5.4.2015

Alice Munro: Kerjäläistyttö

 

Nobel-palkittu ja monen kirjabloggaajankin kehuma Alice Munro on ollut minulle entuudestaan tuttu vain nimenä ja siitä, että hän kirjoittaa pääasiassa novelleja. Tuo pääasiassa tuli kuitenkin haastettua heti alkuunsa, kun päätin lukea ensimmäisenä Munronani Kerjäläistytön, joka on oikeastaan samoihin henkilöihin liittyvistä kertomuksista koostuva romaani eikä niinkään novellikokoelma. Siihen viittaa myös kirjan alaotsikko, Tarinoita Flosta ja Rosesta.

Tarinoiden keskiössä on Rose, joka varttuu Hanrattyn pikkukaupungissa Kanadassa. Hänen isänsä ja äitipuolensa Flo omistavat pienen sekatavarakaupan, jonka yhteydessä koko perhe asuu. Rosen lapsuus on ankea ja pikkukaupungin elämä kaikkea muuta kuin idyllistä. Vaikuttaa siltä, ettei Hanrattyn ulkopuolella ole elämää ja jos onkin, sillä ei ole mitään merkitystä. Rose kuitenkin menestyy koulussa sen verran hyvin, että pääsee pakenemaan köyhää elämäänsä yliopistoon. Siellä hän kohtaa rikkaan perheen pojan, Patrickin, jonka kanssa yhteiselo ei kuitenkaan lopulta suju. Viimeinkin Rose päättää keskittyä oman uransa luomiseen ja hän toimiikin niin toimittajana, näyttelijänä ja tv-tähtenä. Rosen elämässä vaikuttaa olevan kuitenkin jatkuvasti keskeneräisyyden ja epävarmuuden tuntua.

Kerjäläistyttö on varsin sirpalemainen romaani, sillä vaikka siihen sisältyvät kertomukset Rosen elämän eri vaiheista ovat kronologisesti järjestetyt, niiden väliin jää aukkoja, joita lukijan täytyy itse paikata. Siinä mielessä kirja muistuttaa myös novellikokoelmaa, mutta en usko, että kertomusten lukeminen esimerkiksi eri järjestyksessä olisi kovin hyvä ratkaisu ymmärrettävyyden kannalta.

Kerjäläistytön ei ole sanottu olevan Munron parhaimmistoa ja voin hyvin kuvitella sen. Munro lienee vahvimmillaan ihan puhtaissa novelleissa. Jokin Kerjäläistytössä nimittäin hieman puudutti. Se lähtee sujuvasti liikkeelle ja Rosen köyhästä lapsuudesta ahdasmielisessä ympäristössä on hyvin mielenkiintoista lukea. Rosen aikuiselämä, suunnilleen Patrickista eroamisen jälkeen, puolestaan etäännytti minua yhä enemmän ja enemmän Rosen tarinasta. Toisaalta Rosen haparoiva ote elämään, epävarmuus asioista, mikä oli ehkä etääntymiseni syy, on ihan inhimillistä. Kerronnallisten ratkaisujen takia se ei kuitenkaan herättänyt minussa hirveästi mitään tunteita toisin kuin vaikkapa John Williamsin Stoner, jossa on jotain samaa Kerjäläistytön kanssa.

Parasta Kerjäläistytössä on ehdottomasti Munron tarkkanäköisyys ihmisluonnon kuvaajana. Hän kuvaa niin Rosea kuin muitakin henkilöhahmojaan tarkan raadollisesti ja pelottavan totuudenmukaisesti. Myös mielenkiinnon luomisessa tavallisia tapahtumia, arkielämää, kohtaan Munro on todella taitava: tarinoissa ei tapahdu paljoa, mutta kuitenkin koko ihmiselämä kaikkine vivahteineen. Kiittelen myös taidokkaasta ajankuvan luomisesta, viime vuosisadan puoliväli tulee kuin iholle.

Taidan uskoa sen, ettei Kerjäläistyttö ole Munron parhaimpia teoksia, ja aion luottavaisin mielin tarttua jossain vaiheessa johonkin hänen novellikokoelmistaan. Sen verran vakuuttavaa Munron kerronta on jo tässä kirjassa. Mitä novellikokoelmaa suosittelisit?


––

Alice Munro: Kerjäläistyttö. Tarinoita Flosta ja Rosesta
(Who Do You Think You Are? / The Beggar Maid, 1977)
Suom. Kristiina Rikman
Tammi 2009, 259 s.

9 kommenttia :

  1. Kerjäläistyttö on myös minun ensimmäinen Munroni, eikä varmasti jää viimeiseksi. Mieli jäi hyvin myönteiseksi tästä lukukokemuksesta, vaikka koin paljon samoja tuntemuksia kuin sinäkin. Munro on kuitenkin äärettömän taitava tunnelman luoja. Tilanteet saattoi nähdä edessään.

    Hieno arviosi toi kirjan elävästi mieleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta, tämä kirja, vaikkei ilmeisesti Munron parhaimpia olekaan, ei siltikään onnistunut latistamaan odotuksiani hänen muita kirjojaan kohtaan, vaan pikemminkin päinvastoin lisäämään niitä! Jos hän onnistui jo Kerjäläistytön kanssa näin hyvin, miten mahtaa olla laita hänen muiden kirjojensa suhteen? Jäädäänpä molemmat mielenkiinnolla odottamaan seuraavalle kirjalle sopivaa lukuhetkeä :)

      Poista
  2. Minäkin luin Kerjäläistytön Munrolta ensimmäisenä. Juuri äskettäin luin novellikokoelman Kallis elämä ja pidin siitä enemmän kuin Kerjäläistytöstä, josta mielikuvani on hyvin samanlainen kuin sinä kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin kokemuksesi vahvistaa hyvin sitä mielikuvaani, että Munro on vahvempi ihan puhtaissa, toisiinsa ei niin vahvasti kytkeytyvissä novelleissa. Täytyy kyllä ehdottomasti lukea lisää!

      Poista
  3. Novellit ovat parhainta Munroa. Tämä Kerjäläistyttö on koottu lehteen kirjoitetuista tarinoista Flosta ja Rosesta useamman vuoden ajalta, joten kirja pitäisi lukea novellikirjana, mutta koska päähenkilöt ovat samannimisiä, kirjaa lukee pakostakin proosana.
    Minulla oli sama ongelma Jussi Valtosen Vesiseinä novellikirjassa, sillä novellit erottuivat selkeästi toisistaan, mutta päähenkilöiden nimet olivat kaikissa samat, ammatit vaihtuivat ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos kirjan taustan valaisemisesta! Jos lukisin Flon ja Rosen tarinoita lehdestä ikään kuin jatkokertomuksena, ne voisivat toimia paremmin. Olisin toki voinut lukea kirjankin tarina kerrallaan, hitaasti edeten. Ehkei se silloin olisi alkanut niin puuduttaa. Minulla on ehkä muutenkin vähän sama ongelma novellien suhteen: kuvittelisin saavani niistä enemmän irti, jos lukisin ne yksi kerrallaan, hitaasti ja makustellen, mutta eipä sitä useinkaan malta, varsinkin jos novellit vievät heti mennessään.

      Poista
  4. Kerjäläistyttö on ollut itselleni se heikoin Munro ja olenkin aina vähän kauhuissani, kun joku lukee tämän ensimmäisenä Munronaan. Jos tämä olisi ollut itselleni ensimmäinen, en olisi ehkä kovin nopeasti lukenut lisää.

    Omia lemppareitani ovat Liian paljon onnea, Hyvän naisen rakkaus ja Viha, ystävyys, rakkaus. Kallis elämä on myös hyvä. Oikeastaan omalla kohdallani heikoimmaksi ovat jääneet tämä ja sitten juuri hetki sitten lukemani Nuoruudenystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua Munro taas alkoi kiinnostaa vain enemmän kun luin Kerjäläistytön loppuun, vaikkei kirja niin suurta vaikutusta tehnytkään. Olen vain vakuuttunut, että Munro on oikeasti parempi, joten odotan aika innolla, mitä hänen puhtaat novellikokoelmansa oikein pitävät sisällään! Ehkä luen seuraavaksi jonkun noista suosikeistasi.

      Poista
  5. Yhdyn mielipiteeseesi - Kerjäläistyttö tuskin on Munron parhaimpia teoksia. Siinä mielessä se on kuitenkin mielenkiintoinen, että se venyttää novellikokoelman ja romaanin rajoja, uudistaen samalla kumpaakin muotoa. Mutta en voi silti sanoa, että olisin ihan hirveästi Kerjäläistytöstä innostunut.

    Suosittelisin ehkä Karkulaista tai Nuoruuden ystävää. Myös Katrin mainitsema Viha, ystävyys, rakkaus on hieno (mutta synkeä) kokoelma. Toivottavasti maltat vielä jatkaa tutustumista Munroon. :)

    VastaaPoista