24.6.2017

Jonathan Case: The New Deal


Jonathan Casen sarjakuva The New Deal on ollut minulla lainassa jo pitkään. Muistaakseni varasin sen jo yli vuosi sitten kirjastosta, kun se oli vasta hankinnassa, ja hankintakin venyi melkein vuoden mittaiseksi. Kun sain sarjakuvan lopulta käsiini, en sitten lukenutkaan sitä vasta kuin viime viikonlopun lukumaratonilla. Tyypillistä. Mutta sarjis oli mitä mainioin lukumaratonille – nopeatempoinen, vauhdikas ja mukavaa luettavaa.

The New Deal kertoo 1930-luvun lama-ajan New Yorkista, mikä ei paina ikonisen Waldorf Astoria -hotellin asiakaskunnan mieliä. Hotellissa työskentelevien ihmisten taskuissa se kuitenkin tuntuu. Kun salaperäinen Nina Booth saapuu hotelliin laukkuineen ja lintuhäkkeineen, hotellissa kantajana ja palvelijana työskentelevät Frank ja Theresa joutuvat keskelle outoja varkauksia, jotka he haluavat selvittää.


The New Deal ei ole juonellisesti mitenkään erikoinen sarjakuva. Loppuratkaisu on tosin sellainen, jota en osannut odottaa ja se yllätti nimenomaan positiivisesti, vaikka tulikin aika nopeasti. Muuten tapahtumat eivät ole kovinkaan yllättäviä, vaan melkeinpä ennalta-arvattavia. Tapahtumat myös etenevät nopeasti, mikä oli toisaalta ihan kiva asia etenkin lukumaratonilla, mutta toisaalta en olisi pahastunut, vaikka tarina olisi ollut muutaman sivun pidempikin. Pidin suuresti etenkin siitä, miten sarjakuva käsitteli luokka- ja rotukysymyksiä, vaikkei niissä päästykään kovin syvälliseen analyysiin. Hotellin palvelijoiden ja asukkaiden välinen hierarkia on kuvattu tarinassa kiinnostavasti.

Casen piirustusjälki on kaunista katseltavaa. Minua ei haitannut, vaikka sarjakuva on kauttaaltaan mustan, valkoisen ja sinisen sävyinen, se pikemminkin tekee siihen vanhan ajan tuntua, mutta en voi lakata miettimästä, miten hienosti kannen herkulliset värit olisivat myös sopineet siihen. Pääasia kuitenkin, että piirustusjälki on miellyttävää ja sillä on tavoitettu hyvin 1930-luvun hotellimiljöö.

En muuten tiedä, onko tälle tulossa jatkoa vai ei. Samojen päähenkilöiden elämä kiinnostaisi kyllä minua vielä, joten toivotaan parasta.

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Jonathan Case: The New Deal
Dark Horse 2015, 107 s.

23.6.2017

Miranda July: Uimakoulu


Miranda Julyn Uimakoulu kiinnittää huomion pirteällä kannellaan. Samanlainen mielikuva minulla on myös Miranda Julysta. Hän vaikuttaa varsin persoonalliselta tyypiltä, sellaiselta 'quirkylta', vähän hupsulta, mutta hyvällä tavalla, tiedättehän. Kirjailijuuden lisäksi July on elokuvantekijä, muusikko ja mediataiteilija. Rakastan hänen elokuvaansa The Future (2011), vaikka itkinkin silmät päästäni sitä katsoessani. Elokuvan traileri on vieläkin ihan liikaa.

Julyn novellit tuntuvat myös ilmentävän hänen persoonaansa. Tai enhän minä tiedä, ilmentävätkö ne, mutta ainakin uskon niin. Uimakoulu on niitä harvoja lukemiani kirjoja, joista heti tunnistaa kirjailijan. Sen novellit ovat vähän vinksahtaneita, niissä tapahtuu outoja, hassuja ja joskus vähän karmiviakin asioita. Novellien päähenkilöt taas ovat usein aika erikoisia, läheisyyttä kaipaavia ja oikukkaita ihmisiä. Meillä kaikilla on outoja tapoja ja haluja, mutta Uimakoulussa ihmisten käytös on kuin potenssiin kymmenen.

Uimakoulu sisältää yhteensä kuusitoista novellia, jotka ovat keskenään varsin samankaltaisia, mutta myös epätasaisia. Muutaman ensimmäisen novellin jälkeen huomasin harmikseni, että niiden kertojaäänet ovat hyvin samanlaiset. Aloin miettiä, onko Uimakoulun novellien kertojat yhtä kuin kirjailija? Eikö heillä ole omaa ääntään, ovatko he kaikki kirjailijan ääntä? Liikaa ja samanlaisena toistuessaan persoonallisuus voi olla myös tylsää. Vaikka luin kokoelmaa hitaasti (lähinnä töissä lounastauoilla ja silloin tällöin kotona novellin tai kaksi kerrallaan), kertojaäänet sekoittuivat silti päässäni yhdeksi ja samaksi. Kokoelma on myös siinä mielessä epätasainen, etteivät kaikki novellit oikein jää mieleen. Näinhän se useimpien novellikokoelmien kohdalla onkin, mutta Uimakoulun kuudestatoista novellista muistan hyvin vain muutaman.

Suosikkinovellejani olivat etenkin kokoelman alkupään novellit Yhteinen piha, Uimakoulu ja Majesteetti, ehkä siksi, etten vielä kokoelman alussa tuskaillut novellista toiseen samanlaisen kertojaäänen kanssa. Ne myös onnistuivat aidosti naurattamaan minua. Yhteisessä pihassa naisella on jonkinlainen pakkomielle naapurissa asuvaan pariskuntaan. Uimakoulun päähenkilö puolestaan pitää uimakoulua uimataidottomille vanhuksille, mutta koska paikkakunnalla ei ole uimahallia tai minkäänlaista allasta tai lampea, jossa uida, he laittavat kasvonsa vesimaljoihin ja tekevät uimaliikkeitä lattialla. Majesteetissa päähenkilö on kiinnostunut Englannin prinssi Williamista ja suunnittelee, miten hänet kohtaisi.

Minulla on hyllyssä Julyn romaani Avokämmen, mutta en taida lukea sitä ihan heti. En tiedä, mutta otaksun sen muistuttavan paljon hänen novellejaan, niiden samanlaisia kertojaääniä, ja yliannoksen vaara on ilmeinen. Mutta seuraavan kerran kun haluan jotain todella hupsua, luen sen.


4. Kirja lisää hyvinvointiasi / Helmet-lukuhaaste 2017

––

Miranda July: Uimakoulu
(No One Belongs Here More Than You, 2007)
Suom. Hilkka Pekkanen
Siltala 2017, 218 s.

21.6.2017

International Dublin Literary Award 2017: voittaja

Marraskuussa julkistettu Dublin Litin huimat 147 pitkälistalaista kutistui vain kymmenen ehdokasta sisältäväksi lyhytlistaksi viime huhtikuussa. Ja nyt jäljellä on enää voittaja. Dublin Lit on kyllä seuraamistani kirjallisuuspalkinnoista hurjin, mutta myös erilaisin, sillä pitkälistalle pääsevät kirjat valitsevat kirjastot eri puolilta maailmaa. Lyhytlistan ja voittajan päättää kuitenkin tuomaristo.

Tänä vuonna voiton vei...


José Eduardo Agualusa: A General Theory of Oblivion
Portugalista kääntänyt Daniel Hahn

Romaanissa Angolan historia avautuu asuntoonsa 30 vuodeksi linnottautuvan naisen kautta.

Voittaja ei ollut yllätys, vaan pikemminkin päinvastoin, arvelinkin Agualusan teoksen olevan vahvoilla. Dublin Litin palkintosumma 100 000 euroa on rahallisesti suurin englanninkieliselle kirjalle annettava palkintosumma. Koska voittaja on käännöskirja, saa Agualusa voittosummasta 75 000 euroa ja kääntäjä Hahn 25 000 euroa.

Voittajan valinnasta voit lukea lisää täältä. Onko Agualusa teille entuudestaan tuttu kirjailija?

19.6.2017

The Walter Scott Prize for Historical Fiction 2017: voittaja


Historialliselle romaanille annettavan Walter Scott -palkinnon voittaja on julkistettu. Maaliskuinen lyhytlista oli kiinnostava, vaikkei kaikki pitkälistan suosikkini päässeetkään mukaan. Omat suosikkini lyhytlistalta olivat Hannah Kentin The Good People ja Rose Tremainin The Gustav Sonata.

Mutta vuoden 2017 Walter Scott -palkinnon sai...


Sebastian Barry: Days Without End

Romaani 1800-luvun intiaanisodista ja sisällissodasta Yhdysvalloissa. Nuori Thomas McNulty värväytyy Yhdysvaltain armeijaan ja rakastuu taistelutoveriinsa Johniin. Yhdessä he kokevat sodan kauhut ja tutustuvat nuoreen intiaanityttö Winonaan.

Itse asiassa Barry voitti vasta vuonna 2010 perustetun Walter Scott -palkinnon jo toistamiseen. Edellisen kerran voitto tuli vuonna 2012 romaanilla On Canaan's Side (joka vaikuttaa muuten todella kiinnostavalta). Days Without End voitti myös viime vuoden Costa Book of the Year -palkinnon. En alkuun ollut juurikaan kiinnostunut kirjasta, mutta kun sitten aloin kuulla siitä paljon kehuja, aloinkin harkita sen lukemista. Joten jos kirja tulee sopivasti jossain vastaan, luultavasti luen sen.

Oletteko lukeneet voittajateosta tai muita Barryn kirjoja?

18.6.2017

Kesälukumaraton 17.6.2017 – loppuyhteenveto


Ensimmäinen lukumaratonini on nyt ohi ja on aika heti tuoreeltaan käydä läpi, miten maraton lopulta sujui. Ensinnäkin lukumaraton oli varsin antoisa. Pelkäsin lukukrapulaa, kuivia silmiä ja kiirettä, mutta onneksi vältin ne. En lähtenyt lukemaan sillä ajatuksella, että haluan lukea mahdollisimman monta sivua. Ei siinäkään lukutavassa mitään vikaa ole, mutta minulle se ei sopinut ainakaan tällä kertaa.

Keskittymiseni kirjoihin on ollut viime viikkoina vähän hukassa. En tiedä, johtuuko se töistä, muista asioista, joita tekisi ennemmin mieli tehdä, vai yleisesti vähän rauhattomasta olotilasta. Halusin tällä lukumaratonilla tuoda keskittymiskykyni takaisin, ainakin lukumaratonin ajaksi. Halusin, että keskittyisin vain siihen kirjaan, siihen lukuhetkeen. Mielestäni onnistuin siinä osittain. Aloitin maratonin eilen lauantaina klo 15. Olin tehnyt kaikki päivän pakolliset asiat ennen aloitusta, joten minulla oli loppupäivä aikaa vain lukea. Löysin keskittymiskykyni ja pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan, joten lukeminen sujui erinomaisesti. Oli kiva seurata myös muiden maratoneja ja päivittää blogin lisäksi Twitteriä (@lukuisa) ja Instagramia (@laurajohannak).


Tämä päivä olikin tähän tahmeampi enkä oikein löytänyt keskittymiskykyäni, en ainakaan samaan tapaan kuin eilen. Uskoisin yhtenä merkittävänä syynä olleen monet pienet katkokset, jotka häiritsivät keskittymistäni. Kävin esimerkiksi kaupassa, saimme hetkeksi vieraan luoksemme ja aloimme poikaystäväni kanssa laittamaan ruokaa. Vaikka lukeminen oli paljon pätkittäisempää, oli se kuitenkin edelleen kivaa.

Mitä sitten luin maratonin aikana? Luin melkein kaikkia suunnittelemiani kirjoja, ainoastaan Bea Uusman Naparetki – Minun rakkaustarinani jäi aloittamatta. Sen voisinkin aloitella juhannuksena, jolloin minulla on ihana, neljän päivän mittainen viikonloppu. Muutaman kirjan luin loppuun, muutaman vasta aloitin. Tässä kaikki maratonkirjani luettuine sivumäärineen:

Miranda July: Uimakoulu
Luin tämän jo aiemmin aloittamani novellikokoelman maratonin aikana loppuun eli kaksi ja puoli novellia. Luin loppuun novellin Mon plaisir sekä kokonaisuudessaan novellit Syntymämerkki ja Miten lapsille kerrotaan tarinoita. Yhteensä 39 sivua.

Roxane Gay: Bad Feminist
Myöskin jo aiemmin aloittamani Gayn esseekokoelma oli maratonini luetuin kirja, sillä luin siitä useassa eri pätkässä yhteensä kahdeksan esseetä: Näin me kaikki häviämme, Kohti katarsista: kuinka lihoa oikein (tai väärin) sekä Diana Spechlerin skinny, Idyllin silkoisen sileä pinta, Seksuaalista väkivaltaa koskevasta piittaamattomasta kielenkäytöstä, Mitä me janoamme, Turvan illuusio / illuusion turva, Särkyneiden miesten spektaakkeli ja Kolme kertomusta kaapista tulemisesta. Yhteensä 78 sivua.

Jonathan Case: The New Deal
1930-luvun New Yorkin hienostohotelliin sijoittuva sarjakuva oli mukavan nopeatempoinen ja luinkin sen kokonaan. Sopiva välipala maratonille. Yhteensä 107 sivua.

Tiina Lehikoinen: Yksityisiä tragedioita
Lehikoisen novellikokoelma on ollut minulla pitkään lainassa ja sain viimein aloitettua sen. Luin kokoelmasta kolme novellia: Punainen sukeltaja, Merenneitotyttö-Tytti ja Maalaisjäätelöä. Yhteensä 50 sivua.


Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls 1
Maratonini toinen sarjakuva, jonka luin myös kokonaan. Tämä oli tosi ihana! Yhteensä 144 sivua.

Margaret Atwood: The Handmaid's Tale
Ehdin aloittaa jopa yhden romaanin tällä maratonilla, juuri ja juuri. Yhteensä 17 sivua.

Lukumaratonin aikana luin siis yhteensä 435 sivua kuudesta eri kirjasta. Kirjasta toiseen hyppelehtivä lukutapa sopi minulle eikä haitannut, vaikken saanut kaikkia kirjoja kokonaan luetuksi. Esseet ja novellit huomasin erittäin hyväksi maratonluettavaksi, niiden kanssa tuli sellainen tunne, että sai jotakin tavallaan valmiiksi.


Kaiken kaikkiaan lukumaraton oli varsin positiivinen kokemus. Etenkin eilen illalla saavutettu flow-tila oli ihana tunne! Nyt taidan kuitenkin pitää hieman taukoa lukemisesta ja tehdä jotain muuta, jotta jaksan lukea jälleen illalla. Ensi viikolle riittääkin sitten kirjajuttuja. Eiköhän täällä oteta taas osaa lukumaratoniin, ehkä vielä tänä kesänä. Seuraavat yhteiset lukumaratonit järjestetään 8. heinäkuuta ja 19. elokuuta, mutta mikäänhän ei estä lähtemästä maratonille myös yksin.