. Romaani naisen osasta sekä terveyden ja hulluuden rajasta.

S&S


Annastiina Storm: Me täytytään valosta (elokuu)
Esikoisromaani omaksi itseksi kasvamisesta ja pelon ylittämisestä sekä ihmisistä, jotka eivät kohtaa.

Siltala

Lauri Mäkinen: 50/50 (syyskuu)
Jatkosodan aikaan sijoittuva romaani, joka on sekä mysteeri että vaikuttava tarina ihmiskohtaloista. Erilaista jännityskirjallisuutta.

Tammi


Don DeLillo: Nolla kelviniä (elokuu)
Jeffrey Lockhart on tullut hyvästelemään äitipuolensa Artisin, sillä tämä on vakavasti sairas. Artis on päättänyt luovuttaa ruumiinsa miehensä rahoittamalle tutkimuslaitokselle, joka säilöö ruumiita odottamaan tulevaisuutta, jolloin ne voitaisiin parantaa ja herättää jälleen henkiin. Satiiri elämästä ja kuolemasta.

Teos


Pertti Lassila: Kesän kerran mentyä (kesäkuu)
Romaani sukupolvista ja sukupuolien eroista, rakkaudesta ja kesäisestä Hangosta ennen sodan syttymistä.

Johan Bargum: Lyhykäisiä (kesäkuu)
Parinkymmenen rivin tai muutaman sivun mittaisia tekstejä luopumisesta, erilaisista aluista ja käännekohdista, kokonaisista elämänkohtaloista.

Marjo Niemi: Kaikkien menetysten äiti (elokuu)
Nainen päätyy työvuoronsa jälkeen pimeälle näyttämölle, jonka ainoa valaistu kohde on hänen äitinsä ruumis. Seuraa vimmainen monologi äidille. Sukupolvien hiljaisuudet ja syyllisyyden kokemukset saavat romaanissa puitteensa.

WSOY


Marianna Kurtto: Tristania (elokuu)
Romaani 264 asukkaan tulivuorisaaresta keskellä Atlantin valtamerta ja siitä, kun saaren tulivuori purkautuu.

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (syyskuu)
Psykologisesti tarkka, naisen näkökulmasta kuvattu romaani eroamisesta ja sen aiheuttamista tunteista: katkeruudesta, epätoivosta, psyyken hajoamisesta.


J. R. R. Tolkien: Hobitti (syyskuu)
Tove Janssonin kuvittama fantasiaseikkailu Hobitti uutena painoksena!

––

Mitä tulee kaikista kiinnostavimpiin uusiin kirjoihin, syksy ei vaikuta aivan yhtä tiiviiltä kuin kevät oli, vaikka näitäkin tärppejä lukiessa saisi vierähtämään tovin jos toisenkin. Kotimaisten kirjojen osuus on jälleen erityisen suuri kiinnostavien käännöskirjojen määrän jäädessä vain reiluun kymmeneen. Käännöskirjoissa on kuitenkin todella upean oloisia helmiä, kuten Berlinin, Iveyn, Hillin, Kurniawanin, DeLillon ja Ferranten kirjat. Listaa koostaessani kiinnitin huomioni siihen, että syksyn kirjat tunnutaan julkaistavan aina vain aikaisemmin ja aikaisemmin, näistäkin suurin osa tulee jo elo- ja syyskuussa, eli osa siis käytännössä jo kesällä. Kirjasuma siis tiedossa!

Mitä syksyn kirjoja te odotatte eniten?

19.5.2017

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta


Sitä ihmistä, joka hän oli eläessään minun kanssani, ei enää ole. Sitäkään, joka minä olin hänen kanssaan, ei enää ole. Kerran oli olemassa me, elimme yhdessä, ja nyt se elämä on ohi ja hän on unohtanut, keitä me olimme. Hän on tapahtuneen ulottumattomissa, ja minä myös. Kukaan ei voi enää tietää, miten hän ja minä puhuimme toisillemme. Kuka hän oli silloin kun oli minun kanssani?

Geir Gulliksenin Kertomus eräästä avioliitosta on riipaiseva tarina avioliitosta ja sen päättymisestä. Se on "täydellisen avioliiton ruumiinavaus", kuten kirjan takakansiteksti oivallisesti kertoo. Jon ja Timmy ovat olleet naimisissa kaksikymmentä vuotta. Heillä on kaksi yhteistä lasta, Jon on journalisti ja kirjailija, Timmy lääkäri. He antavat toisilleen tilaa ja vapautta, heidän välillään on intohimoa. Sitten Timmy kohtaa toisen miehen ja heidän yhteiselonsa hajoaa, se hiipuu pois, noin vain, yhtäkkiä, ihan kuin niillä kahdellakymmenellä vuodella ei olisi enää mitään merkitystä.

Romaanin alussa Jon pyytää vaimoaan kertomaan, mitä heille on oikein tapahtunut. Kun Timmy ei vastaa, Jon alkaa kertoa heidän tarinaansa, käydä läpi heidän avioliittoaan ja niitä asioita, jotka johtivat heidän eroonsa. Se mitä Jon ei tiedä, hän kuvittelee tietävänsä. Hän kertoo, mitä hänen vaimonsa on milloinkin ajatellut ja tuntenut, vaikkei oikeasti tiedä. Lukijan on kuitenkin pakko kuunnella ja uskoa tai sitten olla uskomatta Jonia, sillä ei ole muuta vaihtoehtoa.

Siellä, niissä huoneissa, oli se joka oli hänen miehensä, jolla oli tapana seurata häntä katseellaan, kun hän liikkui huoneessa. Enää hän ei muista edes kasvojani, ei pysty palauttamaan niitä silmiensä eteen, paitsi niinä harvoina kertoina kun tapaamme sattumalta. Hän ei enää muista, miten käänsin kasvoni häneen päin, miten läsnä ja avoin olin. Hän tietää, että sellaista sen on täytynyt olla, häntä on katseltu, hyväntahtoisesti, täysin avoimesti, ihaillen, rakastuneesti. Mutta hän ei muista, millaista oli elää sen katseen, niiden kasvojen edessä.

Kertomus eräästä avioliitosta on ilmeisesti autofiktiivinen romaani. Geir Gulliksen on Karl Ove Knausgårdin editori – autofiktiivisyys on kenties tarttuva tauti. Vai onko se tauti? Missä menee soveliaisuuden raja yksityisten asioiden riepottelussa, kuinka paljon on liian paljon? Ei mitään hajua, mutta Gulliksen kirjoittaa helvetin hyvin. Kertomus eräästä avioliitosta imaisi mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Avioliiton näin perinpohjainen perkaaminen on todella ahdistavaa ja jotenkin häiritsevää luettavaa, varsinkin kun se sisältää vain Jonin näkökulman tapahtuneisiin asioihin. Välillä minulle tuli jopa vähän epämiellyttävä ja tirkistelevä olo, en pystynyt jatkamaan kirjan lukemista, sydänkin jo hakkasi. Nämä tunteet eivät tietääkseni johtuneet siitä, että kirjassa käsitellyt asiat ovat totta, vaan Gulliksenin varsin intensiivisestä lähestymistavasta aiheeseen. Hän ei pidättele mitään, vaan suorastaan viiltää henkilöhahmojensa avioliiton auki. Kyllä, romaani on kuin ruumiinavaus.

Avioliittoromaaneja, ainakaan tällaisia, ei taideta ihan hirveästi kirjoittaa miehen näkökulmasta, joten oli ilahduttavaa lukea yksi sellainen. Jonin hahmo on todella ärsyttävä, mutta samalla myös hirveän hyvä. Jon kuvataan varsin feminiinisenä miehenä. Hän on avioliitossaan omaksunut niin kutsutun vaimon roolin, hän on kotona kun Timmy tulee kotiin, hän huolehtii lapset, pyykit, ruoan. Timmy taas on se uraa tekevä ja leipää pöytään tuova osapuoli suhteessa. Toisaalta Jonin maskuliinisuutta tuodaan esiin kirjan runsaiden seksikohtausten kautta. Ennen kuin Timmy edes tapaa miehen, jonka takia hänen ja Jonin avioliitto hajoaa, Jon on jopa toivonut joskus näkevänsä Timmyn toisen miehen kanssa. Ehkä se on fantasia, ehkä toive suhteen avoimuudesta. Alkuun Timmy kertookin tapaamastaan miehestä Jonille ja Jon suorastaan kehottaa Timmya viettämään aikaa tuon miehen kanssa, vaikka tietääkin, mihin se tulee johtamaan. Jonin käytös on ärsyttävää – miksi hän tekee niin, miksi kiusata itseään?

Koin kirjan hyvin kiehtovaksi varmaankin juuri sen herättämien negatiivisten tunteiden vuoksi. Kertomus eräästä avioliitosta ei ole mikään miellyttävä kirja, mutta se on taitavasti kirjoitettu. Se on toisaalta vähän steriili, mutta toisaalta hyvin intiimi ja riipaiseva romaani erään avioliiton päättymisestä. Kirjan luettuani oloni oli helpottunut, mutta yhä hengästynyt.


25. Kirja, jossa kukaan ei kuole / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
(Historie om et ekteskap, 2015)
Suom. Hanna Tarkka
Siltala 2017, 200 s.