27.11.2015

Jaossa e-kirjapalvelu Fabulan promokoodeja

Yhteistyössä Fabulan kanssa
Fabula on suomalainen kuukausimaksullinen e-kirjapalvelu, jonka kautta voi lukea rajattomasti monien suomalaisten kustantamoiden uutuuskirjoja kuukausimaksua vastaan. Kun Fabula pari kuukautta sitten starttasi Suomessa, palvelu maksoi kuukaudessa 14,99 euroa. Hintaa on sittemmin pudotettu ja kuukausimaksu on nyt vain 9,99 euroa – eli nyt Fabula on hintansakin puolesta paremmin verrattavissa esimerkiksi Spotifyyn ja Netflixiin. Myös kirjavalikoima on kasvanut, niin uusien nimikkeiden kuin uusien mukaan lähteneiden kustantamojenkin osalta. Fabulasta löytää esimerkiksi Bazarin, Siltalan, Innon, Art Housen, Minervan, Atenan, Osuuskumman, Gaudeamuksen ja Docendon kirjoja sekä Long Playn artikkeleita. Hienoa, että kasvua on tapahtunut!
 
Nyt olisi hyvä tilaisuus päästä testaamaan Fabulaa ja lukemaan rajattomasti sen sisältämiä kirjoja! Jaan kymmenen (10) promokoodia kymmenelle ensimmäiselle tähän juttuun kommentoivalle. Anonyyminäkin voi ilmoittaa halukkuutensa, mutta tarvitsen silloin sähköpostiosoitteesi, jotta voin lähettää promokoodin sinulle. Promokoodi syötetään Fabulaan rekisteröitymisen jälkeen. Rekisteröityminen lienee helpointa suoraan Android- tai iOS-laitteelle (puhelin tai tabletti) ladatun Fabulan sovelluksen kautta.
 
Promokoodi on voimassa tasan kaksi viikkoa ja se tulee ottaa käyttöön vuoden loppuun mennessä. Mitään jatkoseuraamuksia koodin käyttämisestä ei tule, vaan rajaton pääsysi Fabulan aineistoihin päättyy kun promokoodikin päättyy. Sen jälkeen voit tietysti vielä selata Fabulan nimikkeitä ja lukea kirjoja aina 10 prosenttiin asti, kuten tälläkin hetkellä rekisteröityneenä käyttäjänä. Jos ihastut Fabulaan, voit ostaa sinne lukuaikaa vaikkapa vain kuukaudeksikin kerrallaan. Minä olen ollut palveluun tyytyväinen, sovellus pelaa hyvin niin puhelimessa kuin tabletissakin, ja olen ollut erityisen iloinen kasvavasta ja monipuolisesta valikoimasta, joten omasta puolestani voin ihan rehellisesti suositella.
 
Eli jaossa kymmenen kaksi viikkoa kestävää promokoodia kymmenelle ensimmäiselle halukkaalle. Siinä ajassa ehtiikin lukea jo pari kirjaa ja esimerkiksi tukun Long Playn artikkeleita. Koodin voi ottaa käyttöön vaikka vielä joulun alla, joten joulun pyhiksikin riittää luettavaa. Muistakaa ilmoittaa sähköpostiosoitteenne, jos sitä ei profiilissanne tai blogissanne ole, sillä lähetän koodin sinne.
 
Kaikki kymmenen koodia on nyt jaettu, kiitos!

25 kommenttia :

  1. Olen tätä palvelua varovaisesti jo tutkiskellut, mutta vielä en ole sen tarkemmin tutustunut Fabulaan. Promokoodi siis kelpaisi ;D

    kirjastokummitus@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Laitan sinulle saman tien sähköpostia :)

      Poista
  2. Jei, muakin kiinnostaisi kovasti kokeilla tätä palvelua. :)
    Osoite on jennasusanna@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä :) Laitan sinullekin ihan piakkoin sähköpostia!

      Poista
  3. Hei, koodi ja Fabula kiinnostaa kyllä :)

    inmasome@student.jyu.fi

    VastaaPoista
  4. Fabula kiinnostaa! Pitkään ollut harkinnassa, koodilla pääsisi testaamaan :) :) t. Kaisa

    kapa_92 _ @hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnon testausmahdollisuus on kyllä kiva, jos ei ole vielä ihan varma, haluaako ostaa! :) Laitan koodin tulemaan!

      Poista
  5. Hitsi, oon salaa unelmoinut saavani joskus kokeilla tuota palvelua.. Mahtaa olla mielenkiintoinen! :-)

    Hyvää viikonloppua tänne!

    annimaria97@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, olit sitten onneksi oikeassa paikassa oikeaan aikaan! :) Laitan koodin tulemaan.

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Voiko Fabulaa käyttää myös läppärillä? Itselläni, kun ei ole älypuhelinta tai tablettia. Jos se on mahdollista, olisi mukavaa päästä kokeilemaan. :)

    lumikukka333 (at) gmail (piste) com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ei voi :( Fabulalla ei tällä hetkellä ole resursseja selainversion kehittämiseen, vaan sovellus toimii toistaiseksi vain puhelimilla ja tableteilla, joissa on Android tai iOS. Mutta toivotaan, että selainversiokin joskus tulisi!

      Poista
  7. Hei mua kiinnostais kanssa, oon harkinnut ton hankkimista ja olis kiva päästä sitä ennen tutustumaan palveluun! :)

    llaurras@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kiva :) Laitanpa koodia tulemaan sinnekin päin!

      Poista
  8. Hei,

    koodi kiinnostaisi kovasti. Teen just koulutehtävää "kirjojen Netflixeistä", joten ois hienoa päästä testaamaan palvelua. :) S-postini on kaksikauneinta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva koulutehtävä! Siitä saakin varmaan monipuolisemman, kun pääsee ihan kunnolla testaamaan palvelua. Laitan koodin tulemaan :)

      Poista
  9. Minä haluan testata myös!

    Terveisin Jaana, joka on puhelimella, eikä ehdi kirjautua.

    puusku(a)gmail(.)com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jaana, tottahan toki laitan sinnekin koodin tulemaan! :)

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Jos sulla on vielä koodeja jäljellä, minä olisin kans kiinnostunut testaamaan jos se innostaisi minut lukemaan suomeksi :)

    milkareads@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Menikö jo kaikki? :)
    Mulla e-kirjojen lukeminen on jäänyt naurettavan vähälle, kun en tabletilla osaa keskittyä tarpeeksi. Jatkuvasti ylikuormasta notkuvat kirjahyllyt ovat vain konkreettinen muistutus siitä, että en todellakaan voi jatkaa tätä fyysisten kirjojen haalimislinjaa. Pitäisi todella aktivoitua e-kirjojen saralla siis.

    Varmuuden vuoksi sähköpostini, eli kirjojenkeskella @ gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopivasti yksi on vielä jäljellä! :) Tabletti on kyllä niin paljon erilaisempi lukualusta kuin oikea kirja, joten en ihmettele, että keskittymiskyky on ollut koetuksella. Laitan koodin tulemaan!

      Poista