20.12.2015

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina


Kazuo Ishiguron tunnettu romaani Ole luonani aina on ollut koskemattomana kirjahyllyssäni viitisen vuotta. Löysin pokkarin kirpputorilta muistaakseni hieman sen jälkeen, kun olin nähnyt kirjan elokuvasovituksen ja ajattelin lukea sen sitten, kun elokuva on haihtunut tarpeeksi mielestäni. Lokakuussa huomasin niin käyneen ja listasinkin silloin kirjan loppuvuoden to be read -kirjojen joukkoon. Halusin ja haluan edelleen palavasti tutustua Ishiguron muihinkin teoksiin, ja Ole luonani aina on niistä tunnetuin, joten aloitin siitä.

31-vuotias Kathy H. viettää suurimman osan ajastaan autossaan, jolla hän ajelee pitkin poikin Isoa-Britanniaa. Matkoillaan hän muistelee lapsuuttaan Hailshamin eristetyssä sisäoppilaitoksessa ja siellä hänen kanssaan opiskelleita ystäviään Ruthia ja Tommya. Nyt Kathy on valvoja, hänen tiensä on vienyt eri suuntaan kuin Ruthin, Tommyn ja monen muun hänen tuntemansa ihmisen. Pikkuhiljaa Kathyn muistojen kautta selviää vastaukset kysymyksiin siitä, miksi Kathy ja monet muut lapset ovat olleet Hailshamissa ja mikä heidän kohtalonsa on. He eivät nimittäin ole ihan keitä tahansa.
 
Ole luonani aina on dystopinen ja vaihtoehtohistoriallinen romaani. Dystopinen, koska Kathyn ja muiden hänen kaltaistensa kohtalo on jotain, mikä voisi olla tulevaisuudessa totta (joiltakin osin se on totta jo nyt), eikä tuo näkymä ole kovin kaunis, ja vaihtoehtohistoriallinen, koska sen tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulta 1990-luvulle, ei siis tulevaisuuteen.
 
Paljon oli päässyt unohtumaan romaanin juonesta, ihan se pääasiakin, joten tarina oli minulle melkein kuin uusi. Parhaiten muistan elokuvan viipyilevän, hidastempoisen tunnelman, joka on läsnä myös kirjassa. Tarinasta saisi tehtyä paljon toiminnallisemmankin, mutta luulen pitäväni siitä enemmän tällaisena kamalan, mutta ihanan tunnelmallisena. Kertoja Kathy kuvailee lapsuuttaan Hailshamissa hyvin yksityiskohtaisesti. Tärkeimpiä ovat hänen suhteensa ystäviinsä Ruthiin (joka on muuten ehkä yksiä ärsyttävimpiä kirjallisuuden henkilöhahmoja) ja Tommyyn, ja sen selvittäminen, keitä he oikein ovat ja mikä on heidän tulevaisuutensa. Sitä ei siis kerrota heti, vaan se avautuu lukijalle sitä mukaa kuin Kathylle ja hänen ystävilleenkin.
 
Kathy ja muut Hailshamin oppilaat tuntuvat kuitenkin alusta alkaen tietävän, että he ovat jollakin tavalla erilaisia, mutta he eivät oikeastaan kyseenalaista sitä. He vain hyväksyvät kohtalonsa eivätkä edes yritä kapinoida sitä vastaan, eivät edes aikuisina. Lukijasta se tuntunee hieman kummalliselta, mutta toisaalta, jos sinut on kasvatettu tietynlaista tulevaisuutta silmällä pitäen, eristyksissä muista, et ehkä oikein osaa kuvitella muuta. Mutta taas toisaalta, Kathy ja muut hänen kaltaisensa eivät ole enää aikuisina eristyksissä muusta maailmasta, silloin he saavat periaatteessa elää kuten haluavat. Romaanissa ei kuitenkaan käy ilmi, että valvotaanko heitä jollakin tavoin, sehän voi olla ihan mahdollista. Kathyn muistojen kautta ei myöskään käy ilmi, että joku olisi kuitenkin kapinoinut, mutta Kathy ei vain kerro sitä, sillä hän keskittyy vain omansa ja ystäviensä tarinoihin.
 
Ole luonani aina oli minulle siinä mielessä aika jännä lukukokemus, että sen kehys ja tapahtumat ovat hyvin koskettavia, mutta kerronnan vähäeleisyyden vuoksi en kuitenkaan liikuttunut. Koska Kathyn ja hänen ystäviensä kohtalo on heille niin normaali asia, siitä tuli aika normaali asia minullekin. Romaanin alakuloisessa tunnelmassa on kuitenkin jotain hyvin vangitsevaa, minkä vuoksi nautin siitä kovasti. Itse juonen sijaan romaanin henkilöiden kohtaloon liittyvä eettisyys ja heidän käyttäytymisensä tilanteessaan ovat yksiä sen mielenkiintoisimpia teemoja.
 
Ensi vuoden puolella aion lukea lisää Ishiguroa. Jatkan luultavasti novellikokoelmalla Yösoittoja ja sen jälkeen luen ainakin Pitkän päivän illan ja Ishiguron uusimman, The Buried Giantin.
 

––
 
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
(Never Let Me Go, 2005)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2011, 394 s.

10 kommenttia :

  1. Tämän kirjan omanlaisensa tunnelma on se, mikä siitä jää parhaiten mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Luultavasti käykin niin, että ajan kuluessa unohdan taas itse tarinan, mutta tunnelma pysyy.

      Poista
  2. Tätä ei pysty unohtamaan, luin blogiaikana. Olen nähnyt elokuvan ja omistan dvd:n. Yksi parhaimpia lukuelämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja jää varmasti mieleen. Ei välttämättä itse tarina, mutta tunnelma. Elokuvakin on kyllä hyvä!

      Poista
  3. Tämä kirja jää todellakin mieleen. On kauan, kun luin tämän, mutta aina välillä huomaan ajattelevani kirjan henkilöitä ja yhteiskuntaa. Minäkin pohdin, miksi luovuttajat eivät kapinoi, mutta eiköhän sen mahdollisuus ole poissuljettu jonkun järeän valvontakoneiston takia... Huh, tarina todella kosketti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen viime aikoina vähän innostunut dystopiakirjallisuudesta ja Ole luonani aina onkin varmaan dystopioista tunnetuimpia arvostetuimpia. Oli siis kiva viimeinkin lukea se!

      Minua tarina itsessään ei onnistunut koskettamaan, koska kerronta oli sen verran vähäeleistä ja jotenkin etäännyttävää, mutta tunnelma vangitsi.

      Poista
  4. Minä pidin tästä kovasti ja myös Pitkän päivän ilta on loistava. Yösoittoja pitäisikin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkän päivän ilta kuulostaa tosi kiehtovalta! Jospa ensi vuodesta tulisi Ishiguron vuosi :)

      Poista
  5. Mulla on tämä kirja juuri paraikaa lukupinossa - saa nähdä ehdinkö lukea tämän vuoden puolella vai meneekö ensi vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kivaa! Tulen sitten kurkkimaan, mitä tykkäsit ja mitä mietteitä kirja herätti :)

      Poista