31.12.2015

Kirjavuosi 2015

 
On vuoden viimeinen päivä ja aika laittaa koko vuosi 2015 pakettiin.

Tämä vuosi on kenties ollut koko blogihistoriani paras eikä pelkästään siksi, että luin enemmän kuin koskaan. Lukemani kirjallisuuden laatukin (omilla mittareillani mitattuna) on ollut hyvä ja en tiedä, muutenkin tämä vuosi on tuntunut blogin osalta todella mukavalta. Etenkin kesä ja syksy olivat kivoja, sillä ehdin keskittyä lukemiseen paremmin kuin ennen. Lisäksi kesällä/syksyllä hurahdin aikuisten värityskirjoihin (hullaantuminen on laantunut jonkin verran, en ole värittänyt vähään aikaan mitään), sain vinkata lempikirjojani Oulun kaupunginkirjaston sivuilla ja Lukuisa sijoittui kahdeksanneksi Cisionin kirjallisuusblogien top 10 -listalle. Jo näiden vuoksi vuosi on ollut hieno.

Tarkastelen seuraavassa tilastoja eli kuinka paljon luin, minkä tyyppisiä kirjoja luin, millä kielillä luin, mistä kirjat olivat peräisin ja niin edelleen, lukemiani kirjoja kirjallisten kysymysten valossa, vuoden top 10 -listaa ja vuoden 2016 (luku)suunnitelmia.
 


Vuonna 2015 luin yhteensä 61 kirjaa. Se on jopa seitsemän kirjaa enemmän kuin viime vuonna. Blogiini kirjoitin 55 kirjasta, loput kuusi olivat nimittäin tentti- tai gradukirjoja. Olen vuosien saatossa kirjoittanut blogiini muutamista mielenkiintoisista tenttikirjoistakin, mutta tänä vuonna esimerkiksi Janne Tienarin Johtaminen ja organisointi globaalissa taloudessa tuskin olisi herättänyt kovin mielenkiintoista pohdintaa. Luettuja sivuja kertyi yhteensä 21 408, jolloin keskiarvo per kirja oli 351 sivua. Joukkoon mahtui siis paksumpiakin kirjoja.

Kaunokirjallisuuden osuus lukemastani oli jälleen suuri, nimittäin 51 kirjaa. Tietokirjoja luin kahdeksan (näistä kuusi oli tenttikirjoja) ja sarjakuvia vaivaiset kaksi. Ensi vuonna aion ehdottomasti yrittää parantaa sarjakuvien osuutta.

Kirjailijan sukupuolella ei ole minulle väliä, mutta katsotaan silti, miten se jakaantui luettujen kirjojen osalta. Naisten kirjoittamia kirjoja luin 35 ja miesten 26. Suhteellisesti luin siis hieman vähemmän naisten kirjoittamia kirjoja ja hieman enemmän miesten kirjoittamia kirjoja kuin viime vuonna.

Ulkomaalaisen kirjallisuuden osuus oli tänä vuonna 41 kirjaa, kotimaisen jäädessä 20 kirjaan. Kuitenkin viime vuonna luin vain 13 kotimaista kirjaa, joten paransin niiltä osin. Paransin silti myös ulkomaisen kirjallisuudenkin määrässä.

Luin kirjoja suomeksi ja englanniksi, edelleen valtaosan suomeksi. Suomeksi kirjoitettuja tai suomennettuja kirjoja luin 43, englanniksi 18 kappaletta. Englanninkielisten kirjojen osuus on kasvanut huomattavasti viime vuodesta, jolloin luin englanniksi vain seitsemän kirjaa.

Kuten aikaisempinakin vuosina, myös tänä vuonna suurin osa lukemastani on julkaistu 2000-luvulla. Vuoden 2015 uutuuksia (myös Suomessa vuonna 2015 julkaistut käännösromaanit) luin 20 kappaletta. Vanhempia, mutta 2000-luvulla kirjoitettuja kirjoja luin 33 kappaletta. Ennen 2000-lukua kirjoitettuja kirjoja luin kahdeksan kappaletta. Vanhin lukemani kirja oli Alice Munron Kerjäläistyttö: Tarinoita Flosta ja Rosesta, joka on alunperin julkaistu vuonna 1977. Vanhempikin löytyisi, nimittäin John Williamsin Stoner (1965), mutta laskin sen mukaan vuoden 2015 uutuuksiin, sillä luin käännöksen.

Mikä oli lukemieni kirjojen alkuperä, mistä ne päätyivät luettavikseni? Kirjastosta lainasin huikeat 36 kirjaa. Omaksi ostettuja tai lahjaksi saatuja kirjoja oli 12. Arvostelukappaleita luin 11 ja kuukausimaksullisen e-kirjapalvelu Fabulan kanssa yhteistyössä luin kaksi kirjaa. Viime vuoteen verrattuna osuudet ovat todella erilaiset, sillä silloin luin melko tasaisesti näitä kaikkia alkuperiä (pl. Fabula) edustavia kirjoja, mutta tänä vuonna olen selvästi ollut kirjaston aktiivinen käyttäjä.


Viime vuoden tapaan tarkastelen seuraavaksi vuoden luettuja kirjoja erilaisten kirjallisten kysymysten kautta.
 
Kirja, johon kuvittelit rakastuvasi, mutta et sitten rakastunutkaan?
Ali Smithin Oli kerran kello nolla. Ensimmäinen kirjani häneltä ja odotin löytäväni uuden lempikirjailijan, sellaisen jolta haluan lukea paljon lisää, mutta ei. Oli kerran kello nolla on hyvä, mutta ei tarpeeksi hyvä. Olisin ehkä halunnut lukea sen ennemmin englanniksi.

Yllättävin kirja?
J.-P. Koskisen Kuinka sydän pysäytetään pysäytti sydämeni. En olisi uskonut, että talvisodan aikaan ja talvisodasta kertova kirja voisi olla niin hieno, niin hieno.

Uusi kirjailijasuosikki?
Leena Krohn. Ehdottomasti. Luin tänä vuonna häneltä kolme kirjaa, kaikki hienoja.

Löytö mukavuusalueen ulkopuolelta?
Roman Sentšinin Jeltyševit, erään perheen rappio. Venäläisen kirjallisuuden tuntemukseni on olematon, joten tällä romaanilla sitä tuli paikattua – varsin menestyneesti.

Ärsyttävin kirja?
John Boynen This House Is Haunted. Kirja on ihan ok, mutta ärsyttää, ettei se ollut lainkaan pelottava kuten toivoin!

Kirja, jonka lukisit uudestaan?
Aki Ollikaisen Mustassa sadussa riittäisi vielä oivallettavaa.

Lempikansi?



John Williamsin Stoner. Katsokaa nyt.

Paras henkilöhahmo?
John Williamsin romaanin Stonerin päähenkilö William Stoner. Niin aito.

Ärsyttävin henkilöhahmo?
Kazuo Ishiguron teoksen Ole luonani aina Ruth. Tuntuu, että hän halusi jatkuvasti tehdä kaikkien olon pelkästään epämukavaksi.

Kaunein kirja?
Colm Tóibínin The Testament of Mary, joka on kaunis, mutta myös surullinen.

Ällöttävin kirja?
John Burnsiden The Dumb House on todella iritsevä, kammottava ja ällöttävä. Mutta silti niin mielenkiintoinen.

Eniten ajatuksia herättävin kirja?
Jonnekin tulevaisuuteen sijoittuva Margaret Atwoodin Oryx and Crake pohditutti maalaamallaan tulevaisuuskuvalla, jonka en väittäisi voivan olla ollenkaan mahdoton.

Kirja, jonka luit vasta vuonna 2015, vaikka se olisi ollut syytä lukea jo aiemmin?
Mark Z. Danielewskin House of Leaves. Yritin lukea sen jo 2013 kesällä, mutta vasta viime kesänä olin tarpeeksi sinnikäs. Palkitsi.

Lyhyin ja pisin lukemasi kirja?
Lyhyin on Lars Janssonin sarjakuvakirja Muumit. Sarjakuvaklassikot VIII (94 sivua) ja pisin J.K. Rowlingin Harry Potter and the Order of the Phoenix (766 sivua).

Vuoden paras esikoinen?
Sarah Watersin Tipping the Velvet. Luin tänä vuonna hyvin vähän esikoisromaaneja, mutta niistä Watersin kirja oli kyllä oikein hyvä.

Paras lapsikertoja?
Mari Strachanin Hiljaisuus soi h-mollissa -kirjan Gwenni on hyvin uskottava 12-vuotias. Muutenkin kirja yllätti todella positiivisesti.

Hauskin kirja?
Andy Weirin Yksin Marsissa. Hauskan kirjasta teki sen älyttömän hyvän huumorintajun omaava päähenkilö.

Masentavin kirja?
Hanya Yanagiharan A Little Life, ehdottomasti. Sen keskeisin henkilö, Jude, on kokenut kammottavia asioita lapsuudessaan eikä mikään tunnu menevän hänellä hyvin aikuisenakaan.

Kirja, joka sai sinut (melkein) itkemään?
Harvemmin itken lukiessani (ellen sitten naurusta), mutta tähänkin täytyy valita Hanya Yanagiharan A Little Life, jonka parissa silmänurkat jo kostuivat.

Suurin pettymys?
Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa oli ehkä suurin pettymys, sillä odotukseni siitä olivat erit mitä lopulta sain. Kuvittelin sen muutenkin olevan erilainen.

Huonoin kirja?
Erik Axl Sundin Varistyttö-trilogian päätösosa Varjojen huone on aika helppo valinta, sillä se oli todella laimea ja yllätyksetön.

Kirja, jota suosittelet kaikille?
Kaikkia kolmea Leena Krohnilta lukemaani kirjaa: Tainaron, Hotel Sapiens ja Erehdys. Jos et ole vielä lukenut Krohnia, niin lue.


Nyt vuorossa on vuoden top 10:n paljastaminen. Luin tänä vuonna niin monta hyvää kirjaa, että on mahdotonta laittaa kymmentä parasta järjestykseen. Paitsi ensimmäisen osalta, sen uskallan sanoa olevan koko vuoteni paras lukuelämys.

1. John Williams: Stoner
2. Leena Krohn: Hotel Sapiens
3. Katja Kettu: Yöperhonen 
4. Margaret Atwood: Oryx and Crake
5. J.-P. Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
7. Mark Z. Danielewski: House of Leaves 
8. Sirpa Kähkönen: Graniittimies
9. Anneli Kanto: Pyöveli
10. Hanya Yanagihara: A Little Life

Luitteko samoja kirjoja vuonna 2015, löytyykö samoja suosikkeja? 


Vuosi 2016 tulee todennäköisesti olemaan minulle jonkin uuden alku. Olisi nimittäin tarkoitus saada gradu valmiiksi ja valmistua ensi syyslukukauden aikana. Uuteen elämänvaiheeseen hyppääminen hieman jännittää (tähän asti olen päätoimisesti lähes aina ollut opiskelija), mutta myös innostaa.

Huvittaa muuten, kun luin mitä opintoihin liittyviä tavoitteita minulla oli vuosi sitten tälle vuodelle. Kerroin tekeväni loppuun kirjallisuuden perusopinnot, mutta enpä ole joutanut. No, ne on pakko hoitaa ensi vuonna jos aion valmistua, joten ehkäpä siis ensi vuonna täällä tulee vihdoin näkymään enemmän klassikoita.

Kirjojen ja lukemisen suhteen en ennusta blogissani tapahtuvan mitään sen suurempia muutoksia. Luettujen kirjojen juttujen ohella jatkan kirjallisuuspalkintokatsausten tekoa. Ensimmäisenä eli jo 4. tammikuuta on vuorossa Costa Book Awardsin kategorioiden/lyhytlistojen voittajat ja pitkin kevättä muita palkintoja, kuten Baileys ja Pulitzer. Syksyllä kierros alkaa taas alusta.

Jatkan myös yhteistyötä kuukausimaksullisen e-kirjapalvelu Fabulan kanssa. Lisäksi jatkan tuttuun tapaan neljännesvuosittaisten koosteiden laatimista. Ajattelin myös ottaa kausittaisten lukusuunnitelmien teon ihan tavaksi, sillä ne motivoivat minua lukemaan etenkin niitä omaan hyllyyn pölyttymään jääneitä kirjoja. Heti alkuvuodesta otan pohdittavakseni ne kymmenkunta kirjaa, jotka yritän kevään aikana lukea.

Kirjallisia lupauksia minulla on vain kaksi: lue enemmän sarjakuvia ja ihan oikeasti jätä ne huonot kirjat kesken.

Toivon vuodesta 2016 tulevan kirjallisesti (ja tietysti muutenkin) yhtä hienon kuin tämäkin vuosi on ollut. Nyt kääriydyn vilttiin, aloitamme poikaystäväni kanssa Downton Abbeyn alusta (tietenkin se täytyy katsoa heti uudestaan) ja loppuillan vain luen kesken olevia kirjoja.

Onnellista ja tietysti lukuisaa uutta vuotta 2016! 

30.12.2015

Vuoden viimeisen neljänneksen luetut kirjat


Ennen koko kirjavuoden pistämistä pakettiin täytyy vielä tehdä katsaus vuoden viimeisen neljänneksen luettuihin kirjoihin. Ennustin toiseksi viimeisessä vuosikatsauksessa syyskuussa, että loppuvuosi voi olla kiireisempi enkä välttämättä ehdi lukea niin paljon. Mutta luinhan minä sittenkin aika hyvin:

Alice Munro: Sanansaattaja
Andy Wier: Yksin Marsissa
Hanya Yanagihara: A Little Life
Colm Tóibín: The Testament of Mary
John Burnside: The Dumb House
Alice Munro: Liian paljon onnea
Leena Krohn: Erehdys
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Luin siis yhteensä 14 kirjaa, kahdeksan naisen kirjoittamaa, kuusi miehen kirjoittamaa. Tällä hetkellä minulla on pari kirjaa kesken, mutta en tiedä, ehtivätkö ne tulla luetuiksi enää tälle vuodelle. Jos ehtivät, täytyy lisätä ne tälle listalle. Aikomuksenani tänään olisi kyllä vain lukea koko loppuilta!

Viimeisen neljänneksen parhaimpia kirjoja olivat Andy Weirin hauska avaruusseikkailu Yksin Marsissa, Hanya Yanagiharan masentavan koskettava A Little Life, Colm Tóibínin vaikuttava The Testament of Mary, John Burnsiden kuvottava, mutta silti hyvin kiehtova The Dumb House, Selja Ahavan Finlandia-ehdokkaana ollut ja hienon lapsikertojan sisältä Taivaalta tippuvat asiat, Alice Munron taidokas novellikokoelma Liian paljon onnea ja tutun huikeaa sisältöä tarjonnut Leena Krohnin Erehdys. Monta suosikkia siis, mutta eivätpä nuo loput luetutkaan ollenkaan huonoja olleet, vaan erittäin hyviä nekin. Heikoin oli varmaankin Vesa Sisätön Unohtunut avain joka upotti Titanicin + muita historian mokia, sillä useimmat mokista olivat minulle jo varsin tuttuja ja kirja oli muutenkin välillä vähän puuduttava.

Luettuja sivuja kertyi yhteensä 4727 eli keskiarvo tästä on 338 sivua.

Oletteko lukeneet samoja kirjoja ja mitkä niistä vaikuttavat kiinnostavimmilta?

––

Kirjojen lisäksi loppuvuosi on sisältänyt myös lisää kirjallisuuspalkintokatsauksia, joiden pariin ajauduin alunperin syyskuussa. Lokakuussa selvisi Man Bookerin voittaja ja National Book Awardin lyhytlista. Marraskuussa julkaistiin International Dublin Literay Awardin huikean pitkä pitkälista, Costa Book Awardin lyhytlistat ja lopulta National Book Awardin voittajakin. Niin ikään marraskuussa selvisi myös Finlandia-ehdokkaat ja palkinnon voittaja. Joulukuu on ollut taukoa kirjallisuuspalkinnoista, mutta pian, 4. tammikuuta, kerrotaankin jo Costa Book Awardin kategorioiden/lyhytlistojen voittajat.

Pari muutakin kivaa juttua mahtui loppuvuoteen. Nimittäin ryhdyin yhteistyöhön kuukausimaksullisen e-kirjapalvelu Fabulan kanssa, sain vinkata kirjoja Oulun kaupunginkirjaston sivuilla ja blogini pääsi Cisionin kirjallisuusblogien top 10 -listalle sijalle kahdeksan. Eipä loka-marraskuu tuntunutkaan enää niin ankealta.

Pohdin ensi vuotta, mukaan lukien sen ensimmäistä neljännestä, tarkemmin huomenna, kun on koko kirjavuoden koosteen aika, mutta toivon jo nyt sen olevan yhtä hieno ja lukuisa kuin tämäkin vuosi on ollut!

29.12.2015

Vuoden viimeiset kirjaostokset ja miten kävi loppuvuoden lukusuunnitelman

Vuotta on jäljellä enää muutama hassu päivä. Tässä välissä, ennen viimeisen vuosineljänneksen ja koko vuoden parhaiden kirjojen katsauksia, onkin hyvä katsoa, mitä kirjoja tulin loppuvuonna ostaneeksi (+ yhden kirjan sain lahjaksi) ja miten kävi lokakuussa hahmottelemalleni loppuvuoden lukusuunnitelmalle.

––

Aloitetaan kirjaostoksista, joiden suhteen olin onneksi maltillinen (toisin kuin syksyn aikana kirjastosta lainattujen kirjojen, mutta se on jo ihan oma tarinansa).


George Saundersin novellikokoelmasta Joulukuun kymmenes olen kuullut pelkkää hyvää. Kun kirja tuli vastaan Akateemisen kirjakaupan loppuunmyynnissä (Oulun akateeminen lopetti toimintansa syksyllä ja Stockmann seuraa perässä noin vuoden päästä, kurjaa), muistaakseni 30 prosentin alennuksella, jäin vielä empimään. Pari päivää myöhemminhän se oli pakko sitten lähteä hakemaan ja silloin hinnoista oli lohkaistu jo 70 prosenttia, joten kirjalle jäi hintaa vain kuusi tai seitsemän euroa. Onneksi kirjaa vielä löytyi!


Etukäteisjoululahjaksi itselleni ja poikaystävälleni löytyi Mark Z. Danielewskin The Familiar -sarjan toinen osan, Into the Forest, jonka poikaystävä jo luki, hyvissä ajoin ennen joulua tietysti, ja John Irvingin uusi romaani Avenue of Mysteries, joka ilmestyy keväällä suomeksi nimellä Ihmeiden tie.


Poikaystäväni puolestaan lahjoi minua Margaret Atwoodin novellikokoelmalla Stone Mattress. Kirja vaikuttaa ihan mahtavalta ja suunnittelen lukevani sen jo alkuvuodesta.

––

Entä sitten loppuvuoden lukusuunnitelma, miten sen kävi? Lokakuun alkupuolella tein itselleni kymmenen kirjan kokoisen lukusuunnitelman loppuvuotta varten. En lukenut niistä kaikkia, en edes odottanut niin käyvän, mutta suunnitelmat nyt vain ovat kivoja! Ja kyllähän laatimani pino jonkin verran minua motivoi, etenkin niiden parin kauan lukematta olleiden kirjojen suhteen.

Loppuvuoden kirjat, jotka luin:

Andy Weir: Yksin Marsissa
Hanya Yanagihara: A Little Life
John Burnside: The Dumb House
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Eli puolet, hyvä minä! Ja tällä hetkellä minulla on muuten kesken listalla ollut Karl Ove Knausgårdin Taisteluni 1, mutta jää nähtäväksi saanko sitä vuoden loppuun mennessä luettua, sillä kesken on eräs toinenkin mielenkiintoinen kirja.

Loppuvuoden lukemattomat kirjat:

Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
Mark Z. Danielewski: The Familiar : One Rainy Day in May
Frank Herbert: Dune
Siri Pettersen: Odininlapsi

Vähän harmittaa Moranin ja Danielewskin kirjat, sillä alunperin suunnittelin lukevani ne jo viime kesänä. Aion tehdä vastaavanlaisen suunnitelman ensi kevääksi ja otan sille mukaan Moranin, Danielewskin ja Pettersenin kirjat, miksei Herbertinkin, jotta varmasti sitten kärsin huonosta omastatunnosta ja harmituksesta ensi kesänäkin! No, yritän olla kärsimättä ja lukea nuo jo kevään aikana. Ainakin osan. Nyt ainakin huomaa, että ihan hyvinhän nämä suunnitelmat motivoivat, kun ei ole kuitenkaan liian tiukka itselleen eikä aikatauluta koko lukemistaan, vaan jättää tilaa muillekin, spontaanimmin valituille kirjoille. Nuo kirjat, jotka luin, luin myös ihan omasta vapaasta tahdostani ja silloin kun ne oikeasti kiinnostivat. Väkisin tai silloin kun ei ole oikea fiilis en ala lukemaan yhtään mitään.

––

Noin. Nyt täytyykin alkaa jo vähän miettiä niitä ensi kevään kirjoja. En aio listata niiden joukkoon mitään vasta tulossa olevia uutuuksia, vaan pitäydyn jo julkaistuissa, itse omistamissani tai kirjastosta lainatuissa (tai kirjastosta himoitsemissani, ei vielä lainatuissa) kirjoissa. Kelpuuttanen listalle myös kirjat, jotka aion varmuudella keväällä ostaa. Kiinnostavinta minusta näissä listoissa on kuitenkin ollut oman hyllyn kirjat, sillä niiden lukemisen suhteen tarvitsen eniten motivointia. Monta sellaista onkin pakko valita mukaan.

Motivoivatko lukusuunnitelmat tai -haasteet teitä vai tuleeko lukemisesta silloin vain suorittamista?

20.12.2015

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina


Kazuo Ishiguron tunnettu romaani Ole luonani aina on ollut koskemattomana kirjahyllyssäni viitisen vuotta. Löysin pokkarin kirpputorilta muistaakseni hieman sen jälkeen, kun olin nähnyt kirjan elokuvasovituksen ja ajattelin lukea sen sitten, kun elokuva on haihtunut tarpeeksi mielestäni. Lokakuussa huomasin niin käyneen ja listasinkin silloin kirjan loppuvuoden to be read -kirjojen joukkoon. Halusin ja haluan edelleen palavasti tutustua Ishiguron muihinkin teoksiin, ja Ole luonani aina on niistä tunnetuin, joten aloitin siitä.

31-vuotias Kathy H. viettää suurimman osan ajastaan autossaan, jolla hän ajelee pitkin poikin Isoa-Britanniaa. Matkoillaan hän muistelee lapsuuttaan Hailshamin eristetyssä sisäoppilaitoksessa ja siellä hänen kanssaan opiskelleita ystäviään Ruthia ja Tommya. Nyt Kathy on valvoja, hänen tiensä on vienyt eri suuntaan kuin Ruthin, Tommyn ja monen muun hänen tuntemansa ihmisen. Pikkuhiljaa Kathyn muistojen kautta selviää vastaukset kysymyksiin siitä, miksi Kathy ja monet muut lapset ovat olleet Hailshamissa ja mikä heidän kohtalonsa on. He eivät nimittäin ole ihan keitä tahansa.
 
Ole luonani aina on dystopinen ja vaihtoehtohistoriallinen romaani. Dystopinen, koska Kathyn ja muiden hänen kaltaistensa kohtalo on jotain, mikä voisi olla tulevaisuudessa totta (joiltakin osin se on totta jo nyt), eikä tuo näkymä ole kovin kaunis, ja vaihtoehtohistoriallinen, koska sen tapahtumat sijoittuvat 1960-luvulta 1990-luvulle, ei siis tulevaisuuteen.
 
Paljon oli päässyt unohtumaan romaanin juonesta, ihan se pääasiakin, joten tarina oli minulle melkein kuin uusi. Parhaiten muistan elokuvan viipyilevän, hidastempoisen tunnelman, joka on läsnä myös kirjassa. Tarinasta saisi tehtyä paljon toiminnallisemmankin, mutta luulen pitäväni siitä enemmän tällaisena kamalan, mutta ihanan tunnelmallisena. Kertoja Kathy kuvailee lapsuuttaan Hailshamissa hyvin yksityiskohtaisesti. Tärkeimpiä ovat hänen suhteensa ystäviinsä Ruthiin (joka on muuten ehkä yksiä ärsyttävimpiä kirjallisuuden henkilöhahmoja) ja Tommyyn, ja sen selvittäminen, keitä he oikein ovat ja mikä on heidän tulevaisuutensa. Sitä ei siis kerrota heti, vaan se avautuu lukijalle sitä mukaa kuin Kathylle ja hänen ystävilleenkin.
 
Kathy ja muut Hailshamin oppilaat tuntuvat kuitenkin alusta alkaen tietävän, että he ovat jollakin tavalla erilaisia, mutta he eivät oikeastaan kyseenalaista sitä. He vain hyväksyvät kohtalonsa eivätkä edes yritä kapinoida sitä vastaan, eivät edes aikuisina. Lukijasta se tuntunee hieman kummalliselta, mutta toisaalta, jos sinut on kasvatettu tietynlaista tulevaisuutta silmällä pitäen, eristyksissä muista, et ehkä oikein osaa kuvitella muuta. Mutta taas toisaalta, Kathy ja muut hänen kaltaisensa eivät ole enää aikuisina eristyksissä muusta maailmasta, silloin he saavat periaatteessa elää kuten haluavat. Romaanissa ei kuitenkaan käy ilmi, että valvotaanko heitä jollakin tavoin, sehän voi olla ihan mahdollista. Kathyn muistojen kautta ei myöskään käy ilmi, että joku olisi kuitenkin kapinoinut, mutta Kathy ei vain kerro sitä, sillä hän keskittyy vain omansa ja ystäviensä tarinoihin.
 
Ole luonani aina oli minulle siinä mielessä aika jännä lukukokemus, että sen kehys ja tapahtumat ovat hyvin koskettavia, mutta kerronnan vähäeleisyyden vuoksi en kuitenkaan liikuttunut. Koska Kathyn ja hänen ystäviensä kohtalo on heille niin normaali asia, siitä tuli aika normaali asia minullekin. Romaanin alakuloisessa tunnelmassa on kuitenkin jotain hyvin vangitsevaa, minkä vuoksi nautin siitä kovasti. Itse juonen sijaan romaanin henkilöiden kohtaloon liittyvä eettisyys ja heidän käyttäytymisensä tilanteessaan ovat yksiä sen mielenkiintoisimpia teemoja.
 
Ensi vuoden puolella aion lukea lisää Ishiguroa. Jatkan luultavasti novellikokoelmalla Yösoittoja ja sen jälkeen luen ainakin Pitkän päivän illan ja Ishiguron uusimman, The Buried Giantin.
 

––
 
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
(Never Let Me Go, 2005)
Suom. Helene Bützow
Tammi 2011, 394 s.

18.12.2015

Leena Krohn: Erehdys


Oi, Leena Krohn. Paras kirjailijalöytöni tänä vuonna. Keväällä luin Hotel Sapiensin ja rakastuin. Syksyllä sukelsin Tainaroniin ja ihastuin lisää. Nyt lukemani Krohnin uusimman romaanin Erehdyksen myötä olen täysin vakuuttunut kirjailijan taidoista. Onneksi tätä saa vielä lisää, paljon lisää.

Kirjailija E. on pyydetty nimettömän kaupungin sivukirjaston yleisötapahtumaan lukemaan novellejaan ja keskustelemaan lukijoidensa kanssa. Ilta on kuitenkin katastrofaalinen: paikalle saapunut yleisö ei joko tunnu olevan ollenkaan kiinnostunut E:stä ja hänen novelleistaan tai sitten he esittävät piinaavan epämukavia, välillä suorastaan töykeitä kommentteja. Mutta tämä on vasta kirjan kehyskertomus, jonka alaisuuteen sijoittuvat E:n lukemat novellit, jotka ova temaattisesti toisiinsa kietoutuneita.
 
Osa E:n lukemista novelleista jää kesken, kun hänet joko keskeytetään tai häntä itseään ei huvita lukea enempää välinpitämättömän yleisön edessä. Niinpä novellit jäävät kesken lukijaltakin, mikä toisaalta vähän harmittaa, sillä niiden teemat ovat niin kiinnostavia, taattua Krohnia. Novelleissa käsitellään niin muistoja, muistamista kuin unohtamistakin, ihmisten tekemiä erehdyksiä ja identiteetin kytkeytymistä teknologian kehitykseen. Niissä on myös varjoja ja hyönteisiä, molemmat tuttuja elementtejä Hotel Sapiensista ja Tainaronista. Mutta kun novellit ovat osa kirjailija E:stä kertovaa kehyskertomusta, ne toki saavatkin jäädä kesken.
 
Krohnin kertomuksissa liikutaan aina jossain unen ja toden rajamailla, yleensä myös jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa tai vaihtoehtomaailmassa, ja sen kirjailija hallitsee ihailtavan taitavasti. Tässä teoksessa Krohn ottaa kantaa myös nyky-yhteiskunnan problemaattisiin asioihin, esimerkiksi ihmisten ja teknologian yhteenliittymään, niin kirjailija E:n lukemien novellien ja itse kehyskertomuksen kautta. Kehyskertomus on myös kannanotto kirjailijan työn nurjiin puoliin. Se ehkä onkin monelle kirjailijalle tuttu kuvaus työstään, sen hyvistä ja huonoista puolista, ja siitä, millaista ihmisten suhtautuminen kirjailijaa kohtaan voi olla.
 
Niin kuin Alice Munron kohdalla, myös Krohnin kohdalla minulla on sellainen tunne, että jos haluaisin kirjailijaksi, haluaisin kirjoittaa kuin Krohn. Hän kirjoittaa tiiviitä, hieman arvoituksellisia romaaneja, jotka eivät aliarvioi lukijaansa. Niissä on aina myös jotain ihanan outoa ja surrealistista.
 

––
 
Leena Krohn: Erehdys
Teos 2015, 155 s.