23.6.2016

The Walter Scott Prize for Historical Fiction 2016: voittaja


Jo melkein viikko sitten julkistettiin Ison-Britannian, Irlannin tai jonkin Kansainyhteisön parhaalle historialliselle romaanille annettavan Walter Scott -palkinnon voittaja. En ollut mitenkään järin innoissani maaliskuisesta lyhytlistasta, mutta muutama kiinnostava romaani sillekin onneksi jäi. Harmi vain, että kumpikaan niistä ei voittanut, vaan voittaja on:


Simon Mawer: Tightrope

Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sijoittuva romaani, jossa erikoisagenttina työskennellyt Marian Sutro on selvinnyt hengissä sodasta ja palaa perheensä luokse Englantiin. Siellä häntä pidetään sankarina, mutta Marian ei pysty jättämään mennyttä taakseen. Sarjan toinen osa.

Jostakin syystä Tightrope (tai koko kirjasarja) ei kiinnosta minua yhtään. Agentti, olkootkin naisagentti, ja toinen maailmansota ja agentin ongelmat menneisyytensä kanssa, plaah. Olisin toivonut voittoa ennemmin Patrick Galen A Place Called Winterille tai Gavin McCrean Mrs. Engelsille.

––

Tässä oli kaikki kuluneen vuoden kirjallisuuspalkintokatsaukset, kaikkien palkintojen voittajat on nyt julkistettu. Palaan vielä tarkemmin ajatuksiini kirjallisuuspalkintokatsauksista, niiden teosta ja hyödystä sekä jatkosta tämän kuun lopulla tai heinäkuun alussa vuoden toisen neljänneksen luettujen kirjojen yhteydessä.

Blogini ei hiljene juhannuksena, sillä vietän sitä kaupungissa ja tulossa on ainakin yksi kirjajuttu. Toivotan kuitenkin jo tässä yhteydessä oikein mukavaa ja rentoa juhannusta!

2 kommenttia :

  1. Hyvää juhannusta! Tässä olisi palkinto: http://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/06/blogger-recognition-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cilla, toivottavasti sinullakin oli mukava juhannus! Ja kiitos palkinnosta, katson milloin ehdin siihen vastata :)

      Poista