6.11.2015

Finlandia-palkinto 2015: ehdokkaat


Tänään on vuorossa Suomen suurimman kirjallisuuspalkinnon eli Finlandian ehdokkaat! Kuusi kirjaa kilpailee voitosta ja muusikko Heikki Harman eli Hectorin valitsema voittaja julkistetaan 26. marraskuuta.

Olen lukenut tänä vuonna vain muutamia kotimaisia uutuuskirjoja, joten ehdokkaiden veikkaaminen on vaikeaa. Toivoisin kuitenkin näkeväni ehdokkaiden joukossa ainakin Katja Ketun romaanin Yöperhonen sekä J.-P. Koskisen Kuinka sydän pysäytetään. Alkuvuonna lukemani Anneli Kannon Pyöveli on myös todella loistava romaani, joten sitäkin voisin veikata, vaikken ole ollenkaan varma, mahtuuko kuuden joukkoon näin montaa historiallista romaania. Kirjoista, joita en ole lukenut, mutta joista on puhuttu paljon ja joita muutkin ovat veikkailleet, arvelisin esimerkiksi Karo Hämäläisen teoksen Yksin – romaani Paavo Nurmesta, Heidi Könkään Hertan, Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin ja Laura Lindstedtin Oneironin olevan vahvoilla. Ja miksei joukossa voisi olla myös Petri Tammisen Meriromaani tai Leena Krohnin Erehdys? Tammisen romaanista pidin, mutten niin paljon kuin Ketun tai Koskisen romaaneista. Krohn taas on vuoteni parhaimpia kirjailijalöytöjä ja odotan Erehdykseltä paljon (odottelee jo pöydän kulmalla vuoroaan). No, tässäpä omia veikkailujani ja katsotaan, menikö yksikään arvailu oikein. Lupaan muuten, että en huijaa ja kirjoitan tätä ennen kello kymmenen alkavaa ehdokkaiden paljastamistilaisuutta!

––

Nyt on aika paljastaa Finlandia-palkintoehdokkaat:


Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat

Valintalautakunnan perusteluita: "Tarinat auttavat meitä jäsentämään elämäämme; ne tuovat iloa ja lohtua. Selja Ahavan romaani koostuu useamman henkilön tarinasta, joille on yhteistä sattumien epätodennäköisyys."


Panu Rajala: Intoilija

Valintalautakunnan perusteluita: "I. K. Inha – valokuvaaja, tutkimusmatkailija, tietokirjailija, kääntäjä ja keksijä – jäi aikakauden muiden taiteilijoiden varjoon. Nyt Panu Rajala nostaa hänet hienolla romaanillaan ansaitusti ystäviensä Janne Sibeliuksen ja Eero Järnefeltin rinnalle."


Pertti Lassila: Armain aika

Valintalautakunnan perusteluita: "Armain aika on romaani, joka vaikuttaa siltä, että se on kirjoittanut itse itsensä. Kuitenkaan ilman selkeää visiota ja kirjallista taituruutta tällainen pakottomasti luettava ja hengittävä kirja ei synny."


Markku Pääskynen: Sielut

Valintalautakunnan perusteluita: "Oma lapsi katoaa; voiko musertavampaa tragediaa kuvitellakaan? Markku Pääskysen Sielut-romaanissa inhimillistä murhenäytelmää ei kuitenkaan kerrota epätoivolla ja surulla mässäillen."


Kari Hotakainen: Henkireikä

Valintalautakunnan perusteluita: "Hotakainen käsittelee aikamme tabuja oivaltavasti ja hauskasti. Tarkka, tunnekylläisesti latautunut lause ja lakoninen tyyli kunnioittavat henkilöitään."


Laura Lindstedt: Oneiron

Valintalautakunnan perusteluita: "Naisen oikeus omaan kohtaloonsa ja ruumiiseensa nousee keskeiseksi aiheeksi. Lindstedt tekee sanoilla näkyväksi sellaista, mitä ei voi kuvata, mitä ei ole olemassa ja mille ei ole ilmaisua."

––

No huh, olipa melkoinen yllätys! Laura Lindstedtin Oneiron oli ainoa, joka oli veikkauslistallani. Se sekä Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat (joka myös odottelee lukuvuoroaan – täytyykin lukea se pian, koska kirjaston varausjonot lienevät kohta suuret) ovat rehellisesti sanoen ainoat, jotka minua tässä kuusikossa edes kiinnostavat. Neljään muuhun en tosin ole oikein perehtynytkään, joten voi olla, että myös jotkut niistä alkavat jossain vaiheessa vetää puoleensa.

Täytyy myöntää, että olen vähän pettynyt etenkin Katja Ketun puuttumiseen ehdokkaiden joukosta. Mitkä fiilikset teillä on tästä kuusikosta? Tyydyttävätkö ne vai olisiko teidän ehdokkaanne olleet aivan erit? Ja mitä olette näistä ennättäneet lukea?

32 kommenttia :

  1. Ehkä on mietittävä hiljaa jokunen tovi. Teen samanlaista postausta, kunhan tokenen ja ymmärrän lukemani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah Ulla, kuvaat hyvin minunkin hämmennykseni tunteita! Tosin en oikein pysty olemaan hämmentynyt suoraan tämän kuusikon vuoksi, koska en ole lukenut niistä yhtäkään (luulen, että sinä osaat sanoa kuusikosta enemmän, kun luet niin paljon, niin kotimaista kuin muutakin, ja ehkä olet lukenut näistä monta?), mutta olen hämmentynyt siitä, ettei omat veikkaukseni menneet sinne päinkään muuten kuin Oneironin osalta. Ketun Yöperhonen kaihertaa...

      Poista
  2. Aika yllättänyt olen minäkin. En tosin ole kovin hyvin perillä viime aikoina julkaistuista kirjoista, mutta ehdokkaat hämmennyttivät silti. Ja tosiaan, Oneiron ja Taivaalta tippuvat asiat ovat melkeinpä ainoat, jotka mua tuosta joukosta todella kiinnostaisi lukea (lisäsin kyllä myös Pääskysen teoksen lukulistalleni). No, saapa nähdä mikä näistä lopulta sitten voiton vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hämmennyttää, etenkin omien suosikkieni ja yleisten ennakkosuosikkien poissaolo! Täytyy pitää peukkuja sitten Oneironille ja Taivaalta tippuville asioille. Jälkimmäinen täytyy ottaa lukuun seuraavaksi, jotta ehdin lukea sen ennen kirjaston palautuspäivää.

      Mikä lie Hectorin kirjamaku, mistäköhän hän pitää. Sepä selviää muutaman viikon kuluttua. Mielenkiintoinen ehdokasasettelu kyllä. Ja onhan se monipuolinen.

      Poista
  3. Itse olin aika varma Oneironin ehdokkuudesta ja voin sanoa, että vähintäänkin se kirja kannattaisi lukea noista ehdokkaista! Taivaalta tippuvista asioista en pitänyt yhtä paljon, se oli musta vähän keskeneräisen oloinen, vaikka käsittelikin kiinnostavia aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneironista olen kuullut paljon hyvää, lienee monen sen lukeneen lemppareita tältä vuodelta. Minulle on syntynyt siitä sellainen käsitys, että se olisi kamalan haastava, kun on niin kokeileva, mutta ehkei se sitä olekaan, ainakaan niin paljon, mitä olen muiden juttuja siitä lukenut. Mutta aloitan Ahavan kirjasta, kun se on sopivasti lainassa kirjastosta, ja katsotaan milloin pääsen Oneironiin asti :)

      Poista
  4. Yhtäkään näistä kirjoista en ole lukenut, mutta jaksan edelleen ihmetellä, että Ketun Yöperhonen ei ole mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sama juttu Leena! Kätilökään ei ollut ehdokkaana ja nyt myöskään Yöperhonen ei ole. Suuri vääryys.

      Poista
  5. Enpä minäkään noista ole mitään ehtinyt lukea, mutta tässä vaiheessa ajattelen lukevani vain Taivaalta tippuvat asiat ja Oneironin. Aika yllättäviä valintoja tosiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai yllättävät valitsematta jättämiset. Ehkä raati todella halusi yllättää, ja onnistui siinä erinomaisen hyvin. Mainitsemasi kaksi kirjaa ovat tosiaan minustakin kiinnostavimmat, toivottavasti jompi kumpi niistä voittaisi!

      Poista
  6. Olen Oneironin puolivälissä ja voin jo nyt sanoa, että se on vallan hieno. Oneironin tasoisia kirjoja ei Suomessa kirjoiteta ihan joka vuosi. Olisin kyllä halunnut listalle myös Yöperhosen ja Kuinka sydän kesytetään. Herttaakin toivoin, mutta epäilin. Itärannan paikka olisi myös ollut listalla, mutta ehkä hän on niitä, jotka eivät ole profeettoja omalla maallaan. Häpeällistä on, että listalla ei ole yhtään suomenruotsalaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneironissa lienee potentiaalia Suomen rajojen ulkopuolellekin. Vaikuttaa hyvin omaperäiseltä kirjalta ja odotan kiinnostuneena kirjoitustasi siitä!

      Ketun ja Koskisen kirjat olisivat tosiaan ansainneet paikkansa ehdokkaina. Ehkä raadin mielestä historiallisia romaaneja on ollut jo liian paljon ehdolla viime vuosina? Minusta niitä ei kyllä ole koskaan liikaa, mutta olenkin ehkä jäävi sanomaan niin :)

      Totta muuten, ettei suomenruotsalaisia ole nyt ehdokkaina. Olen kuitenkin vähän sitä mieltä, ettei listalla saisi olla mitään kiintiöitä varattuna kenellekään, mutta onhan siellä yleensä ollut vähintään se yksi suomenruotsalainen.

      Poista
  7. Lopullinen ehdokaslista oli minustakin aika yllättävä ja kaikki kuusi kirjaa ovat vielä lukematta. Oneiron, Armain aika ja Taivaalta tippuvat asiat kiinnostavat eniten.
    Minäkin olisin mielelläni nähnyt Leena Krohnin Erehdyksen ehdokkaiden joukossa. Olen juuri lukemassa sitä ja ainakin puoleen väliin asti se on ollut aivan loistava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla ainoita hämmästyneitä, varmaan melkein kaikki on! Kieltämättä vähän kummalliset valinnat. Blogistanian Finlandia näyttänee eriltä.

      Jes, ihanaa kuulla, että olet pitänyt Erehdyksestä! Minulla on tällä hetkellä menossa ohuempien kirjojen kausi, joten ties vaikka otan Krohnia pian lukuun minäkin :)

      Poista
  8. Olin kyllä todella yllättynyt listasta, vaikka en mitään erityistä odottanutkaan...

    Oneiron ja Taivaalta tippuvat asiat kiinnostavat minuakin näistä eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä kyllä omiin odotuksiin nähden aika hassu lista! Mutta aina ei voi näköjään olla samaa mieltä, tosin enpä ole näistä yhtäkään lukenut, mutta kuitenkin.

      Poista
  9. Onerion on upea, mutta ainut, jonka olen lukenut, joten en voi muista mitään sanoa. Hämmästelen silti. Kai tässä on ryhdyttävä lukemaan lisää, että pysyisi jotenkin kärryillä hyvästä kirjallisuudesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästellä toki saa, vaikkei mitään olisi lukenutkaan :D Mistä sitä tietää, vaikka nämä kaikki kirjat olisivat minusta mainioita, mutta jotenkin en silti usko monen yltävän esimerkiksi Yöperhosen tasolle...

      Kotimaisen kirjallisuuden osalta olisi minullakin petrattavaa.

      Poista
  10. Ostin Oneironin kirjamessuilta, kun se jäi nimenä pyörimään päähän ja sitten vähän selvittelin, mistä on kyse. Vielä en ole ehtinyt sitä lukea, mutta kiinnostaa kauheasti! Muista ehdokkaista kiinnostavat Taivaalta tippuvat asiat ja Sielut, joista en kyllä kummastakaan ollut kuullut ennen tätä päivää. Mä olen laiminlyönyt suomalaisia kirjoja jo pitkään, enkä oo vielä lukenut yhtään suomalaista kirjaa, joka olisi ilmestynyt tänä vuonna... Mutta silti aika yllättävä lista, en tiennyt näistä kirjailijoista etukäteen muita kuin Lindstedtin ja Hotakaisen? Selvästi pitää paneutua suomalaisiin kirjoihin lähitulevaisuudessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kerropa sitten mitä pidit Oneironista! Olen sillä tavalla varovaisen kiinnostunut siitä, ettei kuitenkaan ole tarve rynnätä heti sitä lukemaan.

      Rajalan, Pääskysen ja Lassilan teokset ovat jääneet minulle aika hämäriksi, Pääskysen kirjasta muistelen lukeneeni kustantajan kirjakatalogista tms.? Kaksi muuta ovat menneet ihan ohi. Seuraan siis kustantamoiden katalogien ja sitten myöhemmin kirjablogien kautta kotimaisia uutuuksia, mutta melko harvoja merkkaan tärppilistoilleni. Olen myös enemmän ulkomaisen kirjallisuuden ystävä, vaikkakin blogin kirjoittaminen on lisännyt aika paljon kotimaisten kirjojen lukemistani, joka oli ennen blogia tosi tosi vähäistä. Varoitus siis, ehkä sinullekin käy näin :D

      Poista
  11. Pettynyt olen minäkin Yöperhosen puuttumisesta. Toivoin, että aikanaan Kätilön puuttuminen ehdokaslistalta olisi nyt jälkikäteen ikäänkuin korvattu Ketulle Yöperhosen ehdokkuudella. Yöperhonen tosin on itsessäänkin niin hieno romaani, että olisi ehdottomasti ansainnut ehdokkuuden. Kudottujen kujien kaupungin toivoin myös löytyvän listalta.

    Ei auta mikään, minun suosikkini eivät koskaan pääse ehdokkaiksi :D Makuasioitahan nämä ovat, eikä niistä voi kiistellä, mutta arvostella toki voi ;)

    Täytyy sanoa, että minulle ehdokaslista on nopeasti katsottuna (yhtään ehdokkaista en ole siis lukenut, enkä ole aikonutkaan lukea) epäkiinnostava. Mutta minä olenkin enemmän fantasia/dystopia/spefi/uuskumma-tyyppi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, arvostella voi aina, vaikkei ehdokkaita olisi edes lukenut :D

      Minäkin odotin samaa, että Yöperhonen olisi valittu, koska Kätilön kanssa kävi niin kuin kävi! Se on suosikkini tänä vuonna lukemistani kotimaisista. Koskisen Kuinka sydän pysäytetään olisi ollut myös hienoa nähdä listalla.

      Pitäisitköhän Oneironista, koska olet uuskummasta pitävä tyyppi? Huomasin nimittäin, että kirjasto oli antanut sille asiasanaksi juuri uuskumman + vaihtoehtoiset todellisuudet :)

      Sinullapas on muuten ihanan oloinen tuore blogi, liityin lukijaksesi!

      Poista
    2. Kivaa, kiitos!

      Olen nyt lukenut tuosta Oneironista vähän sieltä täältä ja siinä on kyllä teemoja, jotka kiinnostavat minua. Laitoinkin sen kirjastosta varaukseen, jotta pääsen makustelemaan viekö se mukanaan :)

      Poista
    3. Toivottavasti jonot eivät ole pitkät :) Minäkin luen Oneironin jossain vaiheessa, pakko, koska sen verran erikoiselta, mutta todella kiinnostavalta se on alkanut vaikuttaa!

      Poista
  12. Missä on Sofi Oksanen ja Norma? Hämmentää... itse tykkäsin siitä enemmänkin kuin Puhdistuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Normaa lukenut enkä varmaan luekaan vielä toviin. Oksasenkin olisi voinut kuvitella olevan listalla, vaikkei Normasta olekaan nyt pöhisty niin kovasti kuin esimerkiksi Puhdistuksesta. Kummalliset ehdokkaat!

      Poista
  13. En ole lukenut vielä mitään tuolta listalta, mutta eniten kiinnostavat ne jo mainitut Oneiron ja Taivaalta tippuvat asiat.

    Olen kyllä todella yllättynyt noista ehdokkaista! Todella, no, tylsä lista. Arvailimme eilen töissä tulevia ehdokkaita, eikä mikään noista muista neljästä päätynyt listalle tai sen viereenkään. Esimerkiksi Itärantaa, Katja Kettua, Oksasta, Matti Röngän Einoa ja tuota Anneli Kannon Pyöveliä sen sijaan ehdotettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnumme olevan melko kollektiivisesti samaa mieltä kaikki: ehdokaslista on yllättävä ja niistä kiinnostaa eniten tai jopa ainoastaan Oneiron ja Taivaalta tippuvat asiat. Ehdokkaat ovat siis todella hämmentävät! Keskustelua tästä ainakin syntyy.

      Minä olisin mielelläni nähnyt ehdokkaissa enemmän historiallisia romaaneja, etenkin nuo mainitsemiani Ketun, Koskisen ja Kannon hienot teokset. Mutta ehkä niitä on sitten ollut jo niin paljon viime vuosina ja raati halusi vähän vaihtelua. Se olisi kyllä vähän tyhmä syy, koska ns. parhainta romaaniahan tässä haetaan eikä sillä, onko romaani historiaan, nykyaikaan vai tulevaisuuteen sijoittuva, pitäisi olla väliä, vaan sillä, että se vain on hieno. No oli miten oli, harmi silti!

      Poista
  14. Ehdokaslista hämmensi minua todella. En ollut osannut veikata noista ehdokkaaksi mitään muuta kuin Oneironin, joka onkin sitten melkoisen huikea teos (tosin Pääskysen kirjaa mietin mielessäni, sillä Pääskynen on aina niin huippuhyvä - Sieluja en siis kuitenkaan ole vielä lukenut). Mutta nyt suunnittelen lukevani kaikki muutkin viisi ennen voittajan julkistamista - tänä vuonna se voi onnistuakin, kun ehdokkaat eivät ole mitään paksukaisia. :)

    Jäin kaipaamaan listalle erityisesti Tammisen Meriromaania ja Ketun Yöperhosta. Niiden puuttuminen tuntuu suurelta vääryydeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisiköhän laittaa Pääskynen varovaisesti lukulistalle, kun häntä niin kehut? Hmm, ehkäpä, ehkäpä :)

      Hei mielenkiintoista, että aiot lukea nuo kaikki ehdokkaat. Odotan innolla, mitä olet sitten mieltä niistä ja mikä on sinun suosikkisi voittajaksi!

      Jep, etenkin Ketun Yöperhosen puuttuminen jäi kaihertamaan mieltä.

      Poista
  15. Ei me sitten pärjätty veikkauksessa, mutta ei haittaa. K. Inhasta kertova kirja kyllä alkoi kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä se haittaa, kun itse tiedämme, mitkä ovat oikeasti niitä vuoden parhaimpia kirjoja :)

      Minusta Panu Rajala on vähän hrrr, joten siksi vähän karsastan tuota hänen kirjaansa, mutta voihan se oikeasti ollakin mielenkiintoinen. Jännää, miten joskus (harvoin) mielikuva kirjailijasta tekee tällaista.

      Poista