8.1.2016

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1



Minä tein sen! Ties miten pitkään hyllyssä pölyä kerännyt Karl Ove Knausgårdin kuusiosaisen Taisteluni-sarjan avausosa on nyt luettu. Lupasin itselleni, että lukisin kirjan vuoden loppuun mennessä, siis viime vuoden. Siihen en aivan yltänyt, mutta aloitin kirjan ennen joulua, jätin sen kotiin lähtiessäni muualle joulunviettoon, ja palasin sen pariin tultuani takaisin kotiin. Toteutin lupaukseni siis ainakin puolittain.

Taisteluni 1 on ensimmäinen osa Knausgårdin jättimäisestä, kuusiosaisesta omaelämäkerrasta, joka on herättänyt kohua ja kiinnostusta niin Pohjolassa kuin muualla maailmassa. Se on nyt jo aikuiseksi kasvaneen miehen syvästi henkilökohtainen monologi hänen lapsuudestaan, vaikeasta isäsuhteestaan, alkoholismista ja ihmissuhteista. Knausgård paljastaa siinä rehellisesti kaiken, kaikki omat tunteensa ja ajatuksensa, olivatpa ne miten häpeällisiä tai raadollisia tahansa. Omien heikkouksien myöntäminen ei ole helppoa, joten Knausgårdista lienee sopivaa käyttää myös sanaa rohkea. Tai ehkä jopa tyhmänrohkea, sillä asiat, joista hän kirjassaan kertoo, eivät tietenkään kosketa vain häntä itseään, vaan myös hänen perhettään ja lähipiiriään. Siitä hänen sukulaisensa ovatkin olleet näreissään.

Taisteluni 1:n kerronta ei etene mitenkään perinteisen kronologisesti Knausgårdin lapsuudesta aikuisuuteen, vaan pikemminkin temaattisesti. Kirjan ensimmäisessä osiossa Knausgård keskittyy pääasiallisesti lapsuuteensa ja aikuiseksi kasvamiseen sekä vaikeaan isäsuhteeseensa. Toisessa osiossa Knausgård saa tietää, että hänen alkoholin takia rappiolle ajautunut isänsä on kuollut, jolloin hän lähtee veljensä kanssa hoitamaan hautajaisjärjestelyä heidän isoäitinsä luokse. Tähän väliin mahtuu myös tiukkaa analyysiä esimerkiksi kirjailijuudesta, kuolemasta ja ylipäänsä olemassaolosta.

Knausgårdin kerronta on välillä hyvinkin iljettävää ja puistattavaa, mutta samalla myös kaunista ja niin ihailtavan tarkkanäköistä. Yksityiskohtia ei säästellä, oli asia mikä hyvänsä. Itse tarinaa ja Knausgårdin elämässä tapahtuneita asioita tärkeämmäksi nousee kirjailijan itsereflektio. Se, miten hän tarkastelee itseään ja häneen vaikuttaneita asioita. Mitä hän näkee, kokee ja tuntee, ja millaisia vaikutuksia asioilla on juuri häneen itseensä, ei muihin. Miten hän välillä ihan piehtaroi tuskassaan, säälii itseään, tuntee olevansa niin yksin. Siten Knausgårdista on varmaan monille välittynyt hyvin ylimielinen ja egoistinen kuva, menihän hän vielä kirjoittamaan tuon kaiken julkisesti. Mutta toisaalta, Knausgård on tavoittanut kirjassaan jotain hyvin oleellista ihmisyydestä. Kyllä me muutkin säälimme itseämme, piehtaroimme tuskissamme. Toiset enemmän, toiset vähemmän, mutta kaikki me sitä teemme. Mietimme myös tekojamme, sanomisiamme, sitä mitä olemme kokeneet. Menneisyytemme vaikuttaa meihin ainakin jollakin tasolla. Minusta Knausgård ei vaikuta ylimieliseltä tai erityisen itsekeskeiseltä, vaan pikemminkin rohkealta, vaikeita asioita kohdanneelta ihmiseltä.

Taisteluni 1:stä lukiessa tulee pakostakin myös pohtineeksi Knausgårdin kerronnan luotettavuutta. Jossain vaiheessa kirjaa Knausgård nimittäin myöntää, että hän muistaa huonosti yksittäisiä asioita ja tapahtumia, joten voikin kysyä, mitkä kaikki asiat hänen kirjassaan ovat sitten totta, sillä kerronta on hyvin yksityskohtaista. En kylläkään tiedä, onko Knausgård koskaan väittänytkään Taisteluni-kirjojen sisältämien asioiden ja yksittäisten keskustelujen olevan totta, luultavasti ei. Mutta eipä niiden tarvitsekaan olla.


––

Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1
(Min kamp. Første bok, 2009)
Suom. Katriina Huttunen
Like 2011, 489 s.

14 kommenttia :

  1. Jee, mahtavaa, että sait tämän luettua. Ja tästä tulikin mieleeni, että pitäisi itse lukea jatkoa tälle. Osat 2-4 kun löytyvät jo hyllystä...

    Minä pidin tästä ensimmäisestä osasta valtavasti, mutta se otti aikansa. Alkuun inhosin kirjailijaa ja hänen juttujaan, ja vaati sulattelua, että sain hänen jutuistaan oikeasti kiinni. Mutta sitten tykästyin. Ajattelen kuten sinäkin, että kertoessaan tällaisia juttuja on oltava myös rohkea. Kuka ruotisi elämänsä näin, näyttäen sen todella likaisen ja inhottavankin puolen, ellei olisi ainakin jossain mielessä rohkea? Eipä tulisi itselle mieleen. Ja samalla Knausgård tosiaan tavoittaa ihmisyydestä jotain todella oleellista.

    Miten on, aiotko sinä lukea jatkoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On helpottunut olo, vihdoinkin sain aikaiseksi! Ja vieläpä pidin, vaikka Knausgårdin kerronta raskasta onkin juuri yksityiskohtaisuuden ja perinpohjaisuuden vuoksi. Hitaasti lueskellen tämä kuitenkin upposi oikein hyvin.

      Sain Knausgårdista myös varsin älykkään kuvan. Hän sanoi monista asioista niin oivaltavasti, että olisin halunnut alleviivata monta kohtaa kirjasta!

      Loppujen kirjojen lukeminen houkuttaa kyllä, mutta pieninä annoksina. Kirja per vuosi voisi olla aika riittävä tahti :)

      Poista
  2. Täälläkin 1. osa luettuna. Lisää omasta hyllystä joskus. Minuakin kiinnostaa, että aiotko jatkaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin joo, mutta kovin nopeasti en varmaan koko omaelämäkertaa tule lukeneeksi. Nämä vaativat vähän sulattelua ja oman aikansa. Kirja per vuosi voisi olla sopiva vauhti :)

      Poista
  3. Minäkin luin viime vuonna ensimmäisen kirjan, enkä aio ihan heti lukea seuraavaa. Tuo kirja per vuosi voi minulle olla liian nopea tahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat kieltämättä melko raskaita kovin tiheään tahtiin luettaviksi. Voisin yrittää lukea aina yhden per syksy.

      Poista
  4. Upeaa, sä tosiaan teit sen! Mun täytyy myöntää, että ihan hirveästi ei hotsita II osaan tarttuminen, mutta ehkä mä syksyllä taas tsemppaan itseäni. Varmaan tosiaan kirja per vuosi on ihan hyvä tahti tätä Taistelua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä vähän tuntui takaraivossa, kun lupasin lukea tämän vielä syksyn aikana ja sitten kun sinäkin sait tämän luettua, niin pakkohan se oli sitten lopulta aloittaa :D

      Näissä ei onneksi ole sillä tavalla mitään juonta, joka pitäisi muistaa erityisen tarkasti seuraavaan osaan tarttuessa, joten hitaampi tahti on varmaan ihan hyvä :)

      Poista
  5. Minä luin tämän juuri uudestaan (aloitin uudenvuodenyönä) ja saman aion tehdä myös kirjoille 2–5, ennen kuin kutonen vihdoin ilmestyy (jo huhtikuussako? – uskon vasta kun näen). Niin että tämmöinen tahti täällä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, melkoista! Sinulla on sitten oikein Knausgårdin täyteinen kevät. Ja onhan nuo varmaan melko mahtavaa lukea perätysten, muodostuu hyvä kokonaiskäsitys koko massiivisesta omaelämäkerrasta.

      Poista
  6. Minäkin odotan kuutosta. Olen lukenut nuo muut osat, mutta en aio lukea uudestaan, kuten Pekka. Tiukka tahti siellä. :)
    Pidin kakkosesta eniten, ja kuutosta on muistaakseni pidetty samantyylisenä, joten hyvää kannattaa odottaa.

    Elämäkertafiktiossa on vapauksia. Olikos se tässä ykkösessä vai kakkosessa, kun K. käy isänsä kuolinvuoteella kahdesti. K. on kertonut oikeassa elämässä käyneensä kerran, mutta kun ei kirjassa saanut kaikkea haluamaansa sopimaan yhteen visiittiin, niin lisäsi toisen. Ja toinen juttu on sitten se, että muistiaukkoja pitää paikata, minkä tekee myös aivan vaistomaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kakkonen on suosikkisi. Yritän (vai pitäisikö taas ihan luvata? :D) lukea sen syksyllä!

      Ymmärrän toki hyvin sen, että elämäkertafiktiossa on vapauksia eikä kukaan voi muistaa esimerkiksi joitain teininä käymiään keskusteluja sanasta sanaan. Se on minulle okei. Kuitenkin vain pohditutti, että ovatkohan monet suuremmista linjoistakaan totta tai onko Knausgård vaikkapa liioitellut asioita. Vaikka eipä sillä ole oikeastaan väliä.

      Poista
  7. Ykköskirja on minullakin ollut kesken jo varmaan vuoden päivät. En tiedä, mikä siinä kiikastaa, koska pidin kirjasta sinänsä paljon. Varsinkin sen ensimmäiset sivut ovat suorastaan räjähtäviä. Jospa yrittäisin taas jatkaa sitä esimerkkisi innoittamana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja alkaa kyllä uskomattoman räjähtävästi, ehkä parhaita alkuja, joita olen lukenut! Mutta ymmärrän vaikeutesi, sillä minäkin viivyttelin jo kirjan aloittamisen kanssa vaikka kuinka pitkään, vaikka uskoin pitäväni siitä, kuten lopulta pidinkin. Mutta kokeile ehdottomasti vielä jatkaa!

      Poista