15.1.2016

Siri Pettersen: Odininlapsi

Yhteistyössä Fabulan kanssa


Kerrottakoon heti alkuun, että fantasia ei ole koskaan ollut mikään suosikkigenreni. Pidän kyllä dystopioista ja maagisesta realismista ja Harry Pottereista, mutta en ole koskaan ollut innostunut perinteisemmästä fantasiakirjallisuudesta. Taru sormusten herrasta -trilogian olen lukenut, mutta täytyy myöntää, että pidän enemmän sen elokuvasovituksista. Siksipä minusta on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että olisi ihan hyvä astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja kokeilla pitkästä aikaa jotain perinteisempää fantasiaa. Norjalaisen Siri Pettersenin Odininlasta, joka aloittaa Korpinkehät-sarjan, kehuttiin paljon monessa kirjablogissa viime vuonna ja se herätti kiinnostukseni.

Odininlapsen päähenkilö Hirka on erilainen kuin muut yminmaalaiset: hänellä ei ole häntää. Hirka on aina ollut siinä uskossa, että susi vei sen Hirkan ollessa vasta vauva. Lopulta hänen isänsä paljastaa, ettei Hirkalla ole koskaan häntää ollutkaan. Hirka on odininlapsi, ihminen. Mädän kantaja. Hirka ei ole tästä maailmasta, hänen kaltaisiaan vihataan. Hänet tapettaisiin jos totuus ikinä paljastuisi. Ja Riitti on lähestymässä. Riitissä kaikki 15 vuotta täyttäneet nuoret joutuvat osoittamaan kykynsä syleillä Mahtia. Koska Hirka on odininlapsi, hän ei osaa syleillä, ja niinpä hän päättää paeta. Asia ei jää kuitenkaan siihen, vaan pian Hirka huomaa olevansa osa jotain suurempaa, koko Yminmaata koskevaa politiikkaa.

Huomasin pian Odininlasta lukiessani, ettei kirja olekaan ihan mitään kovin perinteistä fantasiaa. Mutta on se perinteisempää verrattuna siihen, mitä normaalisti luen. Odininlapsi nojaa vahvasti skandinaaviseen mytologiaan olematta kuitenkaan mikään viikinkiseikkailu. Tarinaa ei myöskään ole kuorrutettu kaikenlaisilla fantasian elementeillä ja olennoilla, vaan niitä on yllättävän vähän. Yminmaassa ei oikeastaan ole edes magiaa, vaan esimerkiksi Mahdin syleilyn voi ajatella olevan jonkinlaista voimaa. Yminmaalaiset myös käyttävät runsaasti luontoa ja sen antimia hyväkseen esimerkiksi parantaessaan sairauksia. Karu, pohjoinen luonto onkin kirjassa hienosti läsnä. Mytologiasta huolimatta yminmaalaisilla ei ole jumalia, vaan he uskovat korpinhahmoiseen Näkijään, jolla, kuten myös ylipäänsä korpeilla, yminmaalaisten pyhillä eläimillä, on suuri rooli tarinassa.

Pettersenin luoma maailma on minusta kiinnostava juuri siksi, ettei se ole liian maaginen, sillä magialla olisi liian helppo selittää asioita. Lisäksi kokemattomampikin fantasian lukija sujahtaa Yminmaahan helposti. Hienoa on myös se, ettei Pettersen kerro heti kaikkea, ei edes vielä tässä sarjan ensimmäisessä osassa. Se saattaa vähän hämmentää, mutta myös kutkuttaa, kun ei vielä tiedä koko maailmasta mitään. Yllätyksiäkin on luvassa. Toisaalta sen vuoksi etenkin kirjan alku on minusta vähän tahmea ja sitä olisi voinut tiivistää reippaastikin. Mutta loppuosa on yhtä tykitystä, ihan mahtava!

Eipä harmita yhtään, että luin Odininlapsen. Se oli erittäin mukavaa vaihtelua siihen, mitä yleensä luen. Tulen varmasti jossain vaiheessa lukemaan keväällä ilmestyvän jatko-osan Mädän.


––

Siri Pettersen: Odininlapsi
(Odinsbarn, 2013)
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
Jalava 2015, 614 s.

8 kommenttia :

  1. Mahtavaa, että sait ilmeisen positiivisen lukukokemuksen mukavuusalueesi ulkopuolelta! :) Minulla on tämä(kin) lukemattomana omassa hyllyssä. Ilahdutti, kun silmään osui mainintasi, ettei tätä ole kuorrutettu kaikilla elementeillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä kannattaa hypätä vähän tuntemattomammillekin vesille :) En tiedä, tuleeko minusta koskaan mitään erityistä fantasian lukijaa, mutta silloin tällöin genre varmasti virkistää omia lukutottumuksia.

      Kannattaa sinunkin kokeilla tätä! Koukuttavan tarinan lisäksi kirjassa on parasta juuri se, ettei se ole liian fantastinen kaikenlaisine lohikäärmeineen ja menninkäisineen.

      Poista
  2. Minäkin olen hieman varovainen fantasian lukija. Valitsen fantasian ja chick-litin väliltä fantasian.

    En jaksaisi Salvatorea. Dystopia ja maaginen realismi maistuvat.

    Luen jopa Erin Hunterin eläinfantasiaa. Etsijöissä on viesti jokaiselle lukijalle, joka uskaltaa nähdä ympäristön, jossa me elämme.

    Viihdyin Siri Pettersenin Odininlapsen seurassa. Mätää odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin valitsen noista kahdesta ennemmin fantasian. Chick litissäkään ei sinänsä ole mitään vikaa, välillä siltäkin puolelta löytyy helmiä.

      Saapa nähdä, miten tarina jatkuu Mädässä. Odininlapsi jäi kutkuttavaan kohtaan!

      Poista
  3. Mätää odottelen minäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odininlapsesta on selvästi tykätty kirjablogeissa ja en ihmettele! Toivottavasti sarja jatkuu yhtä koukuttavana :)

      Poista
  4. Kuulostaapa mielenkiintoiselta! Pidän itseäni fantasiafanina, mutta olen lukenut sitä hävettävän vähän voidakseni oikeasti tietää genrestä jotain. Nyt meinaan sujahtaa ennemmin amerikkalaisen nuorten fantasian puolelle, mutta tämä voisi olla jossain vaiheessa mukava lukea ja katsoa, mitä tästä lähempää löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voisi olla tosiaan piristävää vaihtelua verrattuna jenkkien nuorten fantasiaan! Ja osoitus siitä, että kyllä täällä Pohjolassakin osataan :) Kirjastoissa tätä on taidettu laittaa sekä nuorten että aikuisten puolelle ja olen samaa mieltä, että kirja sopii hyvin kaikenikäisille.

      Poista